Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Viljelijöitä kutsutaan mukaan monimuotoisuustutkimukseen

Uutinen 7.2.2020 klo 10.11
Rypsipelto. © SYKE/Riku Lumiaro

Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Luonnonvarakeskus (Luke) toteuttavat ensi kesänä peltoeliöstön monimuotoisuutta selvittävän kartoituksen Etelä-Suomessa, johon kutsumme nyt viljelijöitä mukaan. Kyseessä on Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen mittava peltoeliöstön monimuotoisuustutkimus, johon pyritään saamaan mukaan yhteensä 80 peltolohkoa.

Tutkitusta tiedosta on pulaa

Nykyiset tiedot luonnon monimuotoisuudesta erityisesti pelloilla ovat niukkoja ja hajanaisia. Tutkimustiedon puutteen takia luonnon monimuotoisuutta on ollut vaikea sisällyttää esimerkiksi ruoan elinkaariarviointeihin. Tutkimus lisää tietoa peltojen rikkakasveista ja hyötyeliöistä sekä niiden monimuotoisuuteen vaikuttavista tekijöistä Suomessa. Kerättävän aineiston avulla peltoluonnon monimuotoisuus ja viljelyekosysteemien toiminta voidaan huomioida päätöksenteossa nykyistä paremmin.

Viljelijöitä kutsutaan mukaan

Nyt etsimme tutkimukseen peltolohkoja, joiden kasvina on kesällä 2020 ruis, kaura, rypsi tai rapsi, härkäpapu, erilaiset kaalit, säilörehu- tai kuivaheinänurmi, laidunnurmi tai luonnonhoitopeltonurmi. Luonnonhoitopeltonurmista etsitään erityisesti pitkäaikaisia, vähintään viisi vuotta vanhoja kasvustoja. Lohkot voivat olla tavanomaisessa tai luomutuotannossa. Tutkimuslohkoja etsitään erityisesti seuraavista kunnista: Espoo, Hyvinkää, Karkkila, Kirkkonummi, Lohja, Loppi, Nurmijärvi, Somero, Tammela ja Vihti.

Tutkimukseen osallistuvat viljelijät saavat perusteelliset tiedot omien peltolohkojensa kasvilajistosta, pölyttäjähyönteisistä ja petoselkärangattomista. Eliökartoitukset toteutetaan touko-elokuun aikana välttäen viljelylle aiheutuvaa haittaa. Syksyllä viljelijöitä pyydetään vastaamaan lyhyeen kyselyyn tutkimuslohkojen viljelytoimista.

Ilmoita peltosi mukaan tutkimukseen verkkolomakkeella tai sähköpostitse

Lisätietoja

  • tutkija Marjaana Toivonen, Suomen ympäristökeskus, puh. 044 348 8349, marjaana.toivonen@helsinki.fi
  • Ilmoittautumislomake

Tutkimus on osa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Reilu ruokamurros (Just Food) -hanketta.


Kohderyhmä: