Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Paula Kankaanpää

Johtaja
Merikeskus

Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puhelin: +358 40 777 825
Suomen ympäristökeskus SYKE
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

Nykyinen tehtävä

Johdan Suomen ympäristökeskuksen merikeskusta  ja olen SYKEn johtoryhmän jäsen. Keskeisin osa työtäni on tutkijoiden ja asiantuntijoiden työn tukeminen ja merikeskuksen toiminnan strateginen kehittäminen, sekä kansallisesta että kansainvälisestä näkökulmasta.

Vastaan yhdessä merikeskuksen johtoryhmän kanssa hallinnollisista ja rahoitukseen liittyvistä töistä, projektien suunnittelusta, ulkopuolisen rahoituksen hankinnasta sekä merentutkimusalus Arandan toiminnasta.

Panostan tällä hetkellä yhteiseen visioomme: SYKE on globaalisti arvostettu ja kansainvälisesti toimiva edelläkävijä rannikkomerien laaja-alaisessa tutkimuksessa ja seurannassa, sekä merien ympäristötutkimuksen menetelmien kehittämisessä. SYKEn strategian mukaisesti, tavoitteenamme on tuottaa tietoa ja ratkaisuja kestävän ympäristön ja yhteiskunnan rakentamiseen.

Hankkeet

Päätehtävieni ohella olen vastuullisena johtajana kansallisessa Meritietoportaali -hankkeessa, joka toteutetaan kaikkien Suomen valtion meritietoa ja dataa keräävien laitosten yhteistyönä.

Asiantuntemus

Minulla on 30 vuoden kokemus erityisesti arktisia alueita ja meriä koskevasta kansainvälisestä ympäristöyhteistyöstä, sekä tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta ja monitieteisen tutkimusyhteisön johtamisesta.

Haluan edelleenkin kehittää asiantuntemustani ympäristöä koskevan tutkimuksen ja päätöksenteon vuorovaikutuksesta kansainvälisessä yhteistyössä Itämerellä, arktisella alueella ja globaalisti.

Tausta

2000–2015 Ennen nykyistä tehtävääni, toimin globaalimuutosta, kestävää kehitystä sekä ympäristö- ja vähemmistöoikeutta tutkivan Arktisen keskuksen johtajana Lapin yliopistossa. Huolehdin myös Lapin yliopiston tutkimuksesta vastaavan vararehtorin tehtävistä vuosina 2006 –2009. Johtajuuskautenani Arktiseen keskukseen perustettiin sen kuusi tutkimusprofessuuria, uudistettiin tiedekeskusnäyttely ja avattiin Suomen arktisista asioista tiedottava portaali.

1991–1999 Toimin ympäristöministeriössä arktisten alueiden, Barentsin alueen sekä Etelämantereen ympäristöasioita valmistelevana ylitarkastajana. Osallistuin Rovaniemi-prosessin, Arktisen Neuvoston ja Barentsin Neuvoston ympäristötyöryhmän käynnistämisneuvotteluihin.

Monitieteinen luonnonmaantieteen alan koulutukseni sisältää ympäristötieteitä, kulttuuri- ja talousmaantiedettä, biologiaa ja geofysiikkaa. Merentutkimuslaitoksen tutkijana 1980-luvun lopulla kokosin väitöskirjani aineiston ja väittelin vuonna 1998 Itämeren ahtojäistä Helsingin yliopistossa.

Työskentelyni ulkomailla

  • 2010 Vierailevana tutkijana Dartmouth Collegen Dickey Centerissä tutkien arktista hallintoa
  • 1998–1999 Apulaispääsihteeri Arktisen Neuvoston luonnonsuojelutyöryhmässä (CAFF) Islannin Akureyrissa
  • 1990 Jääntutkijana Alaska Fairbanksin Geofysiikan laitoksella

Nykyiset jäsenyydet

  • 2018– International Council for Exploration of the Sea, Ympäristöministeriö, Suomen edustaja
  • 2018–2020 Turun yliopiston luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan neuvottelukunta, jäsen
  • 2017– International Arctic Science Committee, Suomen edustaja, Tiedeakatemiain neuvottelukunta
  • 2017–2019 Arktinen taustaryhmä, Ympäristöministeriö
  • 2016–2018 Etelämannertutkimuksen koordinaatioryhmä, Opetusministeriö
  • 2015– Polaaritutkimuksen kansallinen komitea, puheenjohtaja

 

CV ja julkaisut (PDF englanniksi, 1/2018)

 

Julkaistu 11.1.2018 klo 11.15, päivitetty 29.11.2019 klo 10.24

Kohderyhmä: