Luontotyyppien punaisen kirjan verkkopalvelu julkaistu

Uutinen 1.10.2021 klo 8.00

Minkä luontotyyppien uhanalaistumiseen ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt? Entä millä luontotyypeillä kehityssuunta on arvioitu paranevaksi? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastaus syyskuun lopussa julkaistusta: 

Palveluun on koottu luontotyyppien toisen uhanalaisuusarvioinnin tulokset (2018). Siellä voi selata yli 400 luontotyypin kuvauksia, valokuvia ja arviointiperusteita yksitellen tai tehdä yhteenvetoja ryhmittäin tai esimerkiksi uhkatekijöiden mukaan. Mukana ovat myös luontotyyppien esiintymiskartat, yhteensä noin 150 karttaa 10 km x 10 km -ruututietona ja yli 260 yleisempää karttaa esiintymisen painopisteiden mukaan. Verkkopalveluun lisätään uutta kuvamateriaalia mm. luontotyyppien alueellisesta vaihtelusta sitä mukaa kuin kuvia kertyy.

Uhanalaiset luontotyyppi -palvelun etusivu.
 

Luontotyyppien punaisen kirjan verkkopalvelu on kehitetty osana Suomen ekosysteemiobservatorio (FEO) -hanketta, jossa tavoitteena on monin eri tavoin parantaa luontotiedon saatavuutta ja käytettävyyttä Suomessa. Luontotyyppien palvelu on samankaltainen kuin aiemmin avattu lajien punaisen kirjan verkkopalvelu, joka esittelee yli 22 000 uhanalaisuusarvioinnissa tarkastellun lajin tiedot.

Lisätiedot

Erikoistutkija Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@syke.fi, p. 0290 251 294

 

 


Kohderyhmä: