Tiedote 28.7.2014 klo 15.05
Levälauttoja lounaisilla merialueilla. Kuva: Rajavartiolaitos
Laajoja sinilevälauttoja esiintyy yhä eteläisellä Saaristomerellä, varsinaisen Itämeren pohjoisosassa ja läntisellä Suomenlahdella. Satelliittikuvien perusteella sinilevää on ollut pintavedessä myös eteläisellä Selkämerellä. Saaristomeren sisäosissa on edelleen paikallisia runsaita sinileväesiintymiä. Levälautat eivät ole kuitenkaan enää laajentuneet Suomen merialueilla.
Olosuhteet suosivat tänä vuonna sinileviä
Kukintoja muodostavat sinilevät tarvitsevat kasvuunsa vedestä vain fosforia, sillä ne saavat tarvitsemansa typen ilmakehästä. Ne vaativat lisäksi kasvuunsa lämmintä ja tyyntä säätä joidenkin viikkojen ajaksi.
”Vuosittaisen kukintatilanteen ratkaisevat Itämeren pohjan läheisen veden virtaukset ja vuoden meteorologiset olot. Myrskyt sekoittavat fosforirikasta syvää vettä pintaan. Myrskyinen alkuvuosi, jota seuraa pitkä lämmin jakso kesällä, tuottaa sinileväkukinnoille otolliset olosuhteet. Tänä vuonna kaikki sinileviä suosivat tekijät osuivat yhteen”, kertoo johtava tutkija Harri Kuosa Suomen ympäristökeskuksesta.
Laajat sinilevälautat syntyvät usein avomerellä. Ne liikkuvat virtausten ja tuulten mukana ja voivat saavuttaa rannikon. Rannikolla paikallisia sinileväkukintoja esiintyy erityisesti matalilla ja suojaisilla alueilla. Kukinnan jälkeen sinilevät hajoavat hitaasti ja niiden pigmentit voivat värjätä rantaa sinivihreällä maalimaisella massalla. Levämassaa hajottavat bakteerit saattavat tuottaa pahanhajuisia rikkiyhdisteitä.
Levälauttoja Hangon edustalla. Kuva: Rajavartiolaitos
Sinilevät ovat osa Itämeren luontaista lajistoa
Sinileviä on vedessä jonkin verran aina. Niiden massaesiintymät ovat yleensä huipussaan kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta vähenevät, kun ravinteet on kulutettu loppuun. Laajat levälautat voivat kadota pinnalta näkyvistä myös siksi, että kova tuuli sekoittaa sinilevät veteen. Tällöin sinilevät eivät kuitenkaan kokonaan ole hajonneet. Myös viilentyvä sää hidastaa sinilevien kasvunopeutta. Kylminä ja tuulisina kesinä sinileviä esiintyykin vähän.
”Sinileväkukinnat ovat luontainen osa Itämerta, sillä sinileviä on esiintynyt tuhansia vuosia Itämeren ulapalla. Kukintojen laajuus ja runsaus on kuitenkin lisääntynyt ihmisen aiheuttaman ravinnekuormituksen vuoksi viimeisen 50 vuoden aikana. Vaikka ravinnekuormitusta on osin saatu kuriin, on Itämeren altaaseen varastoitunut suuri määrä ravinteita, joiden poistuminen on hidasta”, kertoo Harri Kuosa.
Sinilevät voivat tuottaa myrkyllisiä yhdisteitä
Sinilevissä eli cyanobakteereissa on lajeja, joissa on hermo- tai maksamyrkkyä tuottavia kantoja. Samakin laji saattaa esiintyä myrkyllisenä tai myrkyttömänä. Myrkkyä tuottava kanta ei välttämättä ole myrkyllinen koko ajan, vaan saattaa alkaa kehittää myrkkyä vasta myöhemmin. Siksi kaikkiin runsaisiin sinileväesiintymiin täytyy suhtautua niin, että ne suurella todennäköisyydellä voivat olla myrkyllisiä.
Myrkyt voivat liueta veteen, joten sinileväkukinnan hajottua saattaa myrkkyä olla vielä vedessä. Sinilevämyrkkyjä voi olla vedessä levämassan kadottuakin noin 1-4 viikon ajan. Myrkkyjen viipymään vedessä vaikuttaa se, miten hyvin vesi vaihtuu kyseisellä paikalla. Erittäin runsaan sinileväesiintymän yhteydessä ilmassa saattaa olla levistä vapautuneita yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä.
Vettä ei saa käyttää talous-, pesu- eikä löylyvetenä, jos siinä esiintyy runsaasti sinilevää. Runsaasta sinileväesiintymästä voi ilmoittaa kunnan terveystarkastajalle tai alueelliseen ELY-keskukseen. Levähavainnoista voi myös ilmoittaa Järvi-/Meriwikissä tai älypuhelimeen ladattavan Levävahti-sovelluksen kautta.
Lisätietoa:
Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE,
puh. +358 29 525 1106, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Tutkija Sirpa Lehtinen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
puh. 0295 251 353, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Lisätietoa verkossa: