Uusi tietokirja kertoo Suomen vieraslajeista jättiputkesta citykaniin

Tiedote 23.3.2016 klo 9.44

Docendo, SYKE, Helsingin yliopisto ja Åbo Akademi tiedottavat

Maiju Lehtiniemi, Petri Nummi ja Erkki Leppäkoski ovat yhteensä 70 vuoden vieraslajikokemuksella koonneet tietonsa Suomen vieraslajeista kirjaksi. Lisätietoa tuovat kutsuttujen asiantuntijoiden kirjoitukset metsien, viljelymaiden ja kaupunkien vieraslajeista.

Jättiputket Antti Below
Jättiputki on hankala vieraslaji. © Antti Below

Jättiputkesta citykaniin – Vieraslajit Suomessa -kirja kertoo maamme vieraslajeista kaikissa elinympäristöissä meren rannoilta sisävesiin ja kuivalle maalle. Teoksessa esitellään tuttujen, mutta myös tuiki tuntemattomien vieraslajien historiaa, levinneisyyttä ja vaikutuksia.

Kirja on ajankohtaisempi kuin koskaan. EU:n vieraslajiasetus tuli voimaan viime vuoden alussa ja Suomen vieraslajilaki kuluvan vuoden 2016 alusta. Lain mukaan kansalaisillakin on velvoite torjua ja ilmoittaa haitallisista vieraslajeista. Vieraslajikirja antaa tuhdin tietopaketin siitä miten toimia ja miksi.

Kirja ottaa lukijansa mukaan matkalle vieraslajien levittäytymisen historiaan menneistä ajoista nykypäivään. Oletko tullut ajatelleeksi, että ohra ja muut viljelykasvitkin ovat aikanaan olleet vieraslajeja. Tai, että rotta ja sen levittämä musta surma ovat matkanneet ihmisen mukana ja aiheuttaneet massiivisia ongelmia Euroopassa?

Kirja antaa kattavan kuvan niin vieraslajien menestystarinoista kuin vähemmän onnistuneista siirroista. Tiesitkö, että kanien voittokulku olisi voitu estää, jos niin olisi haluttu. Tai, että Saimaalta on löydetty avaruusolion näköinen sammaleläin ja Saimaan kanavasta uusi kalalaji? Molemmista kaivataan yleisöhavaintoja.

Kirjoittajat kertovat elävästi jokaiselle tutuista lajeista, mutta valottavat samalla niiden tuntemattomampia piirteitä. He myös antavat käytännön neuvoja haittojen torjuntaan ja eväitä ymmärtää vieraslajikeskustelun monitahoisuutta.

Kirjaa elävöittävät valokuvat antavat hyvän käsityksen vieraslajiemme kirjosta, aina valtavista jättiputkista ja koreista täpläkauriista mikroskooppisen pieniin meressä keijuviin vesikirppuihin asti.

Maiju Lehtiniemi on dosentti ja SYKEn merikeskuksen meribiologi. Hän on tutkinut vieraslajeja ja julkaissut runsaasti niihin liittyvää kirjallisuutta. Petri Nummi on dosentti ja riistaeläintieteen yliopistonlehtori. Hänellä on paljon julkaisuja vieraslajeista ja riistaeläimistä. Erkki Leppäkoski on emeritusprofessori, joka on vieraslajitutkimuksen pioneereja Suomessa. Hänen julkaisunsa kattavat neljä vuosikymmentä. Kaikki kirjoittajat toimivat vieraslajiasiantuntijoina sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Teoksen tiedot
Maiju Lehtiniemi, Petri Nummi ja Erkki Leppäkoski: Jättiputkesta citykaniin - Vieraslajit Suomessa (Docendo 2016) ISBN 978-952-291-238-1, sidottu, 160 sivua, sh. 32,90 euroa.

Lehdistökappaleet ja pressikuvat
riikka.kayhko@docendo.fi
puhelin 040 7280 924.
Toimittaja voi pyytää kirjasta sähköisen vedoksen ennakkoon.

Lisätietoja ja ennakkohaastattelupyynnöt
Juha Janhonen, kustantaja
etunimi.sukunimi@docendo.fi
puhelin 040 8430 139

Kirjailijoiden yhteystiedot

Maiju Lehtiniemi (Suomen ympäristökeskus SYKE)
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
puhelin 0295 251356

Petri Nummi (Helsingin yliopisto)
etunimi.sukunimi@helsinki.fi
puhelin 050 433 4626

Erkki Leppäkoski (Åbo Akademi)
etunimi.sukunimi@gmail.com
puhelin 040 595 5488

För svenskspråkiga medier: kontakta Leppäkoski på eleppako@abo.fi

 


Kohderyhmä: