Väitös: Vaikutusperusteisilla menetelmillä voidaan saada kokonaisvaltaisempi kuva vesistöön päätyvistä haitta-aineista

Tiedote 22.7.2019 klo 8.39
Kalan alkiot Pia Välitalon väitös
Kuvassa vasemmalla normaali kalan alkio ja oikealla jätevesinäytteelle altistettu kalan alkio. © Pia Välitalo

Tällä hetkellä päivittäisessä käytössä on arviolta noin 100 000 synteettistä kemikaalia ja uusia kehitetään jatkuvasti. Osa kemikaaleista päätyy ympäristöön, mutta tällä hetkellä vain pientä osaa näistä monitoroidaan. Kaikki ympäristöön päätyvät kemikaalit eivät ole vaarallisia, joten haasteena on tunnistaa ne, jotka ovat haitallisia ihmisten terveydelle ja ympäristölle.

Suomen ympäristökeskuksen SYKEn laboratoriokeskuksen ekotoksikologia ja riskinarviointi -ryhmässä (ELAB) väitöskirjatutkijana toiminut filosofian maisteri Pia Välitalo väittelee perjantaina 26.7.2019 Aalto-yliopistossa aiheesta: ”Toksisuus ja orgaaniset haitta-aineet - Monimutkaisten ympäristönäytteiden vaikutusperusteinen arviointi".

”Kävin Helsingin yliopistossa aikoinaan ekotoksikologiaan liittyvän kurssin, jonka myötä ympäristön kemikalisoitumiseen liittyvät ongelmat alkoivat kiinnostaa. Kurssin jälkeen opiskelin lisää ekotoksikologiaa ja ympäristökemiaa ja lopulta innostuin aiheesta niin paljon, että halusin tehdä aiheesta väitöskirjan.” Välitalo avaa taustoja väitöskirjansa aiheelle.

”Ympäristön kemikalisoitumiseen liittyvät ongelmat vaativat monesti poikkitieteellistä lähestymistapaa, mikä oli yksi kriteeri väitöskirjan aiheelle. Koen, että ympäristön kemikalisoituminen on yksi suurimmista ympäristöhaasteista, joiden kanssa painimme nyt ja tulevaisuudessa ja tuntui hienolta päästä ratkomaan tähän liittyviä ongelmia tutkimuksen parissa.” Välitalo jatkaa.

Väitöskirjatutkimuksessa sovellettiin kokonaisvaltaisempaa, vaikutusperusteista lähestymistapaa ympäristönäytteiden arvioinnissa. Yhdyskuntajätevedet ovat työn keskiössä, mutta vesiympäristöä käsitellään laajemmin, koska samanlaisia lähestymistapoja voidaan soveltaa erilaisiin ympäristönäytteisiin. Tutkimuksessa arvioitiin suomalaisten jätevedenpuhdistamoiden vedenlaatua sekä puhdistustehokkuutta myrkyllisyyden ja orgaanisten haitta-aineiden osalta.

Arvokasta lisätietoa myrkyistä ja haitta-aineista

Tutkimuksessa havaittiin, että vaikutusperusteisten menetelmien soveltaminen monimutkaisten ympäristönäytteiden, kuten jätevesien tai sedimenttien, arvioinnissa voi tarjota arvokasta lisätietoa, jota ei saavuteta nykyisillä seurantamenetelmillä. Hormonitoimintaa häiritsevät ja perimää vahingoittavat vaikutukset sekä myrkylliset vaikutukset kalojen alkioihin ovat jäteveden laadun arvioinnin kannalta olennaisia arvioitavia vaikutusmekanismeja, sillä näitä havaittiin suurimmassa osassa jätevesinäytteistä.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että perinteiset jäteveden puhdistustekniikat eivät kokonaisuudessaan poista orgaanisia haitta-aineita tai toksisuutta. Paremman vedenlaadun saavuttamiseksi tarvitaan monitoroinnin lisäksi kehittyneempiä puhdistusmenetelmiä. Kaiken kaikkiaan vaikutusperusteisten työkalujen käyttö nykyisten seurantamenetelmien tukena voi auttaa meitä saavuttamaan tehokkaammat ja kokonaisvaltaisemmat työkalut ympäristön kemikalisoitumiseen liittyviin ongelmiin.

Väitöskirja ja väitöstilaisuus

Pia Välitalon vesi- ja ympäristötekniikan väitös pidetään 26.7.2019 klo 12 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoululla salissa T2, osoitteessa Konemiehentie 2. Vastaväittäjänä toimii professori Johan Lundqvist Swedish University of Agricultural Sciencesista. Valvojana toimii professori Riku Vahala, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu, Rakennetun ympäristön laitos.

Väitöskirjan nimi on Toksisuus ja orgaaniset haitta-aineet – Monimutkaisten ympäristönäytteiden vaikutusperusteinen arviointi.

Väitöskirjatutkimusta ovat rahoittaneet Maa- ja vesitekniikan tuki ry., Maj ja Tor Nesslingin säätiö, ympäristöministeriö, Ekokem Oy ja Aalto yliopiston insinööritieteellisen tiedekunnan tohtorinkoulutusohjelma.


Lisätietoja


Kohderyhmä: