Kansalaisten vesistötekoja kerätään ympäri Suomea

Tiedote 14.2.2017 klo 8.48
Saidan tulet
Kuva: Suvi Mäkelä, Vanajavesikeskus

Tietoja hyvistä vesistöteoista kerätään osana itsenäisyyden juhlavuoden kampanjaa. Kansalaisilta toivotaan ehdotuksia valtakunnalliseen kilpailuun. Sata suomalaista vesistötekoa -kampanjassa tuodaan näkyväksi vesiensuojelua ja -hoitoa ympäri Suomea. Tavoitteena on kerätä elokuun loppuun mennessä vähintään sata tekoa, joista äänestyksen perusteella palkitaan parhaat.

Kansalaisten merkittävä rooli vesistöjen suojelussa ansaitsee tunnustusta

”Vesistöt ovat tärkeä osa suomalaisuutta, ja jokainen voi olla vesistösankari omalla panoksellaan! Vesistöjen tilan vaaliminen perustuu vapaaehtoiseen yhteistyöhömme, jossa jokaisen osuus on tärkeä”, suunnittelija Liisa Hämäläinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Vesistöjen hyväksi on tehty pitkään työtä ja suuri osa maamme pintavesistä on ekologiselta tilaltaan erinomaisia tai hyviä. Viimeisimmän kartoituksen mukaan suuret järvialtaat sekä Pohjois- ja Itä-Suomen joet ovat laadukkaassa kunnossa. Heikommassa kunnossa olevat vesistöt sijaitsevat pääasiassa rannikkoalueilla, Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla.

SYKEn sähköisestä vesikartasta voi tarkastella useimpien vesien ekologista ja kemiallista tilaa tarkemmin. Kartta on osoitteessa paikkatieto.ymparisto.fi/vesikartta.

Teko voi olla iso tai pieni, suunnitteilla tai jo toteutettu

Mukaan voi ilmoittaa minkä tahansa teon, jolla on parannettu tai parannetaan vesistötietämystä tai konkreettisesti vesistön tilaa. Muiden vesistötekoja voi myös ehdottaa, jos tekijältä on pyytänyt luvan. Kyseessä voi olla esimerkiksi järven, joen tai puron kunnostamiseen osallistuminen tai erilaiset vesiensuojelua edistävät teot kuten rantojen kunnostus, vesikasvillisuuden niittotalkoot tai suojelutempauksen järjestäminen.

Ilmoita vesistöteko kilpailuun sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.ymparisto.fi/vesistokunnostusverkosto. Osallistua voi elokuun loppuun saakka.

Äänestys ja palkintojenjako syksyllä

Teot ja ideat kootaan vesistökunnostusverkoston sivuille, jossa jokainen voi käydä äänestämässä syksyllä 2017. Eniten ääniä saaneet palkitaan Helsingissä Silakkasoudun yhteydessä järjestettävässä palkitsemistilaisuudessa 1.10.2017. Silakkasoutu on rotarien järjestämä hyväntekeväisyystempaus, jolla kerätään varoja vesiensuojelutyöhön.

Suomi100

Kampanja järjestetään Suomen melonta- ja soutuliiton, Suomen Vesiensuojeluyhdistysten liiton, Silakkasoutu-tapahtuman ohjausryhmän, SYKEn ja valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston yhteistyönä. Se on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Lisätietoja

Suunnittelija Liisa Hämäläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
p. 0295 251 202, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
p. 0295 251 738, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: