Väitös kuluttajakemikaaleista: makeutusaineita ja fluoriyhdisteitä päätyy jätevesissä vesistöihin

Tiedote 10.12.2014 klo 9.30

Noora PerkolaIhmisten nauttimat keinotekoiset makeutusaineet sekä paperin ja tekstiilien pinnoitteiden sisältämät fluoriyhdisteet päätyvät vesistöihin puhdistettujen yhdyskuntajätevesien mukana. Osa yhdisteistä on erittäin pysyviä eivätkä ne juuri hajoa pintavesissä mikrobien tai auringonvalon vaikutuksesta. Tämä kävi ilmi FM Noora Perkolan Helsingin yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta. Se tarkastetaan Lahdessa perjantaina 12. joulukuuta.

Noora Perkola on väitöskirjassaan tutkinut kahden kemikaaliryhmän, keinotekoisten makeutusaineiden ja perfluorattujen alkyylihappojen esiintymistä, pysyvyyttä ja vaikutuksia vesiympäristössä. Näiden yhdisteiden levinneisyydestä Suomessa on aiemmin ollut hyvin vähän tietoa.

"Erilaisia kemikaaleja käytetään nykyään valtavia määriä teollisuuden ja maatalouden lisäksi erilaisissa kuluttajatuotteissa. Keinotekoisia makeutusaineita lisätään mm. elintarvikkeisiin, kosmetiikkaan ja terveystuotteisiin. Perfluorattuja alkyylihappoja puolestaan on esimerkiksi fluoria sisältävissä pinnoitteissa kuten Teflonissa ja Gore-Texissa, ja niitä syntyy tiettyjen orgaanisten fluoriyhdisteiden hajoamistuotteina", Perkola toteaa.

Kalorittomat makeutusaineet asesulfaami, sukraloosi, syklaamihappo ja sakariini eivät imeydy elimistössä käytännöllisesti katsoen lainkaan. Asesulfaami ja sukraloosi eivät myöskään hajoa jätevedenpuhdistamoilla. Makeutusaineita käytetään paljon ja siten merkittäviä määriä niitä päätyy vesistöihin, joihin puhdistetut jätevedet lasketaan.

Fluoriyhdisteitä käytetty kauan

Perfluorattuja alkyylihappoja on käytetty teollisuudessa ja kuluttajatuotteissa 1950-luvulta lähtien. Nämä yhdisteet ovat erittäin pysyviä vahvojen fluori-hiilisidosten ansiosta. Niiden epäillään olevan muun muassa karsinogeenisia, immunotoksisia ja häiritsevän lisääntymistä.

Perkola selvitti väitöstyössään tutkittujen aineiden pitoisuuksia jätevesissä, lietteessä, kaatopaikan suotovesissä, hulevesissä ja pintavesissä nestekromatografi-massaspektrometrilla.

Vesinäytteet kerättiin vuosina 2010-2012 yhteensä 15 joesta ja kolmesta järvestä, joiden tiedetään olevan jätevesien vaikutuspiirissä. Valtaosa tutkituista paikoista kuuluu valtakunnalliseen vedenlaadun seurantaan ja näytteet kuvaavat koko vesistön tilannetta. Järvet ovat Päijänne, Vanajavesi ja Tuusulanjärvi. Tutkittuja jokia ovat muun muassa Oulujoki, Kyröjoki, Kokemäenjoki, Aurajoki, Mustionjoki, Vantaanjoki, Porvoonjoki, Kymijoki ja Vuoksi.

Perkolan tutkimus osoitti, että molempien kemikaaliryhmien aineita pääsee vesistöihin ennen kaikkea puhdistettujen yhdyskuntajätevesien mukana, vaikka paikallisesti myös muut päästölähteet voivat olla merkittäviä.

"Kävi myös ilmi, että tutkittuja yhdisteitä on laajalti Suomen vesistöissä ja että mikrobit tai auringonvalo hajottavat tutkittuja yhdisteitä erittäin hitaasti pintavesissä. Lisäksi havaittiin, että makeutusaine syklamaatti vähensi vesikirppujen poikastuotantoa", Noora Perkola toteaa.

Auringonvalon kykyä hajottaa pintavesiin päätyneitä perfluorattuja karboksyylihappoja ja keinotekoisia makeutusaineita tutkittiin keinoauringon avulla. Tutkittavat yhdisteet altistettiin myös lyhyen aallonpituuden ultraviolettisäteilylle, jotta saatiin tietoa niiden käyttäytymisestä vedenpuhdistuksessa. Keinotekoisten makeutusaineiden vaikutuksia vesikirppuihin selvitettiin ekotoksikologisten kokeiden avulla.

Noora Perkola on työskennellyt tutkijana ja kemistinä SYKEn laboratoriossa vuodesta 2008. Tällä haavaa hän toimii laboratoriokeskuksen ekotoksikologia ja riskinarviointi –ryhmässä.  Maa- ja vesitekniikan tuki ry. on tukenut hänen väitöstutkimuksensa tekemistä.

Väitöksen tiedot

Noora Perkola: Fate of artificial sweeteners and perfluoroalkyl acids in aquatic environment  (Keinotekoiset makeutusaineet ja perfluoratut alkyylihapot vesiympäristössä). Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, ympäristötieteiden laitos.

Väitöstilaisuus

Perjantaina 12. joulukuuta kello 12 Lahden tiedepuiston Auditorio, Niemenkatu 73, Lahti. Vastaväittäjänä toimii Mika Sillanpää Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, kustoksena toimii Martin Romantschuk Helsingin yliopistosta.

Lisätietoja:

Kemisti Noora Perkola
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puhelin: 0295 251 507

Viestintäasiantuntija Aira Saloniemi
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puhelin: 0400 148875
 


Kohderyhmä: