Sopeutuminen kaupunkiympäristöön on pidentänyt perhosten lentokautta

Uutinen 28.9.2021 klo 10.42

Tuoreen tutkimuksen mukaan kaupunkiympäristöissä perhosten lentokausi on pidentynyt ja päättyy myöhemmin kuin maaseutuympäristöissä. Perhosten kaupunkipopulaatioissa on tapahtunut evoluutiota, jonka myötä päivänpituuden vaikutus yksilönkehitykseen on muuttunut ja perhoset siirtyvät talvehtivaan tilaan, diapaussiin, myöhemmin kasvukauden kuluessa kuin maaseudulla. Kaupunkiympäristöjen lämpimyys ja sen myötä pidentynyt kasvukausi ovat todennäköisimpiä selityksiä tälle evoluutiolle.

Ruutumittari
Ruutumittari kaupungin keskustassa. Kuva Sami Kivelä.

”Nyt julkaistu tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten biodiversiteetin pitkäaikaisseuranta-aineistoja hyödyntäen voidaan tukea perustutkimusta arvokkaalla tavalla myös evoluutiotutkimuksen saralla.” iloitsee erikoistutkija Mikko Kuussaari SYKEn Biodiversiteettikeskuksesta.

Tutkimuksessa yhdistettiin mm. SYKEn yö- ja päiväperhosseurannoissa kerättyjä maastohavaintoja Oulun yliopiston laboratoriossa tehtyihin kontrolloitujen kokeiden tuloksiin. Tulokset julkaistiin yhdysvaltalaisessa Proceedings of the National Academy of Sciences of the USA -julkaisusarjassa.

 

Lue aiheesta lisää

 


Kohderyhmä: