Sinilevätilanne pysynyt melko tasaisena järvillä sekä merialueilla

Tiedote 7.7.2022 klo 13.15

 

Sinilevää satelliittikuvassa
Satelliittiseurannassa sinilevää havaittiin runsaasti vain muutamalla järvellä. Kuvassa Vihdin Enäjärvi ja Vaalan Rokuanjärvi maanantaina 4.7.2022.

Järvien sinilevähavainnot ovat pysyneet tasaisina tai jopa vähentyneet viileämmän sään seurauksena, ja sisävesien tilanne on nyt hieman keskimääräistä parempi. Merialueilla sinilevähavainnot ovat lisääntyneet hieman rannikkoalueilla, mutta paikoittain tuuli on sekoittanut pintavesien sinilevälauttoja. Merellä tilanne onkin pysynyt viime viikkoon verrattuna melko vakaana.

Sinileväkukinnat eivät ole lisääntyneet järvillä

Viime päivien viileämpi ja tuulinen sää on viilentänyt järvivesiä, ja valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoilla sinilevätilanne on pysynyt viime viikon tasolla tai paikoittain jopa parantunut. Säätilan muutos on hillinnyt sinilevien kasvua, vähentänyt sinileväkukintoja ja sekoittanut sinilevälautat veteen. Tällä hetkellä sinileväkukintoja esiintyy hieman ajankohdalle tyypillistä vähemmän suurimassa osassa maata.

Erittäin runsas sinileväkukinta on havaittu vain yhdellä havaintopaikalla. Runsaasti sinilevää esiintyi neljällä ja hieman sinilevää 22 havaintopaikalla. Viimeisen viikon aikana kansalaisilta on tullut järviwikin havaintolähetti-palvelun ja vesi.fi:n karttapalvelun kautta yhteensä 171 havaintoa, joista 105:ssä oli havaittu sinilevää. Suurin osa kansalaisilta tulleista sinilevähavainnosta on tehty viime viikonlopun tai alkuviikon aikana.

Satelliittihavaintojen osalta intensiiviseurannassa olevilta 50 järvialueelta ei ole toistaiseksi havaittu huomattavia määriä sinilevää. Poikkeuksena on muutama runsasravinteinen järvi, joille tyypillisesti kertyy kesäisin sinilevää, kuten Vihdin Enäjärvi ja Rokuanjärvi Vaalassa.

Tällä hetkellä järvien pintalämpötila on maan etelä- ja keskiosissa pääosin 20–24 astetta, maan pohjoisosassa 16–19 astetta ja käsivarren Lapissa alle 16 astetta.

Merialueiden sinilevähavainnot lisääntyneet maltillisesti

Päättynyt hellejakso loi rannikolla ja avomerellä suotuisat olosuhteet sinilevän kehittymiselle. Sinilevähavaintojen määrä merialueilla ei ole huomattavasti muuttunut viime viikosta, mutta Saaristomeren ja Suomenlahden rannikoilla on tehty edellisviikkoon verrattuna enemmän havaintoja. Myös Selkämeren ja Perämeren rannikoilla on paikoittain havaittu sinilevää. Sinilevää on havaittu sekä pieniä että runsaampiakin määriä.

Navakka tuuli on sekoittanut pinnanläheisiä sinilevälauttoja, joita on havaittu alkuviikosta erityisesti läntisellä Suomenlahdella ja Saaristomeren itäosissa. Itäisellä Suomenlahdella sinilevää on havaittavissa vähäisiä määriä. Havainnot on tehty pääosin avomeren puolelta. Selkämerellä sinilevää on veteen sekoittuneena. Hailuodon Ojankylänlahdella ja mantereen välisellä merialueella on havaittu sinilevää.

Vedessä voi paikoin edelleen esiintyä siitepölyä, joka näyttää erehdyttävästi sinilevältä. Siitepölyä esiintyy erityisesti alkukesällä. Kaikkiin veden värjäytymiin tulee suhtautua asianmukaisella varovaisuudella, koska sinilevän voi erottaa siitepölystä varmasti vain mikroskooppitutkimuksella.

Meriveden lämpötila ei ole huomattavasti muuttunut viime viikosta. Ilmatieteen laitoksen Meripalvelujen mukaan meriveden pintalämpötila on Perämerellä 14–16 astetta, Selkämerellä 17–18 astetta, Saaristomerellä 18–19 astetta ja Suomenlahdella 17–19 astetta.

Satelliittihavaintoja levätilanteesta voi seurata päivittäin SYKEn TARKKA-palvelusta.

SYKE seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.

Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen Meripalveluiden kanssa.

Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.

SYKE tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä

Sinileväesiintymät voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.

Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa. Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.

Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.

Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi -palveluissa

Itämeri.fi ja Vesi.fi -palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja SYKEn satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.

Näin tunnistat sinilevän

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.

Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.


Sinileväkukintojen kesän riskiarvio

Sinilevätilannekooste

Satelliittihavaintoja 

Lisätietoja

(Puhelimitse klo 13–15)

Sisävesiltä

  • Erikoistutkija Kristiina Vuorio, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 757, etunimi.sukunimi@syke.fi (8.7. asti)
  • Ryhmäpäällikkö Satu Maaria Karjalainen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 262,  etunimi.sukunimi@syke.fi (11.7. alkaen)

Merialueilta
 

Rannikon sinilevähavainnot

  • Korkeakouluharjoittelija Jonna Kangas, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 252 267, etunimi.sukunimi@syke.fi (8.7. asti)
  • Tutkija Teresa Camarena, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 295 251 093, etunimi.sukunimi@syke.fi (8.7. asti, yhteydenotot englanniksi)
  • Tohtoriopiskelija Danielle Bansfield, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 934, etunimi.sukunimi@syke.fi (11.7. alkaen)

Avomeren sinilevähavainnot

  • Eotuki@syke.fi
  • Johtava tutkija Jenni Attila, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 078, etunimi.sukunimi@syke.fi (8.7. asti)
  • Tutkija Hanna Alasalmi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 064, etunimi.sukunimi@syke.fi (11.7. alkaen)

Itämeren tila

  • Erikoistutkija Seppo Knuuttila, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 286, etunimi.sukunimi@syke.fi

Viestintä

  • Viestintäharjoittelija Vilma Ruponen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 039, etunimi.sukunimi@syke.fi

Kohderyhmä: