Viron ja Suomen välinen öljyntorjuntaharjoitus Tallinnan edustalla

Tiedote 23.5.2011 klo 12.00

Öljyntorjunta-alus Halli.
Kuva Jouko Pirttijärvi.

Viron ja Suomen välinen öljyntorjuntaharjoitus pidetään 24.-26.5.2011 Tallinnan edustalla Koplin lahdella. Harjoituksessa testataan mm. hälytysjärjestelmiä, keräysjärjestelmiä, lastinsiirtoa ja maiden välistä yhteistyötä. Varsinainen harjoituspäivä on keskiviikko.

Kyseessä on vuosittainen Itämerenmaiden kahdenvälisten sopimusten mukainen harjoitus. Ensi vuonna harjoitus pidetään Suomessa. Harjoituksessa Suomen ja Viron välistä yhteistyön toimivuutta testataan kuvitteellisessa kahden laivan onnettomuudessa, missä tankkerista pääsee 2 000 tonnia raskasta polttoöljyä mereen. Tankkerilla on lastinaan yhteensä 20 000 tonnia raskasta polttoöljyä.

Harjoituksessa on mukana kahdeksan öljyntorjunta-alusta sekä pienempiä pelastuslaitoksen yksiköitä Virosta. Suomesta harjoitukseen osallistuvat öljyntorjunta-alukset Halli, Seili ja Tursas.

Lisätietoja

tarkastaja Jouko Pirttijärvi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0400 618 997


Kohderyhmä: