Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Syksyisen metsän tuntemattomat lakkipäät

Tiedote 24.7.2013 klo 8.58

PUTTE seitikit
Orakkaiden ohella PUTTE-tutkimusohjelmassa on selvitetty myös helttasienten suurinta sukua seitikkejä (Cortinarius). Tähän mennessä on löydetty jo yli sata uutta lajia. © Seppo Leinonen

Lehto-orakas, kuva Kare Liimatainen
Lehto-orakas © Kare Liimatainen

Sienet ovat ekologiseen merkittävyyteensä nähden hyvin huonosti tunnettu eliöryhmä eikä monia suurikokoisiakaan lajeja vielä tunneta. PUTTE-tutkimusohjelman myötä on löytynyt lukuisia tieteelle ja Suomelle uusia lajeja, joista yhtenä lehto-orakas (Hydnum subovoideisporum ined.).

Mutta mistä sen löytää?

Lehto-orakas löytyi sattumalta syksyllä 2008, kun tutkijat olivat keräämässä materiaalia rusko-orakkaiden ryhmästä. Vasta myöhemmin selvisi, että kyseessä on tieteelle uusi laji. Turun Ruissalo on lajin ainut tunnettu esiintymispaikka maailmassa.

Herra lehto-orakas, miten on mahdollista, että olette pysyneet piilossa tutkijoilta näin kauan?
”Meidät sienet tunnetaan edelleen hyvin huonosti. Erottelu on vaikeaa kun olemme niin kovin samannäköisiä. Vasta nämä nykyaikaiset molekyylisystemaattiset tutkimusmenetelmät ovat helpottaneet tunnistamistamme ja mullistaneet tutkijoiden käsitykset sienten lajimääristä.”

Onko totta, että kasvatte vain Turun Ruissalossa?
”Kasvan aivan varmasti muuallakin, mutta minua ei vain ole vielä löydetty – tai ehkä joku on minut löytänyt, muttei tunnistanut. Meidän sienten havainnointia vaikeuttaa myös se, että kasvamme maan alla rihmastona, ja tuotamme näkyviä itiöemiä vain lyhyen aikaa vuodesta, useimmiten syksyllä. Joinakin vuosina saatamme jättää lisääntymisen kokonaan väliin, jos olosuhteet ovat huonot.”

Mistä teidät tunnistaa?
”Kuulun rusko-orakkaiden ryhmään. Meille tyypillistä on lakin alapinnalla olevat piikit sekä keltaoranssin ruskea lakki. Kuvamme löytyy lähes jokaisesta sienikirjasta. Meitä tunnetaan Suomesta tällä hetkellä kuusi lajia. Eniten muistutan simaorakasta (Hydnum umbilicatum). Me molemmat olemme aika hentoja ja meillä on lakin keskellä pieni kuoppa. Simaorakas kasvaa tyypillisimmin rahkasammalella kuusikoissa ja minä taas kuivilla paikoilla lehtosekametsissä. Varmimmin minut erottaa muista rusko-orakkaista vain mikroskoopilla, sillä itiöni ovat erilaiset kuin muilla.”

Syötävän hyvä puiden kumppani

Rusko-orakkaat ovat sukua kantarelleille. Oletteko tekin syötävä, jopa maukas, herra lehto-orakas?
”Tutkijat eivät tulleet maistaneeksi minua tuoreena eikä maustani näin ollen ole tietoa. Oletettavasti olen yhtä hyvä ruokasieni kuin sukulaisenikin, kunhan minut vain sattuu löytämään.”

Minkä kesätoiveen esittäisitte meille ihmisille?
”Me sienet olemme hyvin monimuotoista porukkaa ja elelemme kaikenlaisissa ympäristöissä. Meistä paljain silmin nähtävistä lajeista monet kasvavat metsissä eri puiden kumppaneina. Meitä ei niinkään haittaa, että meitä kerätään, mutta laajoja puunhakkuita emme siedä. Kun päivä alkaa paistaa metsän pohjalle ja heinät syrjäyttävät sammaleet, moni meistä lakkaa tuottamasta itiöemiä.”

Lisätietoja

Dos. Tuula Niskanen, Helsingin Yliopisto, Biotieteiden laitos
etunimi.sukunimi@helsinki.fi
puh. 050 5819454


Valokuva tiedotusvälineille

Lehto-orakas, kuva Kare Liimatainen


Kohderyhmä: