Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Suomen järvien jääoloissa havaittuja muutoksia ja tulevan ennakointia

Tiedote 17.1.2011 klo 12.00

Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi, dosentti Esko Kuusisto selvittää puheenvuorossaan Suomen järvien jääolojen kehitystä tiistaina 18.1. kansainvälisessä symposiossa Oulussa.

Esko Kuusiston mukaan on luonnollista, että Suomessa on pitkiä havaintosarjoja järvien jääoloista, koska kaikki 187 888 järveä ja lampea jäätyvät talvisin. Pisin yhtenäinen sarja jäänlähdöstä on Kallavedeltä 1822 alkaen. Kallaveden jäätymistä on havaittu vuodesta 1833. Jään paksuuden mittaus alkoi Muurasjärvellä Keski-Suomessa vuonna 1909. Järvien jääsarjoja selvästi pitempi on Tornionjoen jäänlähtöjen muistiinmerkintä, peräti vuodesta 1693.

Säännöstely ja vesivoimalat voivat vaikuttaa merkittävästi jokien jääoloihin, mutta järvissä nämä vaikutukset ovat vähäisiä. Lähes kaikki järvien jäähavaintosarjat kuvaavatkin puhtaasti luonnontilaa. Tämä on yksi syy siihen, että järvien jäähavaintoja on laajasti käytetty ilmastonmuutostutkimuksissa.

Jääsarjoissa merkittäviä trendejä

Kallaveden jäätyminen vuosina 1833-2009

Kallaveden jäänlähtö vuosina 1822-2010

Kuvien lähde: SYKE

Kallaveden jääsarjoissa on tilastollisesti erittäin merkitsevät (99,9 %) trendit. Jäätyminen on 177 vuoden aikana siirtynyt 15 päivää myöhemmäksi, jäänlähtö on 189 vuoden kuluessa aikaistunut 12 päivää. Kumpikaan trendi ei kuitenkaan ole yhtenäinen. Esimerkiksi vuosina 1822–1867 jäänlähtö siirtyi 14 päivää myöhemmäksi, tilastollisesti erittäin merkitsevästi. Jos tämä trendi olisi jatkunut, vuonna 2010 jäänlähtöpäivän odotusarvo olisi ollut 8. heinäkuuta. Jäätyminen puolestaan viivästyi vuosien 1987–2008 aikana peräti 26 päivää, tämän osalta jäädään tilastollisesti jokseenkin merkitsevälle eli 95 % tasolle.

Oulujärven jäähavainnot alkoivat talvella 1854–1855. Havaintosarjan aikana jäätyminen on viivästynyt 9 päivää, jäänlähtö aikaistunut 11 päivää. Jäätymisen ääripäivät ovat olleet 22. lokakuuta (1894, 1902) ja 24. joulukuuta (1929), jäänlähdön 3. toukokuuta (1921) ja 23. kesäkuuta (1867). Viimeksi mainittu erittäin myöhäinen kevät johti suureen nälänhätään.

Jäänpaksuuden osalta eräät pitkät Etelä- ja Keski-Suomen havaintosarjat osoittivat vuoteen 2002 ulottuvalla jaksolla lievää ohenemista, Pohjois-Suomessa lievää kasvua (Korhonen, 2005). Viime vuosina jäät ovat jääneet pohjoisessa melko ohuiksi, Etelä-Suomessa puolestaan mitattiin ennätyspaksuja jäitä kevättalvella 2003. Niinpä merkitsevät jäänpaksuuden trendit ovat pääosin kadonneet koko valtakunnan kartalta.

Miten Suomen järvien jääolot kehittyvät tulevaisuudessa?

Ilmastonmuutos kohottaa lämpötiloja eniten korkeilla leveysasteilla ja talvella. Jäät tulevat yhä myöhempään ja sulavat yhä aikaisemmin. Muutosvauhtia on vaikea ennustaa etenkään jäätymisen osalta. Kohtalainen pakkaskausi voi tulevaisuudessakin jäädyttää pääosan järvistämme jo marraskuussa – jos se jää jonakin vuonna tulematta, ehkä jäätyminen tapahtuu vasta tammikuussa.

Jäänlähdön ajankohta vaihtelee nykyilmastossa paljon vähemmän kuin jäätymisen

Näin on tilanne myös tulevaisuudessa. Ruotsin järvien osalta on ennakoitu, että yhden asteen lämpötilan nousu kevätkuukausina aikaistaisi jäänlähtöä maan pohjoisosissa vain 4 päivää, mutta etelässä 14 päivää (Weyhenmeyer & al 2005). Suomessa vastaava vaihteluväli olisi pienempi, ehkä 4…10 päivää.

Milloin suomalainen järvi jää ensimmäisen kerran ilman yhtenäistä jääkantta?

Ruotsin suurilla järvillä (Vänern, Vättern) näin käy jo nyt melko usein, Laatokasta puhumattakaan. Järven jääpeitekauden pituuden hajontaa nykyilmastossa pidetään suuntaa-antavana mittarina 'jäätymättömyyden riskille'. Tämän yksinkertaisen mittarin mukaan läpitalvista aaltoilua voidaan ensimmäisenä odotella Lohjanjärvellä, joka on eteläinen, syvä ja melko suuri.

Viitteitä

Korhonen, J., 2005. Suomen vesistöjen jääolot. Suomen ympäristö 751, 145 s.

Weyhenmeyer, G. A., Meili, M. & Livingstone, D. M., 2005. Systematic differences in the trend toward earlier ice-out on Swedish lakes along a latitudinal temperature gradient. Verhandlungen der internationalen Vereinigung der Limnologie 29(1): 257-260.

Lisätietoja

Johtava hydrologi, FT Esko Kuusisto, Suomen ympäristökeskus, 
puh. 040 8319165

Tiedottaja Ulla Sonck, SYKEn viestintä, puh. 040 740 2186

sähköposti:etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Aihealue:
Kohderyhmä: