Tapahtumat

Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää 16.11.2018

Strateginen tutkimus

Strategisen tutkimuksen seminaari Helsingin Yliopiston kielikeskuksessa, Fabianinkatu 26, juhlasali 16.11. klo 09:00 - 13:00

Tilaisuuden tarkoitus:
Valtioneuvosto on päättänyt, että yksi vuoden 2019 aikana tarkasteltavista strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) teemoista on "Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää". Aihe on kansallisesti ja globaalisti hyvin ajankohtainen.

Valtioneuvoston ruokapoliittinen selonteko vuodelta 2017 korostaa korkean tason tutkimus-, kehitys- ja innovaatio- sekä opetustyötä kestävän ruokajärjestelmän luomiseksi. YK:n syyskuussa 2018 julkaisema, ruokaa käsittelevien järjestöjen raportti ”The State of Food Security and Nutrition in the World 2018 - Building climate resilience for food security and nutrition” korostaa muun muassa ruokaturvan merkitystä terveelliselle ravinnolle, tarvetta parantaa ruokajärjestelmien mukautumis- ja sietokykyä ilmaston muuttuessa sekä ruoantuotannon lisäämistä ja sen oikeudenmukaista jakelua.

Suomessa monet strategisen tutkimuksen neuvoston tutkimushankkeista ovat käsitelleet ruokakysymystä eri näkökulmista. Seminaarin tavoitteena on luoda katsaus STN:n tutkimushankkeiden ajankohtaisiin tuloksiin ja tunnistaa niiden pohjalta uusia aiheita ja ideoita uuteen STN-teemaan, ja jotka tarjoavat innovatiivisia polkuja kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää.

Kenelle:
Ruokaseminaari on avoin kaikille kiinnostuneille. Pääpaino keskusteluissa on tutkimustuloksissa ja niiden tulkinnassa sekä uusissa tiedontarpeista. Seminaari antaa uutta tietoa asiantuntijoille hallinnossa ja yksityisellä sektorilla, ruokajärjestelmästä kiinnostuneita toimittajille ja herättää keskustelua tutkijoiden kesken.

Ohjelma

Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää Puheenjohtaja Mikael Hildén, Strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelma, hiilineutraali ja resurssiniukka Suomi.

9.00-9.10 Avaus: Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö

Kohti terveellisempää ruokavaliota - mitä tiedämme ruokainterventioista?

9.10-9.25 Pihvin korvaaminen pavuilla - kuinka onnistui ScenoProt-interventiotutkimuksessa? Anne-Maria Pajari, ScenoProt

9.25-9.40 Miten tuupata hyvinvointia edistäviin elintapoihin ja ruokavalintoihin? Kaisa Poutanen StopDia

9.40-9.55 Miten voidaan edistää terveellisiä ruokatottumuksia työpaikoilla? Jaana Laitinen Promo@Work

9.55-10.35 Keskustelu: Miten ruokainterventiot johtavat kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää? Miten lisätä ymmärrystä ruokainterventioiden toteutuksesta ja vaikutuksista?

10.35-11.00 Tauko

Uudet ruoankulutuksen ja tuotannon ilmiöt – miten ne rakentavat kestävää ruokajärjestelmää?

11.00-11.15 Tasa-arvon toteutuminen suomalaisten ruoan kulutuksessa: haasteita ja mahdollisuuksia terveelliselle ja kestävälle ruokajärjestelmälle. Antti Kähäri TiTa

11.15-11.30 Kaupunkiviljelmät - mihin omatoiminen ruoantuotanto sijoittuu kaupungin kiertotaloudessa? Ari Jokinen, DA

11.30-11.45 Keinot kasvattaa ruoantuotantopotentiaalia kestävästi Suomessa ja ulkomailla Matti Kummu & Elina Lehikoinen Winland

11.45-12.30 Keskustelu: Mikä on kulutuksen ja tuotannon muutosten rooli poluissa kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää? Mitä eri polkuja voidaan tunnistaa ja kuinka niitä tulisi analysoida?

 



Aika 16.11.2018 klo 9.00 - 12.30
   
Paikka Helsingin Yliopiston kielikeskus, Fabianinkatu 26, juhlasali

Fabianinkatu 26, Helsinki
   
Verkko-osoite Ilmoittautuminen tilaisuuteen
   
Ilmoittautuminen 9.11.2018
   
Hinta Maksuton

Julkaistu 24.10.2018 klo 13.40, päivitetty 24.10.2018 klo 15.22

Kohderyhmä: