Suomen Luonnon Vesistöpäivä 28.8.

Uutinen 27.5.2021 klo 16.27
Kolme logoa: Suomen luonnon päivä, Vesistöpäivä ja Itämeripäivä.
Elokuun viimeisellä viikolla juhlitaan monipuolisesti Suomen luontoa. 

Tiesitkö, että Suomi on ensimmäinen valtio, joka virallisesti liputtaa luonnolleen? Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä, jota juhlitaan joka vuosi aina elokuun viimeisenä lauantaina. Myös John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää juhlitaan vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi.

Juhlitaan Suomen luontoa ja vesistöjä yhdessä!

Suomen Luonnon Vesistöpäivän tavoitteena on aktivoida ihmisiä mukaan tapahtumiin, joissa esimerkiksi:

  • nautitaan luonnosta ja vedestä
  • verkostoidutaan
  • opitaan ja uskalletaan
  • välitetään vesistökunnostustietoa
  • ideoidaan yhdessä
  • kannustetaan ja kiitetään
  • aktivoidaan ihmisiä mukaan toimintaa 
Vesistöpäivän logo  
 

Toteutuksessa vain mielikuvitus on rajana

Tapahtuma voi olla koko perheen tapahtuma tai asiantuntijoille suunnattu, sen voi järjestää veden äärellä, kunnostuskohteella, päivällä tai illalla, ja tietenkin yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tapahtumaa voit mainostaa ja jakaa muiden juhlijoiden kanssa somessa käyttäen hashtagejä:

#vesistökunnostusverkosto, #vesistöpäivä, #kunnostajatkoolla, #luonnonpäivä, #liputanluonnolle, #itämeripäivä 

Ilmoita tapahtumastasi

Kaikki Suomen Luonnon Vesistöpäivän tapahtumat julkaistaan tapahtuman verkkosivulla ja niistä tiedotetaan Vesistökunnostusverkoston SoMe-kanavilla Facebookissa ja Instagramissa.

Laita viesti tapahtumastasi Sari Uusheimolle tai Pinja Kasviolle, etunimi.sukunimi(at)syke.fi viimeistään 2.8.2021.

Suomen Luonnon Vesistöpäivä 28.8.


 

Kohderyhmä: