Puolan vesinäytteiden tulokset viittaavat merkittäviin fosforipäästöihin kipsivuorista

Tiedote 17.7.2013 klo 13.25

Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus tiedottavat

Puolan ja Suomen ympäristöministerit sopivat kesäkuussa kahden Puolan jätekipsivuoren mahdollisien fosforipäästöjen selvittämisestä maiden yhteistyönä. Heinäkuun alussa otettujen näytteiden analyysit ovat nyt valmistuneet ja tuloksista tiedotetaan tänään. Gdanskin kipsivuoren näytteenoton tulokset viittaavat merkittävään fosforipäästöön. Policessa vesinäytteiden fosforipitoisuus kipsivuoren alapuolella nousi suhteellisen vähän. Vähäisten pitoisuus- ja virtaamatietojen perusteella ei ole mahdollista laskea luotettavasti kipsivuorten aiheuttamaa mahdollista kuormitusta, vaan tarvitaan jatkotutkimuksia sekä kokonaiskuormituksen että mahdollisesti Itämereen päätyvän kuormitusosuuden selvittämiseksi.

KipsivuoriOder-joella kulkeva laiva on tuomassa Afrikasta apatiittia Policen fosforilannoitetehtaalle. Taustalla näkyy kipsivuori, johon tehtaan jätekipsi kasataan. Kuva otettu 3.7.2013. Kuva SYKE/ Antti Räike

 

Gdanskissa tutkittiin fosforin sekä haitallisten aineiden pitoisuuksia kipsivuoren alueella olevista altaista, ojista ja vieressä sijaitsevasta Kuolleesta Veikselistä. Policessa näytteitä otettiin Oder-joesta, sen sivukanavasta sekä kipsivuoren alueelta jokeen johdetusta puhdistetusta jätevedestä.

Matkalla olivat mukana vanhempi tutkija Antti Räike ja hydrologi Jarkko Koskela SYKEstä sekä tutkimusmestari Jyrki Vuorinen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta. Hydrologi liittyi tutkimusryhmään selvittämään veden virtaamia alueella.

Tutkijoiden tuomisina oli kaikkiaan 40 litraa vesinäytteitä ja ne analysoitiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laboratorioissa Helsingissä ja Oulussa. Puolalaiset analysoivat vastaavat näytteet omissa laboratorioissaan Gdanskissa ja Szczecinissä.  Puolalaiset ja suomalaiset analyysitulokset ovat yhteneväiset kummallakin alueella.

Fosforipitoisuudet suuria Gdanskin kipsivuoren läheisyydessä

“Tulosten mukaan kokonaisfosforin ja fosfaattifosforin pitoisuudet ovat huomattavan korkeita kipsivuoren vieressä sijaitsevassa Kuolleessa Veikselissä. Tässä Veiksel-joen entisessä uomassa ei ole pysyvää virtausta mereen päin, mikä heikentää sekoittumista ja laimenemista ja aiheuttaa voimakasta kuormituksen kertymistä uomaan verrattuna tilanteeseen, jossa kyseessä olisi normaali joki. On myös mahdollista, että Kuolleen Veikselin pohjassa on kipsivuoresta peräisin olevaa fosforia, joka vapautuessaan veteen nostaa pitoisuuksia. Näiden tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että ainakin Gdanskin kipsivuoren fosforikuormituksen vähentämiseksi tarvitaan tehostettuja toimia”, vanhempi tutkija Antti Räike SYKEstä sanoo.

Policessa yhteisnäytteenotto vahvisti yhtiön ja ympäristöviranomaisten aikaisempien aineistojen luotettavuuden. Toisin kuin Gdanskissa Policen kipsivuoren suotovedet pyritään keräämään talteen ja johtamaan jätevedenpuhdistamolle. Fosforipäästöjen mahdollisia vaikutuksia veden laatuun ei voida kuitenkaan sulkea pois tulosten perusteella.

Lisäselvityksiä tarvitaan

”Ministerit ovat sopineet keskustelevansa jatkotoimenpiteistä lähitulevaisuudessa”, ympäristöministeriön ylijohtaja Timo Tanninen sanoo.

Lisätietoja:

Suomi:

Ylijohtaja Timo Tanninen, ympäristöministeriö, p. +358 40 531 9335

Vanhempi tutkija Antti Räike, Suomen ympäristökeskus (näytteiden tulokset), p. +358 400 148 521

Hydrologi Jarkko Koskela, SYKE (kipsikasa-alueiden hydrologia), p. +358 40 508 1004

Erikoistutkija Seppo Knuuttila, SYKE (lannoitetuotannon jätekipsiongelma), p. +358 40 760 9232

Puola:

Contacts for press:

Spokesman Paweł Mikusek - phone: (+48 22) 57-92-722, e-mail: media@mos.gov.pl

Press Unit (Ministry of Environment), biuro.prasowe@mos.gov.pl, PU team: + 48 22 5792 307
+ Last three digits: 838, 219, 238,376

Press release in Polish by the Embassy of Finland, Warsaw:

Liitteet:

Tiedotustilaisuuden 17.7. PowerPoint-esitykset

Kuvat fosforipitoisuuksista molemmissa paikoissa satelliittikuvien pohjalta

Valokuvia kipsivuorista ja näytteenotosta

Tulostaulukko


Kohderyhmä: