Itämeren tutkimukseen uusi monitieteinen riskianalyysiprofessuuri

Tiedote 1.6.2012 klo 12.00

Suomen ympäristökeskus SYKE, Helsingin yliopisto ja Merikotka-tutkimuskeskus tiedottavat

Suomeen on perusteilla uusi professuuri, joka keskittyy Itämeren riskien monitieteiseen analyysiin. Helsingin yliopiston, Merikotka-tutkimuskeskuksen ja Suomen ympäristökeskus SYKE:n yhteisprofessuurin tehtävänä on erityisesti uusien laskennallisten menetelmien kehittäminen.

Helsingin yliopisto, Merikotka-tutkimuskeskus Kotkasta sekä Suomen ympäristökeskus SYKE perustavat yhdessä uuden professuurin, joka keskittyy Itämeren riskien monitieteiseen analyysiin.  Monitieteisyyttä tarvitaan, sillä useimmat riskeistä ovat ihmisten aiheuttamia, mutta ne ilmenevät ekosysteemin muutoksina. Ongelmien ratkaisu edellyttää usein taloudellisia, teknisiä tai lainsäädännöllisiä muutoksia. Helsingin yliopiston, SYKEn ja Merikotkan monitieteisyys palvelevat siis hyvin uutta tutkimusalaa.  

Uusi professuuri tulee osaksi Helsingin yliopiston kalatalouden ja ympäristöriskien FEM-tutkimusryhmää. Ryhmä on kehittänyt Merikotkan ja SYKE:n välisissä yhteistyöprojekteissa malleja, joilla voidaan laskea esimerkiksi kalastuksen, öljyonnettomuuksien ja rehevöitymisen aiheuttamia riskejä eri eliölajeille. FEM-ryhmä palkittiin vastikään julkistetussa Helsingin yliopiston arvioinnissa.  

Uusissa, eri tahojen rahoittamissa tutkimushankkeissa uusi professori keskittyy erityisesti öljyriskien laskentaan ja erilaisten tietolähteiden yhdistämisessä tarvittavan laskennan kehittämiseen. Keskeistä on esimerkiksi kehittää vakuutuskäytäntöjä niin, että kansainväliset toimijat huolehtisivat mahdollisimman hyvin onnettomuuksien ennaltaehkäisystä. Suomenlahdelta löytyy satakunta jo valmiiksi uhanalaista lajia, jotka rannalla eläessään ovat alttiina öljyonnettomuuksille.

Laskennallisten menetelmien kehittämisessä on tärkeää huolehtia siitä, että asiantuntijatiedot, julkaisut, tietokannat ja kaikki muu olemassa oleva tieto käytetään hyväksi riskien laskennassa. Oppivien laskentajärjestelmien kyky laskea nopeasti päivitettäviä riskiarvioita sopii hyvin laivaliikenteen riskilaskentaan muuttuvien sää- ja jääolosuhteiden aikana. Laskelmiin voidaan liittää tietoja Suomenlahden luonnon herkkyydestä eri vuodenaikoina.  

Suomen ympäristökeskuksen laajat ympäristöseuranta-aineistot ja kokeelliset tulokset tarjoavat monipuolisen tietopohjan ekosysteemiä koskeville riskilaskelmille. Moderni laskenta pystyy hyödyntämään näitä tehokkaasti. Sen avulla pystytään samalla arvioimaan, miten uusi tieto tulisi kerätä, jotta päätöksentekoon liittyvä epävarmuus olisi hyväksyttävällä tasolla. Merikotkan tutkimusyhteisössä ovat mukana Aalto-yliopiston insinöörit, joten ongelmien ratkaisemiseen voidaan liittää myös insinööritieteisiin perustuvaa osaamista.

Lisätietoja:

professori Sakari Kuikka, Helsingin yliopisto, etunimi.sukunimi@helsinki.fi, puh. 050 330 9233

toiminnanjohtaja Juha Heijari, Merikotka, etunimi.sukunimi@merikotka.fi, puh. 040 752 4392

professori Mari Walls, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
puh. 040 556 3839


Kohderyhmä: