Kirjokaunolakki. Kuva Jukka Vauras

Valtaosa arvioiduista helttasienistä ja tateista on elinvoimaisia, ainoastaan 6 prosenttia niistä arvioidaan uhanalaisiksi. Tiedon määrä sienistä on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina, vaikka sienten tutkiminen ja kartoittaminen on haastavaa niiden omalaatuisen elintavan johdosta. Valtaosan elinajastaan ne ovat piilossa esimerkiksi maan tai puun sisässä. Suomesta löydetäänkin jatkuvasti uusia sienilajeja. Suurin osa uhanalaisiksi arvioiduista helttasienistä ja tateista kasvaa pääosin kalkkiseutujen lehdoissa, vanhoissa laidunmetsissä ja niityillä. Niiden suojelu tai hoito on toimivin tapa huolehtia ainutlaatuisesta ja monimuotoisesta sienilajistostamme.

Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa sienilajisto arvioitiin ryhmittäin: helttasienet ja tatit, kupusienet, kääväkkäät, kotelosienet, piensienet sekä limasienet. Suomessa tiedetään kasvavan ainakin 5 584 sienilajia, mutta meillä esiintyy vielä niin maalle tuntemattomia kuin jopa tieteelle kuvaamattomia sienilajeja. Uhanalaisuus kyettiin arvioimaan 3 383 lajin osalta.

Uutta tietoa sienien levinneisyyksistä ja kasvupaikkavaatimuksista

Viime vuosina uutta tietoa on kertynyt erityisesti uhanalaisten sienten levinneisyyksistä sekä niiden kasvupaikkavaatimuksista. Lisääntynyt harrastustoiminta ja esimerkiksi Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelman (PUTTE) ovat tuottaneet lisää tietoa maamme sienistä.

Edellisen uhanalaisuusarvioinnin eli vuoden 2000 punaisen listan (uhanalaiset, silmälläpidettävät ja arvioimatta jätetyt) helttasienistä ja tateista sekä listalta puuttuneista lajeista on tiedon lisääntymisen myötä pystytty arvioimaan elinvoimaisiksi peräti 165 lajia. Tietoa on karttunut myös muista ryhmistä, kuten limasienistä ja seitikeistä. Seitikkien arvioitu lajimäärä on kasvanut noin kolminkertaiseksi viimeisen viidentoista vuoden aikana.  

Limasienet olivat mukana uhanalaisuuden tarkastelussa ensimmäistä kertaa. Tiedon taso ei kuitenkaan vielä riittänyt varsinaiseen uhanalaisuuden arviointiin, mutta selvästi elinvoimaiset lajit kyettiin tunnistamaan. Limasienistä elinvoimaisiksi arvioitiin 34 prosenttia Suomen 204 lajista. Muut 134 lajia jätettiin vielä arvioimatta.

Valtaosa helttasienistä ja tateista on elinvoimaisia

Vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnissa helttasieni- ja tattilajeista 63 prosenttia (1 153 lajia) arvioitiin elinvoimaisiksi, 6 prosenttia (108 lajia) uhanalaisiksi ja 6 prosenttia (107 lajia) silmälläpidettäviksi.

Uhanalaisten helttasienien ja tattien esiintymis- tai levinneisyysalue on yleensä suppea, ja useimmat niistä kasvavat harvinaisissa tai uhanalaisissa elinympäristöissä. Ainoastaan kolmen helttasieni- ja tattilajin arvioitiin hävinneen. Arvioinnin ulkopuolella jäi 23 prosenttia (426 lajia) helttasienistä ja tateista.

Sienten suojelu on niiden elinympäristöjen suojelua

Sienet poikkeavat muista eliöryhmistä siinä, että moni laji on näkymättömissä esimerkiksi maan sisässä vuosikaudet, vaikka se olisikin olemassa. Elintavoista johtuen yksittäisen sienilajin suojelu tai rauhoittaminen on järkevä keino vain joidenkin sienten kohdalla. Sen sijaan sienten elinympäristön suojelu, kuten suojelualueiden perustaminen, tai hoito perinneympäristöjen osalta on toimivin tapa uhanalaisten ja erityisesti suojeltavien sienten suojelemiseksi.

Suojelualueen luonnontilaisuus ja laajuus edesauttavat uhanalaisten sienilajien säilymistä. Lisäksi monet muut tekijät metsäisillä suojelualueilla, kuten kasvualustan ominaisuudet, pienilmastolliset tekijät ja ektomykorritsaa muodostavilla sienillä isäntäpuulajin läsnäolo vaikuttavat sienten esiintymiseen. Lehtojen, vanhojen metsien ja perinneympäristöjen suojelu on edistänyt paitsi uhanalaisten helttasienten ja tattien, myös koko sieniflooran säilymistä.

Uhanalaisten sienten elinympäristöt taantuvat

Suurin osa eli 60 prosenttia uhanalaisiksi arvioiduista helttasienistä ja tateista elää pääosin kalkkiseutujen lehdoissa, vanhoissa laidunmetsissä ja niityillä. Useat näistä kasvupaikoista jatkavat taantumistaan, tai ne ovat vaarassa hävitä ihmisen toimien johdosta. Metsänhoidollisten toimenpiteiden lisäksi esimerkiksi asutuskeskusten läheisyydessä multavat lehdot tallaantuvat ja rehevöityvät, tai niitä uhkaa rakentaminen erityisesti pääkaupunkiseudulla. Huomattava osa uhanalaisista sienistä kasvaa edelleenkin suojelualueiden ulkopuolella.

Lehdoissa liiallista kuusettumista pidetään yleensä kielteisenä kehityksenä. Toisaalta kuusi on kuitenkin yksi tärkeimmistä mykorritsasienten isäntälajeista, ja se kuuluu luontaisesti lehtojen kasvistoon. Lehtoja hoidettaessa kuusen poiston vaikutuksia sienilajeille ei aina oteta riittävästi huomioon. Esimerkiksi lehtipuun mykorritsalaji saattaa tarvita kuusen tuomaa tuulensuojaa, kosteutta ja varjostusta.

Lehtojen hoidon vaikutusten selvittämiseksi myös sienilajistoa tulisi systemaattisesti tutkia niin ennen hoitoa, sen aikana kuin hoidon jälkeenkin. Kääpiä lukuun ottamatta sienten koordinoitua seurantaa ei maassamme juurikaan tehdä.

Lisätietoja

• Sienityöryhmä, suojelusuunnittelija Tea von Bonsdorff-Salminen, Helsingin yliopisto, kasvitieteen yksikkö, puh. 050 309 8439, tea.vonbonsdorff@helsinki.fi
• SYKEn viestintä Riku Lumiaro, puh. 040 509 8654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön

• Keisarimalikka (.jpg, 3143kt)

Silmälläpidettävä keisarimalikka (Catathelasma imperiale) kasvaa ravinteisissa kuusivaltaisissa metsissä. Kuva Tea v. Bonsdorff.

• Kirjokaunolakki (.jpg, 967 kt)

Kirjokaunolakki (Rugosomyces onychinus) on yksi kalkkipohjaisten havumetsien silmälläpidettävä laji. Kuva Jukka Vauras.

• Retikkahiippo (.jpg, 877 kt)

Vaarantunut retikkahiippo (Mycena pelianthina) kasvaa multavissa lehtipuuvaltaisissa lehdoissa. Kuva Jukka Vauras.