Maailman merien päivänä keskustellaan suolapulssista

Vuoden 2014 joulukuussa Itämereen saapui Pohjanmereltä voimakas virtaus suolaisempaa vettä. Suolapulssi oli kolmanneksi voimakkain Itämerellä havaittu. Ilmatieteen laitos ja Suomen ympäristökeskus seuraavat nyt Itämeren keskiosiin asti virranneen suolaisen veden vaikutuksia havaintopoijujen ja merentutkimusalus Arandan avulla. Maailman merien päivän 8.6. yleisötilaisuudessa Helsingissä keskustellaan suolapulssin lisäksi merten roskaantumisesta ja Itämeren vieraslajeista.

”Joulukuussa saapuneen pulssin suolainen vesi on matkallaan jatkuvasti laimentuen edennyt jo noin 700 km, siis noin 5 km vuorokaudessa. Pulssin vaikutusten odotetaan alkavan näkyä Suomen eteläisimpien merialueiden syvissä vesissä kesäkuun lopulla,” kertoo erikoistutkija Pekka Alenius Ilmatieteen laitokselta. 

Suolapulssi on kolmanneksi voimakkain havaittu vuodesta 1880 alkavassa havaintosarjassa. Pulssin suuruudeksi arvioidaan 198 km3 uutta suolaisempaa, happipitoista vettä. ”Tätä enemmän suolaista vettä on tullut Itämereen vain vuosina 1951 ja 1922. Edellinen vuoden 2003 tammikuun pulssi oli selvästi tämänkertaista pienempi”, Alenius vertaa.

Uudella suolaisella vedellä on monenlaisia vaikutuksia Itämerelle. Suolapulssin toivotaan parantavan erityisesti Itämeren pääaltaan hapettoman pohjan tilannetta. Pulssi voi samalla työntää hapettoman pohjanläheisen vesimassan edemmäs kohti Suomenlahtea, missä hapettomat alueet voivat puolestaan kasvaa. Kaikkiaan suolapulssi on erittäin tärkeä Itämeren ekosysteemille.

Suolapulssia seurataan poijujen ja tutkimusalusten avulla

Itämeren keskisyvänteen tilaa seurataan jatkuvasti automaattisten mittauspoijujen ja tutkimusalusten avulla, yhteistyössä muiden Itämeren maiden kanssa. Ilmatieteen laitos on ottanut ensimmäisenä Itämeren alueella käyttöön maailmanlaajuiseen valtamerten jatkuvaan seurantaohjelmaan kuuluvat automaattiset ns. Argo-poijut. Yksi laitoksen Argo-poijuista ajelehtii Itämeren keskisyvänteen alueella, tekee siellä syvän pystysuoran luotauksen kerran viikossa ja lähettää havaintonsa kansainväliseen seurantajärjestelmään.

SYKEn merentutkimusalus Aranda puolestaan on parhaillaan syvänteellä ympäristön tilan seurantamatkalla, jolla mitataan ja analysoidaan muun muassa veden happi- ja suolapitoisuutta sekä seurataan meren ravinteita ja biologista tilaa. ”Arandalla otetaan nyt erityisesti näytteitä pohjaeläimistöstä, jotta voidaan jatkossa arvioida happitilanteen paranemisen vaikutusta eläinten levinneisyyteen,” selventää SYKEn laivaryhmän päällikkö, erikoistutkija Riitta Autio.

Aranda

Maailman merien päivää vietetään 8.6. – yleisötilaisuuden aiheina suolapulssi, roskaantuminen ja vieraslajit

YK:n Maailman merien päivän (World Ocean's Day) tarkoituksena on nostaa maailmanlaajuisesti tietoisuutta meriin liittyvistä ajankohtaisista ongelmista. Tänä vuonna päivän teemana on ”Terveet meret, terve planeetta” ja tavoitteena nostaa maailmanlaajuisesti esiin etenkin muoviroskaantumisen ongelmaa. Avoimessa yleisötilaisuudessa Helsingin yliopiston kielikeskuksen juhlasalissa keskustellaan Itämeren vieraista, niin kutsutuista kuin kutsumattomistakin.

Mikä on suolapulssi?

  • Itämeren keskiosien syvänteiden syvä vesi on vähähappista tai kokonaan hapetonta, koska vesi uusiutuu siellä vain harvoin. Merkittäviä määriä uutta vettä tulee syvänteisiin vain erityisen sopivissa oloissa yhtäkkisinä virtauksina, joita kutsutaan suolapulsseiksi.
  • Vuoden 2014 joulukuussa Itämereen tuli voimakas suolapulssi yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.
  • Pohjanmereltä tuleva uusi vesi on suolaisempaa ja painavampaa kuin Itämeressä kauan viipynyt syvänteiden vesi. Siksi uusi vesi valuu pitkin Itämeren eteläisten altaiden pohjia ja syvänteitä kohti varsinaisen Itämeren keskisyvännettä ja sieltä edelleen pohjoiseen.
  • Itämeren Argo-poijun havainnot http://www.ifremer.fr/co-argoFloats/float?ptfCode=6902017

Lisätietoa

Erikoistutkija Pekka Alenius, Ilmatieteen laitos, puh. 0295396439, etunimi.sukunimi@fmi.fi

Erikoistutkija Riitta Autio, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295251079, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Maailman merien päivän seminaari

Viestintäasiantuntija Saara Reinimäki, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, puh. 0295 251 613

Maailman merien päivän yleisötilaisuus

Aika: 8.6. klo 15.00-18.00
Paikka: Helsingin yliopiston kielikeskus, juhlasali 3.krs, Fabianinkatu 26

Ohjelma:

  • Merten roskaantuminen – uhka ekosysteemille, tutkija Outi Setälä, SYKE
  • Roskaa ja puhetta vai roskapuhetta, projektipäällikkö Hanna Haaksi, Pidä Saaristo Siistinä ry
  • Uhkaavatko vieraslajit Itämerta? Erikoistutkija Maiju Lehtiniemi, SYKE
  • Itämeren suolapulssi – muuttuuko mikään? Erikoistutkija Pekka Alenius, Ilmatieteen laitos
  • Keskustelua merten tilasta ja tulevaisuudesta

Tapahtumaa voi seurata Twitterissä tunnuksella #tervemeri.
Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/884395251620036/

Järjestäjinä: Suomen Merentutkijat – Havsforskarna i Finland ry, Merentutkimuksen kansallinen SCOR-komitea, Pidä Saaristo Siistinä ry, Suomen ympäristökeskus SYKE, Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopiston biotieteellinen tiedekunta.

Julkaistu 8.6.2015 klo 10.58, päivitetty 9.6.2015 klo 9.12

Kohderyhmä: