Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Monivuotiset nurmet edistävät parhaiten maatalouden ympäristönsuojelua

Tiedote 3.3.2020 klo 12.30
 Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus tiedottavat 3.3.2020
 
Monivuotiset ympäristönhoitonurmet ovat maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän parhaita toimenpiteitä, sillä ne edistävät maaseutuohjelman useita ympäristötavoitteita. Sen sijaan monien täsmätoimiksi tarkoitettujen toimenpiteiden pinta-alat ovat jääneet liian pieniksi.
 
Vuosina 2014–2020 toteutettava maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä on saavuttanut tavoitteensa osittain. Sen toimenpiteet ovat vähentäneet vesistöjen ravinnekuormitusta ja edistäneet luonnon monimuotoisuutta kohtalaisen hyvin. Sen sijaan maaperän kasvukunto ei ole juuri kohentunut, ja maatalouden ilmastopäästöjen rajoittamisessa järjestelmä on melko tehoton.
Nurmea
 
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laajassa MYTTEHO-hankkeessa selvitettiin ympäristökorvausjärjestelmän toimenpiteiden vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Tarkasteltavina oli yhteensä 27 toimenpidettä, joista suurin osa eli 17 edisti maaseutuohjelman ympäristötavoitteita vain kohtalaisesti tai heikosti. Niiden joukossa oli kuitenkin useita täsmätoimia, jotka edistivät hyvin omaa erityistä tavoitettaan.
 
Ympäristökorvausjärjestelmä on osa vuosien 2014–2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa eli maaseutuohjelmaa. Järjestelmässä on mukana noin 90 prosenttia Suomen peltoalasta. Ohjelmakaudella 2014–2020 ympäristökorvauksiin on varattu 1,656 miljardia euroa, mikä on noin viidesosa maaseutuohjelman koko rahoituksesta. Ympäristökorvausjärjestelmän rahoituksesta noin 40 prosenttia on peräisin EU:sta, ja loppu on kansallista rahoitusta.
 

Maatalouden aiheuttama ravinnekuormitus vesistöihin on laskussa

Maatalouden aiheuttamaa ravinnekuormitusta on pyritty vähentämään 1990-luvulta lähtien, minkä ansiosta fosforin ja typen huuhtoutuminen sekä peltomaan eroosio ovat pienentyneet. Ainoastaan Saaristomeren ja Merenkurkun valuma-alueilla ravinnekuormituksen ei ole havaittu laskeneen.

Ravinnekuormitukseen vaikuttaa eniten kaikille ympäristökorvauksen saajille pakollinen lannoituksen rajoittaminen. Lannoituksen säätäminen kasvien tarpeen mukaan on vähentänyt etenkin liukoisen fosforin aiheuttamaa kuormitusta. Vesiensuojelua edistävät myös suojavyöhykkeet, jotka kannattaa kohdentaa vesistöjen varsille ja kalteville pelloille.
 
Ylimääräisen lannan kierrätys kotieläintiloilta kasvintuotantotiloille on niin ikään kustannusvaikuttava toimenpide. Tuotannon alueellinen keskittyminen on kuitenkin johtanut siihen, että monet kotieläintilat sijaitsevat kaukana ravinteita tarvitsevista tiloista, ja lanta voi muodostua paikalliseksi ongelmaksi. Ongelman ratkaisemiseksi on kehitettävä lannan prosessointimenetelmiä.

Myös monivuotiset ympäristönurmet ja peltojen kattava talviaikainen kasvipeitteisyys ovat hyväksi vesistöille. Toimet purisivat tehokkaasti etenkin Etelä-Suomen kasvinviljely- sekä sika- ja siipikarjatilojen päästöihin.
Toisaalta kasvipeitteisyyteen liittyy ristiriita: jos maa on pitkään muokkaamatta, kasvimateriaalista alkaa pellon pintaan kertyä huuhtoumille altista fosforia. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, että esimerkiksi Saaristomeren liukoisen fosforin kuormitus ei ole vähentynyt.


Maaperän kasvukunnon parantaminen vaatii nurmea viljelykiertoon

Maaperän kasvukunnon parantaminen on maataloudelle iso haaste, sillä tutkimusten mukaan Suomen peltomaiden orgaanisen aineksen pitoisuus vähenee. Orgaaninen aines on keskeinen tekijä sekä pellon tuottokyvyn että hiilensidonnan kannalta. Sen pitoisuuden kääntäminen kasvuun vaatii nurmen ottamista mukaan viljelykiertoihin sekä erilaisten orgaanisten sivuvirtojen hyödyntämistä peltoviljelyssä.

Kustannusvaikuttavimpia toimenpiteitä maaperän kasvukunnon lisäämiseksi ovat monivuotiset ympäristönurmet, luonnonhoitopeltonurmet ja peltojen kattava talviaikainen kasvipeitteisyys. Niiden myönteinen vaikutus perustuu eroosion välittömään vähentymiseen sekä pitkäaikaisempaan maan rakenteen ja orgaanisen aineksen pitoisuuden kehitykseen.


Monimuotoisuutta parhaiten edistävät toimet suppea-alaisia

Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin lisäämisessä ympäristökorvausjärjestelmä onnistui osittain, mutta vaikuttavimpien toimenpiteiden pinta-alat jäivät pieniksi.

Parhaiten biodiversiteettiä edistävät monimuotoisuuden ja maiseman hoitosopimukset, jotka eivät suoraan hyödytä maaseutuohjelman muita ympäristötavoitteita. Ympäristösopimukset ovat kalliita toteuttaa, joten ne eivät lähtökohtaisesti ole erityisen kustannustehokkaita. Niille ei ympäristökorvausjärjestelmässä kuitenkaan ole vaihtoehtoja, kun halutaan suojella perinnebiotooppeja ja maatalousympäristön uhanalaisia lajeja.

Monivuotisia, niittykasvien siemenillä kylvettyjä monimuotoisuuspeltoja tarvittaisiin paljon lisää, sillä ne hyödyttävät etenkin pölyttäjähyönteisiä ja perhosia. Niittypelloilla voidaan osittain kompensoida luonnonniittyjen häviämistä.
 
Myös monet muut ympäristökorvausjärjestelmän toimenpiteet lisäävät monimuotoisuutta, esimerkiksi melko laaja-alaisina toteutuneet luonnonhoitopellot. Arvokkaimpia ovat pitkään samalla paikalla säilyneet luonnonhoitopellot, joiden niittykasvi- ja pölyttäjälajisto on vähitellen runsastunut.
Heinäpaaleja
Kuvat Riku Lumiaro

Ilmastotoimet kannattaisi kohdentaa turvepelloille

Ilmastonsuojelun näkökulmasta maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä on melko tehoton. Tämä johtuu osittain siitä, että ilmastoasiat eivät olleet ohjelmaa suunniteltaessa yhtä voimakkaasti esillä kuin nykyään.

Suomen maatalouden ilmastopäästöistä puolet on peräisin turvepelloista, joita on noin kymmenen prosenttia maan kaikista pelloista. Turvepeltojen osuus pelloista on suurin Etelä-Pohjanmaalta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä.

Ympäristökorvausjärjestelmän useat toimenpiteet kuten monivuotiset ympäristönurmet, luonnonhoitopellot, suojavyöhykenurmet ja kerääjäkasvit edistävät ilmastonsuojelua, mutta niistä monien ala on liian pieni, jotta niillä saavutettaisiin merkittävää vaikutusta.

Ilmaston näkökulmasta ympäristökorvauksiin käytetty raha jakautuu liian laajalle alalle ja liian moniin toimiin. Kustannustehokkainta olisi kohdentaa toimet turvepelloille.


Kustannustehokkuutta tarkasteltava viljelijän ja yhteiskunnan näkökulmista

Ympäristökorvauksen osuus maatilojen kokonaistuotosta on pienentynyt: ohjelmakaudella 2014–2020 se on ollut keskimäärin viisi prosenttia. Osuus ja samalla ympäristökorvauksen merkitys on suurempi kasvinviljelytiloilla kuin kotieläintiloilla. Suurin merkitys ympäristökorvauksella on kuitenkin lammas- ja vuohitiloille, joiden kokonaistuotosta se on 13 prosenttia, ja pienin sika- ja siipikarjatiloilla, joilla se on 1–2 prosenttia. Siipikarjatiloista noin kolmasosa onkin jättäytynyt ympäristökorvausjärjestelmän ulkopuolelle.

Yhteiskunnan näkökulmasta tavoitteena on, että ympäristökorvauksen toimenpiteillä saadaan edistettyä ympäristötavoitteita mahdollisimman tehokkaasti.

Kustannustehokkuuden näkökulmasta ympäristökorvausjärjestelmän parhaaksi toimenpiteeksi nousi peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys, joka edistää useita ympäristötavoitteita. Toimenpide on edullinen toteuttaa, koska se ei vie pellolta viljelyalaa kasvukaudella. Kustannustehokkaiksi toimiksi osoittautuivat myös monivuotiset ympäristönurmet, luonnonhoitopellot ja suojavyöhykkeet.

Mainitut toimenpiteet edistävät myös maatalousympäristön tavanomaisten lajiston monimuotoisuutta kohtuullisen hyvin. Sen sijaan maatalousluonnon uhanalaisten lajien monimuotoisuutta edistävät toimet menestyivät huonosti kustannusvertailussa, koska ne ovat viljelijöille kalliita toteuttaa. Yhteiskunnan näkökulmasta ne ovat kuitenkin tarpeen maatalousluonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Monilla edullisemmin toteutettavilla peltomaan toimenpiteillä ei ole mahdollista edistää esimerkiksi perinnebiotooppien lukuisten uhanalaisten lajien säilymistä.
 

MYTTEHO-hankkeen suositukset:

  • Monia ympäristötavoitteita edistävät ympäristönhoitonurmet tulisi kohdentaa aiempaa enemmän eteläiseen Suomeen ja turvepelloille.
  • Peltoluonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tulisi tehostaa tukemalla niittypeltojen ja kukkakaistojen perustamista sekä pitkäaikaisten luonnonhoitopeltonurmien säilymistä.
  • Perinnebiotooppien ennallistamiseen ja kosteikkojen perustamiseen tarvitaan lisää rahoitusta niiden määrän kasvattamiseksi.
  • Suojavyöhykkeet tulee kohdentaa vesistöjen varsille ja kalteville pelloille Etelä-Suomen suojavyöhykesuunnitelmien mukaisesti.
  • Toistuvasti tulvan alle jäävät pellot tulisi perustaa suojavyöhykkeiksi tai poistaa viljelystä kokonaan.
  • Talviaikaisen kasvipeitteisyyden vaatimukset ovat tarpeellisimpia Etelä- ja Länsi-Suomessa. Talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen tulisi hyväksyä vain monivuotiset kasvit ja sänki.
  • Fosfori- ja typpilannoituksen enimmäismäärien säätely on tarpeen koko Suomessa.
  • Lannankäsittelyteknologiaa olisi kehitettävä, jotta lantaa saataisiin siirrettyä kustannustehokkaasti kotieläintiloilta kasvinviljelytiloille.
  • Ilmastonsuojelun tehostamiseksi tuotantokykynsä menettäneiden turvepeltojen pohjavettä pitäisi nostaa ja yksivuotisten kasvien viljely pitäisi lopettaa turvepelloilla. Turvepellot pitäisi määritellä yksiselitteisesti tukiehdoissa.
  • On luotava systemaattinen tiedonkeruujärjestelmä, joka kokoaa tutkimuksen käyttöön tietoja peltojen viljavuudesta ja orgaanisen aineksen pitoisuudesta.
  • Arviointijärjestelmää on kehitettävä siten, että käytettävissä on tarkempaa tietoa eri toimenpiteiden toteutuksesta.
MYTTEHO-hankkeen (Maatalouden ympäristötoimenpiteiden ympäristö- ja kustannustehokkuus) rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.
 

Tutkimusraportti

 

Lisätietoja

Erikoistutkija Terho Hyvönen, Luke, terho.hyvonen@luke.fi, puh. 029 532 6154 (hankkeen vetäjä, monimuotoisuus)
Tutkija Janne Heliölä, SYKE, janne.heliola@ymparisto.fi, puh. 029 525 1164 (monimuotoisuus)
Tutkija Kauko Koikkalainen, Luke, kauko.koikkalainen@luke.fi, puh. 029 532 6257 (kustannusvaikuttavuus)
Erikoistutkija Mikko Kuussaari, SYKE, mikko.kuussaari@ymparisto.fi, puh 029 525 1331 (monimuotoisuus)
Tutkija Riitta Lemola, Luke, riitta.lemola@luke.fi, puh. 029 532 6325 (vesistöt ja maaperä)
Tutkija Antti Miettinen, Luke, antti.miettinen@luke.fi, puh. 029 532 6365 (kustannusvaikuttavuus)
Erikoistutkija Katri Rankinen, SYKE, katri.rankinen@ymparisto.fi, puh 029 525 1540 (vesistöt)
Tutkimusprofessori Kristiina Regina, Luke, kristiina.regina@luke.fi, puh. 029 532 6474 (ilmasto)
Tutkimusprofessori Eila Turtola, Luke, eila.turtola@luke.fi, puh. 029 532 6606 (vesistöt ja maaperä)
 
 

Kohderyhmä: