Pääkaupunkiseudun puhdas ja monipuolinen luonto merkittävä matkailuvaltti myös ilmaston muuttuessa

Tiedote 20.1.2020 klo 9.00

Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto tiedottavat

© Kuva: Markus Winkler, Unsplash

Pääkaupunkiseudun puhdas ja monipuolinen luonto ja meriympäristö ovat merkittäviä matkailuvaltteja myös ilmaston muuttuessa. Tähän tulokseen päädyttiin BlueAdapt-hankkeen skenaariotyöpajoissa, joissa pääkaupunkiseudun matkailun vahvuutena nähtiin puhdas luonto ja kaunis meriympäristö ja sen tarjoamat kokemukset, elämykset ja palvelut myös tulevina vuosikymmeninä.

Matkailu on yksi merkittävimmistä ja nopeimmin kasvavista toimialoista maailmassa. Toisaalta ilmastonmuutos, uudet teknologiat ja tarve pienentää ympäristövaikutuksia muuttavat tulevaisuuden matkailua. ”Varhaisella ennakoimisella voidaan varautua toimintaympäristön muutoksiin. Samalla voidaan löytää myös keinoja muuttaa haasteet mahdollisuuksiksi pääkaupunkiseudun matkailussa”, professori Kari Hyytiäinen Helsingin yliopistosta toteaa.

Kuinka matkailuala ja sen edellytykset voidaan turvata myös tulevaisuudessa?

Kestävän matkailun edellytysten turvaamiseksi tarvitaan paikallisen luonnon vaalimista ja kestävää käyttöä, matkailualan seurantatiedon systemaattista keräämistä ja hyödyntämistä sekä alan toimijoiden yhteistyötä. Näiden toimenpiteiden avulla voidaan tavoitella ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää matkailua.

”Tulevaisuuden kestävän matkailun edellytykset määritetään nyt. Puhtaat, monimuotoiset ja monipuoliset rannikko-, saaristo ja meriympäristöt ovat tulevaisuudessa aikaisempaa tärkeämpiä matkailuvaltteja. Johdonmukainen ja tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen luotaava maankäytön ja merialueiden suunnittelu on tärkeä ohjauskeino. Luontoympäristöä tulisi varata sellaiseen käyttöön, joka ei kuluta, saastuta tai muuten vaaranna alueen käyttöä virkistykseen ja matkailuun tulevaisuudessa”, Kari Hyytiäinen korostaa.

Kestävän matkailun kehittäminen edellyttää matkailun positiivisten ja negatiivisten vaikutusten koordinoitua seurantaa ja indikaattoreiden kehittämistä. Systemaattinen seuranta ja analyysi antavat toimialalle edellytykset minimoida ympäristövaikutuksia sekä tuoda aloitteita ja huolenaiheita tehokkaammin julkiseen keskusteluun, toiminnan suunnitteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Lisäksi matkailualan toimijat tarvitsevat yhteistä foorumia, joka tukisi toimijoiden tiedonvaihtoa, alan kehittämistä ja edunvalvontaa. Foorumi voisi panostaa myös strategiseen kehittämiseen.

Skenaariotyöpajat kokosivat yrittäjien, virkamiesten ja tutkijoiden näkemykset

Matkailun tulevaisuutta jäsennettiin vuonna 2019 skenaariotyöpajoissa, joihin osallistui asiantunteva joukko toiminnanharjoittajia, tutkijoita sekä valtionhallinnon ja kaupunkien edustajia eri toimialoilta. Ryhmä arvioi erilaisiin globaaleihin tulevaisuuskuviin liittyviä pääkaupunkiseutua koskevia haasteita ja mahdollisuuksia ja loi askelmerkkejä kestävälle siniselle eli vesiin liittyvälle matkailulle Helsingin seudulla.

BlueAdapt-hanke etsii ratkaisuja vesiin liittyvän kestävän liiketoiminnan tueksi

Pääkaupunkiseudun matkailuun liittyvä työpajasarja toteutettiin osana Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaa 3-vuotista (2018–2020) BlueAdapt-hanketta. Hanke tarkastelee kestävää sinistä taloutta ja mukautuvan hallinnan mahdollisuuksia Suomessa. Hankkeessa on mukana SYKEn lisäksi Helsingin yliopisto, Lapin yliopisto, Demos Helsinki, Ilmatieteen laitos ja Itä-Suomen yliopisto.

Lisätietoa:

Professori Kari Hyytiäinen, Helsingin yliopisto, p. 050 416 0702, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Tutkija Turo Hjerppe, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 176, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Linkkejä

Kestävän matkailualan sopeutumispolku muuttuvassa ilmastossa ja maailmassa (pdf) -kooste matkailutyöpajojen tuloksista

Pääkaupunkiseudun matkailu globaalien skenaarioiden valossa vuonna 2100 -podcast (marraskuu 2019)Suomen akatemian logo

BlueAdapt-hankesivut: Sopeutuva hallinta luo sinistä kasvua Suomelle


Kohderyhmä: