Öljyntorjuntaharjoitus Helsingin edustalla

Tiedote 2.9.2015 klo 9.00
Halli
Öljyntorjunta-alus Halli. © Mika Koutu/Merivoimat

Suomen ympäristökeskus SYKE ja Helsingin kaupungin pelastuslaitos harjoittelevat 3.-4.9. yhdessä merivoimien kanssa öljyntorjuntaa Helsingin edustan merialueella. Yhteisharjoitus on osa merivoimien tällä viikolla pidettävää laajempaa harjoitusta, jonka aikana merivoimat suorittaa erilaisia öljyntorjuntaan liittyviä tehtäviä Saaristomerellä ja Suomenlahdella.

Viikko huipentuu torstaina ja perjantaina Helsingin edustalla pidettävään yhteiseen öljyntorjuntaharjoitukseen, jossa mereltä rannikkoa kohti ajelehtivan laajan öljylautan rantautuminen pyritään estämään. Laivojen suorittamien avomerioperaatioiden lisäksi harjoitus näkyy rannikolla ja saaristossa puomitusten järjestelyinä ja öljyntorjuntaveneiden liikkumisena.

Harjoituksen tavoite on tehostaa viranomaisten keskinäistä yhteistoimintaa öljyntorjunnassa parantamalla heidän tuntemustaan toistensa toimintavalmiuksista ja operatiivisista ratkaisuista. Samalla kehitetään joukkojen johtamista ja eri viranomaisten johtamisjärjestelmien yhteensovittamista öljyvahinkojen varalta.

Myöhemmin syyskuussa SYKE ja merivoimat osallistuvat Itämeren rantavaltioiden vuotuiseen BALEX DELTA -öljyntorjuntaharjoitukseen, jonka tänä vuonna järjestää Puola.

Lisätietoja:

Suomen ympäristökeskus
Ympäristövahinkojen torjunnan päällikkö Jorma Rytkönen, puh. 040 180 1447, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Palomestari Ville Estlander, puh. 050 541 8476, etunimi.sukunimi@hel.fi


Aihealue:
Kohderyhmä: