Suomen parasta maisemahanketta etsitään kesän ajan

Uutinen 9.6.2020 klo 8.00

Suomen paras maisemahanke -kilpailu on käynnissä ja aikaa kilpailuehdotusten jättämiseen on syksyyn asti. Ehdokkaiksi kilpailuun toivotaan erilaisia viime vuosien aikana toteutettuja hankkeita, joilla on onnistuneesti hoidettu, suojeltu tai suunniteltu maisemia. Ympäristöministeriön järjestämään kilpailuun voivat osallistua kansalaisjärjestöt sekä alue- ja paikallisviranomaiset.

Kerrostalon pihamaisema
Alvar Aallon suunnittelema luonnonläheinen Sunilan asuinalue on osa Kotkan kansallista kaupunkipuistoa, joka sai kunniamaininnan Euroopan neuvostolta vuoden 2019 maisemahankekilpailussa. Kuva Tapio Heikkilä.

Maisemahankkeen kohteena ei ole tarvinnut olla arvokas maisema, kilpailu on avoin myös arkiympäristöihin ja huonolaatuisten maisemien kehittämiseen kohdistuneille hankkeille. Hankkeet voivat liittyä luonnon- tai kulttuurimaisemiin, maaseutuun tai kaupunkiin. Maisemat ja niihin liittyvät hankkeet ymmärretään Suomen paras maisemahanke -kilpailussa laajasti.

”Perinteisten hankkeiden lisäksi myös uudenlaiset näkökulmat maisemaan ovat tervetulleita. Esimerkiksi vuonna 2014 tuomaristo palkitsi raikkaana avauksena kunniamaininnalla hankkeen, jossa Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio teki yhteistyössä Metsähallituksen kanssa Saaristomeren kansallispuistoon vedenalaisen veistospolun” maisemakilpailun tuomariston puheenjohtaja Tapio Heikkilä kertoo.

Haussa myös Euroopan paras maisemahanke

Kilpailuehdotukset tulee jättää ympäristöministeriöön viimeistään 4.9.2020. Voittaja julkistetaan Säätytalolla Helsingissä 4.11.2020 järjestettävässä Maisemasymposiumissa. Maisemasymposium on valtakunnallinen tilaisuus, jossa luodaan näkökulmia Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen toteutumiseen Suomessa.

Suomen parhaasta maisemahankkeesta tulee Suomen ehdokas Euroopan neuvoston maisemapalkinnon saajaksi. Joka toinen vuosi myönnettävä palkinto sisältyy Eurooppalaiseen maisemayleissopimukseen, johon Suomi liittyi vuonna 2006. Kilpailussa palkitut ja siihen osallistuneet hankkeet edistävät maisemasopimuksen tavoitteita ja niiden on tarkoitus toimia esimerkkeinä maanosamme maisemien hoidosta. Kaikki Euroopan parhaat hankkeet ovat pysyvästi esillä Euroopan neuvoston verkkosivuilla.

Jos tiedät jo toteutetun maisemahankkeen, joka ansaitsisi tulla palkituksi Suomen ja Euroopan parhaaksi, vinkkaa kilpailusta hankkeen vastuutaholle ja kehota osallistumaan!

Lisätietoja

Tutkija Annika Uddström, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 715, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ympäristöneuvos Tapio Heikkilä, ympäristöministeriö, p. 0295 250 166, etunimi.sukunimi@ym.fi

 

Kohderyhmä: