Digitalisaatiohankkeen tuloksia ja kokemuksia: Kansalaishavainnot

Uutinen 14.2.2018 klo 16.02

Viiden haastatteluvideon sarjassa, Envibase –hankkeen osakokonaisuuksien vetäjät kertovat tehdystä työstä ja tuloksista. Kansalaishavainnot –osahankkeessa kehitettiin luonnon ja ympäristön tilasta kertovan vapaaehtoisen kansalaishavaintotiedon yhteistä tallennus- ja jakelupalvelua sekä työkalupakkia kansalaishavaintojen tekemiseen. Tuloksista kertoo Timo Pyhälahti (SYKE).
       

Envibase-hanke toteuttaa digitalisaation ja sen uudenlaisen hyödyntämisen edellyttämää hyvän tiedon hallinnan infrastruktuuria. Hankkeessa avataan, yhtenäistetään ja käyttöönotetaan laajasti ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tietoja sekä palveluita. Tehty työ keskittyy ennen kaikkea paikka-, satelliitti-, eliölaji- ja kansalaishavaintotietoihin.

Envibase toteutetaan viidessä osahankkeessa:

  1. Tietojen yhteiskäyttö,
  2. Kansallinen lajitietokeskus,
  3. Kansallinen Satelliittidatakeskus,
  4. Kansalaishavainnot ja
  5. Tutkimusaineistoalusta.

Osahankkeiden tulokset ilmentyvät erilaisina sähköisinä palveluina ja julkaistuna tietoaineistoina, joiden saavuttamiseksi tehtiin merkittävää teknisen taustainfrastruktuurin kehitystyötä. Hankkeessa toteutettujen palveluiden kautta on saatavilla huomattavia määriä erilaisia ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä havaintotietoja sekä aineistoja.

ENVIBASE-logo

Lisätietoja

  • Kansalaishavainnot
    Timo Pyhälahti, Suomen ympäristökeskus SYKE
    etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Envibase-hanke
    Saku Anttila, Suomen ympäristökeskus SYKE
    etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Muiden osahankkeiden videot

 


Kohderyhmä: