Syken vastuullisuusraportti 2022: kohti kestävyysmurrosta tutkitulla tiedolla

Uutinen 2.5.2023 klo 11.26
© Syke / Kai Widell

Suomen ympäristökeskus (Syke) julkaisi vuonna 2022 toista kertaa vastuullisuusraportin oman toimintansa vaikutuksesta YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Lisäksi raportissa kuvataan Syken vastuullisuuden johtamista, sosiaalista vastuuta sekä hiilijalanjälkeä uudella, kattavammalla laskentatavalla.

Syken missio on vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen ja pyrkiä kestävyysmurrokseen.

”Syke on ympäristöalan kansainvälinen tutkimuslaitos. Tehtäviimme kuuluu tuottaa tietoa kestävän kehityksen edistämiseksi globaalisti sekä seurata ja arvioida kestävyyden toteutumista. Toimintamme laajuutta voi olla vaikea hahmottaa. Systeemisille muutoksille ei ole YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa omia lokeroita. Tuotamme yhteiskunnan toimijoille indikaattoreita, ohjeita, tietoa ja näkemystä kestävämmän toiminnan suunnaksi. Tutkittu tieto on kestävyyden perusta”, kertoo pääjohtaja Leif Schulman Suomen ympäristökeskuksesta.

Syken johtoryhmän vuonna 2021 valitsemien YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden lisäksi raportissa tarkastellaan myös Syken sosiaalisen vastuun osa-alueita sekä hiilijalanjälkeä.

Vastuullisuusraportti pohjautuu Valtiokonttorin ohjeisiin, joissa suositellaan vastuullisuuden raportoimista organisaation myönteisten ja kielteisten vaikutusten kautta. Myönteinen vaikutus kuvataan nk. kädenjälkenä YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja kielteinen muun muassa oman toiminnan hiilijalanjälkenä.

Syken kädenjälki – suuntana kestävyysmurros

Syke vaikuttaa tutkimuksella ja tiedolla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Kädenjälkeään se raportoi viiteen YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen:

  1. Ilmastotekoja (tavoite numero 13)
  2. Maanpäällinen elämä (15)
  3. Vedenalainen elämä (14)
  4. Vastuullista kuluttamista (12)
  5. Puhdas vesi ja sanitaatio (6)

Suomen ympäristökeskuksella on merkittävä rooli ilmastoteoissa matkalla kohti hiilineutraalia Suomea. Vuonna 2022 Syke mm. jatkoi Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkoston toimintaa, laski kulutusperäiset kasvihuonekaasupäästötiedot ensimmäistä kertaa kaikille Suomen kunnille ja maakunnille sekä uudisti aktiivisesti Ilmasto-opas.fi-portaalia.

Maanpäällisen elämän tavoitteen suhteen Sykellä on merkittävä rooli luontotiedon tuottamisessa ja jalostamisessa päätöksenteon tarpeisiin. Vuonna 2022 Syke mm. jatkoi tutkimustiedon kokoamista Euroopan unionin suojelutavoitteiden edistämiseksi ja Suomen biodiversiteettistrategian uudistamiseksi sekä teki työtä sen eteen, että luontotietoa olisi kattavasti ja ajantasaisesti saatavissa yhteiskunnan erilaisiin tietotarpeisiin.

Vedenalaisen elämän tavoitteessa Syke keskittyi erityisesti Itämeren tilan parantamiseen esimerkiksi tuottamalla uutta tietoa ja ratkaisuehdotuksia fosforikuormituksen vähentämiseksi.

Myös vastuullisen kuluttamisen tavoite on Sykelle olennainen, sillä tuotanto- ja kulutustapojen kestävyyden edistäminen on sen toiminnan ytimessä. Syke tuottaa tietoa kestävistä tuotantotavoista ja kulutusvalinnoista päättäjille, kuluttajille, yrityksille ja kunnille, jotta ne voisivat toimillaan vähentää merkittävästi uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä, päästöjä ja jätteiden määrää.

Puhdas vesi ja sanitaatio -tavoite näkyy Syken toiminnassa erityisesti veden määrän ja tilan seurannoissa ja vesivarojen käytön, hoidon ja suojelun ratkaisujen kehittämisessä. Syken tavoitteena on, että hyvässä tilassa olevien vesimuodostumien osuus kasvaa vuoteen 2018 verrattuna.

Syken hiilijalanjälki – uusi laskentamenetelmä tuo entistä vahvemmin esiin hankintojen kautta syntyvän hiilijalanjäljen

Suomen ympäristökeskus on tehnyt pitkäjänteistä tutkimus- ja kehitystyötä erilaisista ekologisten jalanjälkien laskentamenetelmistä yhteiskunnan eri toimijoiden tarpeisiin. Hiilijalanjälkilaskurilla Syke on selvittänyt myös oman jalanjälkensä, eli toimintansa aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt, mahdollisimman tarkasti. Jalanjäljen laskennassa on tässä raportissa laskettu ensimmäistä kertaa kaikista Syken hankinnoista välillisesti muodostuva hiilijalanjälki. Siksi jalanjälkitulos on nyt merkittävästi suurempi kuin viimevuotisessa raportissa. Laskentamenetelmää myös kehitetään edelleen – monilla sektoreilla päästöt pienentyvät koko ajan ja tästä syystä mallia tarkennetaan tuoreilla tiedoilla.

Vuoden 2021 hiilijalanjälkemme oli 6 700 ja vuonna 2022 8 200 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (tCO2-ekv).

Syken hiilijalanjälki koostuu pääosin hankinnoista, merentutkimusalus Arandan käytöstä, virkamatkustamisesta sekä toimitilojen lämmityksestä ja sähkönkulutuksesta. Näistä hankinnat aiheuttavat selvästi suurimman osan. Hankinnoissa jalanjälki riippuu paljolti tarjonnan kehittymisestä hiilineutraalimpaan suuntaan, mutta Syke voi vaikuttaa siihen myös kehittämällä omia hankintamenettelyjään. Tulos korostaa hankittavien tavaroiden ja palveluiden koko arvoketjujen tarkastelemisen tärkeyttä hiilijalanjälkiarvioissa ja hankinnoissa.

Tutustu Syken vuoden 2022 vastuullisuusraporttiin

Raportin englanninkielinen ja ruotsinkielinen versio julkaistaan myöhemmin toukokuussa.

Lisätietoja

  • Kehittämispäällikkö Sanna-Riikka Saarela, etunimi.sukunimi@syke.fi
  • Palvelujohtaja Heli Karjalainen, etunimi.sukunimi@syke.fi

Aihealue:
Kohderyhmä: