Sinileväkukintojen riski on Suomen merialueilla viime vuoden tapaan huomattava tai kohtalainen – lopullisen tilanteen ratkaisee kesän sää

Tiedote 4.6.2020 klo 9.00
Päivittäisten satelliittihavaintojen avulla levätilannetta seurataan koko Itämeren laajuudelta. Tämä Sentinel-3-satelliitin ottama kuva on kesältä 2019 (27.7.2019). Ajankohtaiset satelliittikuvat löytyvät SYKEn TARKKA-palvelusta

Voimakkaiden ja laajojen sinileväkukintojen riski on tänä kesänä itäisen Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan osalta pienempi kuin kesällä 2019. Keskimääräisissä kesän sääoloissa alkavan kesän leväriski on Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, pääosassa Saaristomerta ja Selkämeren eteläosassa kohtalainen. Perämerellä ja itäisellä Suomenlahdella riski on vähäinen. Riskin toteutumisen ratkaisevat kesän sääolot, sillä Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ravinnetilanne on samankaltainen kuin vuonna 2018. Moni muistaa tuon vuoden pahana sinileväkesänä, sillä sääolot olivat silloin erittäin suotuisat sinilevälauttojen synnylle.

Leväkukintariski kesällä 2020.

Uutta tietoa Itämeren sinileväkukintojen synnystä

Itämeren pääaltaalla on ravinteita riittämiin runsaisiinkin sinileväkukintoihin asti, ja näin on ollut pysyvästi koko 2000-luvun ajan, kertoo kuluvan vuoden alussa julkaistu laaja tieteellinen artikkeli Itämeren sinileväkukintojen synnystä. Yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja saksalaisten tutkijoiden aineisto koostui yli 40 vuoden aikana kerätystä Itämeren sää-, ravinne- ja sinilevätiedoista. Tutkimuksen mukaan kesän sinileväkukintojen runsauden ratkaisevatkin lähinnä heinäkuun aurinkoisuus ja pintaveden lämpötila. Lämmin poutasää edesauttaa kukintojen syntymistä.

Tutkimuksen ulkopuolelle jäi itäinen Suomenlahti ja koko Pohjanlahti. Molempien alueiden ravinnetilanne poikkeaa pääaltaan tilanteesta yleisesti siten, että sinileväkukintojen vuosittainen runsaus on vaihdellut Itämeren pääallasta enemmän.

Suomen läheisten merialueiden sinileväkukintojen riskiarvio

Suomen lähialueiden sinileväkukintojen riskiarvio perustuu edeltävänä talvena mitattuihin leville käyttökelpoisen typen ja fosforin määriin. SYKE ja Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos (SMHI) ovat mitanneet talven seurantamatkoilla ravinnemääriä hyvin kattavasti. SYKE ja Ilmatieteen laitos arvioivat leväkukintojen riskin Itämeren ekosysteemimallilla. Talven ravinnemäärien lisäksi arviossa huomioidaan ravinnepitoisuuksien kehittyminen kevään 2020 aikana. Siitä saatiin tietoa kauppalaivoilla tehtävästä Alg@line-seurannasta.

Työskentelyä Arandalla talvella 2020 kuvaaja Ilkka Lastumäki 556x303 px
Leväkukintojen riskinarvio perustuu muun muassa tutkimusalus Arandan talvella 2019–2020 keräämään ravinneaineistoon. © Kuva: Ilkka Lastumäki / SYKE

Talven ravinnetilanne antaa alueellisen yleiskuvan ravinteiden saatavuudesta seuraavana kesänä. Kesän sääolot ratkaisevat kuitenkin myös omilla merialueillamme kesän lopullisen levätilanteen. Itämeren kukintoja muodostavat sinilevälajit viihtyvät lämpimässä vedessä ja vaativat kasvuunsa runsaasti valoa. Ensimmäiset levälautat voivat näkyä parin kauniin kesäviikon jälkeen, ja jatkuva korkeapaine vuoden 2018 tapaan voi johtaa hyvin runsaisiin ja pitkäaikaisiin kukintoihin.

”Kesäkuun alussa annettu riskiennuste on muistutus potentiaalisista sinileväkukinta-alueista, mutta yksityiskohtaisemman kuvan levätilanteesta saa viikkotiedotteista ja omin silmin”, toteaa ryhmäpäällikkö Harri Kuosa Suomen ympäristökeskuksesta. ”Olemme havainneet, että Selkämeren sinileväkukinnat ovat laajentuneet pohjoisemmaksi. Muualla Suomen merialueilla fosforin määrä on vakaa, mutta Selkämerellä se on 2000-luvulla kaksinkertaistunut.”

Sinileväkukinta alkaa yleensä aikaisintaan juhannuksen jälkeen. Kukinnan huippu on Suomen merialueella yleensä heinäkuussa ja elokuun alussa. Levälauttoja voi havaita vielä pitkälle syksyyn, mutta laajemmat kukinnat ovat silloin yleensä jo ohi.

Viime talven sateisuus ja leutous aiheuttivat normaalia voimakkaamman ravinnekuormituksen jokivesistä rannikollemme. Ravinnekuormitus lisää Itämeren rehevöitymistä ja siten pitkällä tähtäimellä myös sinilevien massaesiintymisiä. Yksittäisen talven ravinnekuormituksen ja sitä seuraavan kesän sinileväkukinnan välistä yhteyttä on kuitenkin yksiselitteisesti vaikea arvioida, sillä ravinteet kiertävät ennen kesää rannikon monimutkaisessa ravintoverkossa. Tätä asiaa selvitetään tänä vuonna alkaneessa ympäristöministeriön rahoittamassa laajassa Saaristomerta koskevassa MAAMERI-hankkeessa.

Sinilevälauttojen muutokset voivat olla nopeita

Avomerellä muodostuneet levämassat voivat kulkeutua lähelle rannikkoamme. Sinilevien pintakukinta voi kulkeutua eteläiseen saaristoon ja rannikolle etenkin lounaisten ja eteläisten tuulten vallitessa. Voimakas tuuli sekoittaa sinilevän pintaveteen, jolloin levä on vaikeammin havaittavissa. Sinilevämassa ei kuitenkaan häviä, vaan tyynellä se nousee taas nopeasti pintaan.

On hyvä muistaa, että sinilevien runsaus voi vaihdella pienelläkin alueella paljon. Rannikolla ja saaristossa virtausolot voivat kasata sinileviä ja paikalliset ravinnelähteet voivat aiheuttaa leväkukintaa etenkin pitkän tyynen ja lämpimän jakson aikana. Lisäksi tuuli voi kuljettaa sinilevää rantoihin.

Itämeren sinilevät voivat muodostaa erilaisia myrkkyjä ja ihoa ärsyttäviä aineita. Runsaaseen sinilevään on aina syytä suhtautua varoen.

Levätiedotus alkaa

Suomen ympäristökeskus tiedottaa yleisestä sinilevätilanteesta viikoittain elokuun loppuun saakka. Kesän 2020 ensimmäinen levätilannetiedote julkaistaan tänään, 4.6.2020 klo 13.00.

Lisätietoja

Leväkukintojen riskinarvio:
Johtava tutkija Harri Kuosa, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 106, s-posti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäasiantuntija Eija Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 242, s-posti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön:

Linkkejä:


Kohderyhmä: