Kaupunkien ilmastotoimien vaikutukset monipuolisesti esille

Uutinen 18.12.2019 klo 13.17
© Pexels

Suomen ympäristökeskus SYKE kartoitti työkaluja kuntien ilmasto-ohjelmien monipuoliseen vaikutusten arviointiin yhteistyössä maamme suurimpien kaupunkien kanssa. Selvityksessä olivat mukana Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa sekä Helsingin seudun ympäristöpalvelut. Hankkeessa tunnistettiin lähes 200 erilaista mallia ja työkalua, joita olisi mahdollista hyödyntää ilmastotoimien vaikutusten arvioinnissa.

”Useimilla Suomen suurimmilla kaupungeilla on laajat ilmasto-ohjelmat, jotka kattavat valtavan suuren kirjon toimenpiteitä yli toimialarajojen. Esimerkiksi Helsingin ilmasto-ohjelmassa on 147 toimenpidettä. Toimenpiteiden terveys-, luonto- ja sosiaalisia vaikutuksia kuten myös suoria ja epäsuoria taloudellisia vaikutuksia tulisi selvittää. Nämä ovat monesti hyvin tärkeitä myös perusteltaessa toimenpiteitä päättäjille ja kansalaisille”, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Tukea kaupunkien ilmastotyön suunnitteluun

SYKEn selvityksessä tuotettiin näkemys jo olemassa olevista malleista ja työkaluista, ja analysoitiin niiden soveltuvuutta ilmastotoimenpiteiden monipuoliseen vaikutusten arviointiin.

”Jokaiselle osa-alueelle löydettiin useita arviointiin soveltuvia työkaluja, mutta monet mallit vaativat nykyisessä muodossaan syvällistä asiantuntemusta. Mallien hyödynnettävyyttä ilmastotoimien arvioinnissa, niiden yhteismitallisuutta ja integroitavuutta voitaisiin kuitenkin kehittää", sanoo erityisasiantuntija Johannes Lounasheimo SYKEstä.

”Monien erilaisten näkökohtien yhteen sovittaminen on haastavaa, mutta perimmäisenä tavoitteenamme on rakentaa yhdistelmämalli, johon parhaat löytämistämme osa-alueiden malleista voitaisiin yhdistää. Yhdistelmämalli avaisi ohjelmien vaikutuksia kokonaisvaltaisemmin näkyviksi sekä suunnittelijoille, päättäjille että mahdollisesti suurelle yleisölle”, kehittämispäällikkö Ari Nissinen SYKEstä sanoo.

Mallien jatkokehittämisessä tuleekin ottaa huomioon erilaiset käyttäjäryhmät. Helsingin ilmastovahti on hyvä esimerkki kansalaisille ja päättäjille soveltuvasta palvelusta. Asiantuntijat taas tarvitsevat omanlaisensa työkalut.

Arviointityökalut avoimeen tietopankkiin

Kartoituksessa löydettyihin malleihin on linkit KILTOVA-hankkeen raportissa, ja ne pyritään kokoamaan mahdollisessa jatkoprojektissa verkkoon kaikille avoimeen mallikirjastoon. Mallikirjaston ideana olisi tehdä arvioitavat vaikutusluokat ja nyt jo käytettävissä olevat työkalut tutuiksi ilmastotoimenpiteiden suunnittelijoille.

Seuraava askel on testata parhaita kartoituksessa löytyneitä malleja kuntien konkreettisten toimien arvioinnissa. ”Kun ilmastotoimet arvioidaan kattavasti, voidaan ohjelmien suunnittelussa välttää ristiriitaisia vaikutuksia esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen, terveyteen, työllisyyteen ja sosiaalis-eettisiin tekijöihin”, Nissinen muistuttaa.

Kaupungit sitoutuneet kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin

Useat kunnat, kaupungit ja alueet ovat sitoutuneet merkittävään kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Suomessa 80 prosentin päästövähennykseen vuoteen 2030 mennessä pyrkivien hiilineutraalien kuntien Hinku-verkosto kasvaa jatkuvasti. Lähes kaikki Suomen suurimmat kaupungit tavoittelevat päästövähennyksiä kansallisia ja Euroopan Unionin tavoitteita nopeammin.

Työkaluja kaupunkien ilmasto-ohjelmien vaikutusten arviointeihin (KILTOVA) -hankkeen tarkoituksena oli luoda tietopohja ja suunnitelma kaupunkien ilmasto-ohjelmien kokonaisvaltaisen, eri kohderyhmiä ja niiden tietotarpeita palvelevan vaikutusarviointityökalun laadintaan. Hanketta rahoittivat ympäristöministeriö, Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu ja HSY.

Lisää aiheesta

Lisätietoja

  • Kehittämispäällikkö Ari Nissinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 457, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Erityisasiantuntija Johannes Lounasheimo, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 029 525 1963, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Hinku-verkoston valtakunnallinen vetäjä, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 029 525 1629, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kohderyhmä: