Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Viherpyörökultiainen on rannikkohietikoiden harvinaisuus

Tiedote 31.7.2013 klo 8.54

PutteMissmetsa.jpg
 

Monet lentäviksi jalokiviksikin kutsutuista kultapistiäisistä ovat riippuvaisia lahopuusta. PUTTE & Miss Metsä © Seppo Leinonen

Holopyga_metallica_m_001a.jpg
Viherpyörökultiainen © Pekka Malinen

Kultapistiäisiä on kutsuttu lentäviksi jalokiviksi niiden kirkkaiden metallinhohtoisten värien takia. Pienikokoisina kultapistiäisten kauneus jää kuitenkin helposti huomaamatta. Suomesta on tavattu noin 50 kultapistiäislajia, jotka kaikki ovat toukkavaiheessa muiden pistiäisten loisia. Helpoiten kultapistiäisiä voi nähdä vanhojen hirsirakennusten seinillä ja kuolleiden puiden rungoilla lentelemässä ja etsiskelemässä isäntiensä pesiä. Toisaalta suuri osa lajeista käyttää isäntänään hiekkamaassa pesiviä petopistiäisiä. Tällainen on myös viherpyörökultiainen (Holopyga metallica), yksi maamme harvinaisimmista kultapistiäislajeista.

Mistä sen löytää?

Tavoitimme viherpyörökultiaisen Hankoniemen dyynialueelta, josta laji on tunnettu 1900-luvun alusta saakka. Pyysimme sitä kertomaan hieman itsestään.

  • Olen väriltäni vihreän metallinhohtoinen ja hyvin kiiltävä kultapistiäinen, kuten nimestäni voinee päätellä. Ulkomuodoltani olen pyöreähkö, noin 5–6 milliä pitkä, ja kierryn häirittäessä palloksi, jolloin vain kovapintainen selkäpuoleni jää näkyviin.

Voiko teitä viherpyörökultiaisia löytää muualta kuin täältä Hankoniemeltä?

  • Pari vanhaa löytötietoa on Perämeren rannikolta Oulusta ja Kokkolasta. Lisäksi lajimme on asettunut asumaan itäiselle Suomenlahdelle Penisaareen ja Laatokan rannalle Metsäpirttiin. Muualta maailmasta meitä ei sitten tunnetakaan.

Luteiden kyydissä loisimaan

Edustatte siis melkein Suomelle kotoperäistä lajia. Millä te tulette toimeen näillä niukkakasvuisilla ja auringon paahtamilla hietikkoalueilla?

  • Olen erikoistunut elämään petopistiäisiin kuuluvan isoludehukan (Dryudella stigma) pesissä loisena. Isoludehukka elää myös hietikoilla ja saalistaa sieltä löytyviä luteita hiekkaan kaivamassaan pesässä asustelevan jälkikasvunsa ravinnoksi.

Miten te pystytte tunkeutumaan isäntälajinne pesään? Odotatteko pesän suulla isännän poistumista paikalta?

  • Ei, se olisi liian vaarallista. En koskaan tunkeudu pesään, vaan munin munani suoraan luteisiin, joita isäntäpistiäinen saalistaa. Toivon, että ainakin jokin luteista päätyisi isoludehukan saaliiksi ja muna sen mukana pesään. Munasta kuoriutuva toukka syö sitten isoludehukan toukan ja sen ravinnon pesässä, viherpyörökultiainen selittää.

Kurtturuusut kuriin ja kulotusta kehiin

Teidän täytyy sitten varmaankin munia valtava määrä munia. Lisääntymisstrategianne ei taida oikein toimia, koska lajinne on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi?

  • Uhanalaisuuteni johtuu kyllä pikemminkin sopivien elinympäristöjen vähyydestä. Avoimia hiekkadyynialueita ei Suomessa ole paljoa, ja ne vähätkin ovat harventuneet umpeenkasvun ja rakentamisen seurauksena.

Ikävä kuulla. Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää Suomen kansalle?

  • Yrittäkää pitää hietikot kunnossa! Laidunnusta, kulotusta ja kurtturuusun poistoa lisää, kiitos. Hietikoiden säilyttämisestä hyötyy moni muukin harvinainen laji, viherpyörökultiainen kannustaa.

Kultapistiäisistä on tavoitteena tuottaa yleistajuinen määritysopas ympäristöministeriön rahoittamassa Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmassa (PUTTE).

Lisätietoja

Tohtorikoulutettava Juho Paukkunen, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, etunimi.sukunimi@helsinki.fi, puh. 040 318 2349

Kuvat

PutteMissnetsaWeb.jpg

  • PUTTE & Miss Metsä © Seppo Leinonen.jpg (3058 Kt)
    Sarjakuvaa voi käyttää maksutta ei-kaupallisiin tarkoituksiin aineistossa, joka kertoo puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmasta (PUTTE) ja siihen kuuluvista hankkeista. Piirros Seppo Leinonen.

Holopyga_metallica_m_001a pieni.jpg

  • Viherpyörökultiainen © Pekka Malinen .jpg (205 Kt)
    Viherpyörökultiainen tunnetaan Suomen lisäksi vain parista paikasta Venäjän lähialueelta. 1960-luvun jälkeen siitä on tehty vain muutama havainto. Äärimmäisen uhanalaista lajia uhkaa dyynialueiden umpeenkasvu ja rakentaminen.

Kohderyhmä: