Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Vesiensuojeluyhdistysten toimintaa tehostetaan valtakunnallisesti

Uutinen 29.10.2019 klo 12.48
Heikki Helle_vesistökunnostusverkoston uutiskirje
Keskisuomalaiset vesienhoidon toimijat ideoivat työpajassa suuntaviivoja uudelle vesiensuojeluyhdistykselle, Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:lle. Kuva yhdistyksen avajaisseminaarista Jyväskylässä 1.10.2019. © Heikki Helle

Tämän vuoden alussa käynnistyneen VESY-Suomi -hankkeen tavoitteena on vesisensuojeluyhdistysten toiminnan tehostaminen. Hankkeessa kehitetään nykyisten yhdistysten yhteistyötä ja selvitetään mahdollisuuksia uusien yhdistysten perustamiseen alueilla, joilta aktiivinen yhdistystoiminta puuttuu. Yksi uusi yhdistys on jo perustettu.

Alueelliset vesiensuojeluyhdistykset - vesiensuojelun menestystarina

Vesiensuojeluyhdistykset tekevät merkittävää vesienhoitotyötä alueillaan. Suurin osa yhdistyksistä on perustettu jo 1960-70-luvulla, joten toiminnalla on pitkät perinteet ja yhdistyksissä on korvaamaton määrä tietoa alueidensa vesistöistä. Valitettavasti osasta maata aktiivinen yhdistystoiminta puuttuu tai toiminta on hiipunut. Suurimpia aukkoja vesiensuojeluyhdistyskentällä on Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja osassa Lappia.

VESY-Suomi-hankkeessa perustettu jo yksi uusi yhdistys

VESY-Suomi-hanke kartoitti vuoden 2019 alussa nykyisten vesiensuojeluyhdistysten toimintaa. Samalla selvitettiin millaista vesienhoitotyötä tehdään niillä aluilla, joilta yhdistys puuttuu.

Hankkeen aikana on jo perustettu uusi alueellinen vesiensuojeluyhdistys, Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry. Hankkeen puitteissa jatketaan Keski-Suomen uuden yhdistyksen jäsenhankintaa ja toiminnan käynnistämistä. Seuraavaksi vesiensuojeluyhdistystoiminnan edellytyksiä kartoitetaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Hanketta toteuttaa Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto yhdessä alueellisten vesiensuojeluyhdistysten kanssa. Puolitoista vuotta kestävä hanke kuluu ympäristöministeriön rahoittamiin vesien- ja merenhoidon toimenpideohjelman kärkihankkeisiin.

kärkihanke
 

Teksti ja lisätietoja:

Projektipäällikkö Ari Huhtala, etunimi.sukunimi@vesiensuojelu.fi,
puh: 050 472 5720

Projektiasiantuntija, Heikki Helle, etunimi.sukunimi@vesiensuojelu.fi,
puh: 050 472 5585


Kohderyhmä: