Mitä merkitystä luontotiedolla on käytännön metsätaloudessa?
Tutkimuksessa selvitetään keinoja, joiden avulla luontotiedon soveltamista käytännön metsätaloudessa voidaan tukea.
Metsien käyttöä koskevat arkiset päätökset vaikuttavat elämän edellytysten säilymiseen koko maapallolla. YK:n asettama maailmanlaajuinen tavoite pysäyttää lajien häviäminen vuoteen 2010 mennessä ei ole toteutunut huolimatta luontotiedon määrän lisääntymisestä ja erilaisista sääntelykeinoista (lainsäädännöstä, ohjeista, koulutuksesta ja sertifioinnista jne.). Samalla kuitenkin luontoarvojen säilyminen on monien tahojen intressissä: tutkimusten mukaan metsänomistajat suhtautuvat suojeluun yhä myönteisemmin ja yritykset ovat sitoutuneet toimimaan vastuullisesti.
Tässä tutkimushankkeessa pureudutaan tiedon ja toiminnan väliseen kuiluun, tiedon kulkuun ja soveltamiseen liittyviin haasteisiin luonnonsuojelutavoitteiden toteuttamisessa. Tavoite on erityisesti selvittää hyviä käytäntöjä, joiden avulla luontoarvoja voidaan parhaiten säilyttää.
Tutkimuksen toteuttaminen
Tutkimuksessa kerätään aineistoa haastattelemalla metsätalouden arkisiin toimintoihin osallistuvia tahoja sekä havainnoimalla tilanteita ja käytäntöjä, joissa luontotietoa sovelletaan. Institutionaalisen etnografian keinoin selvitetään, mitä luontotieto on, miten ja missä se ilmenee ja miten se vaikuttaa eri toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen.
Tutkimus toteutetaan Suomen Akatemian rahoittamana tutkijatohtorihankkeena ja siitä vastaa HT, erikoistutkija Taru Peltola.
Hanke on osa laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa hankekokonaisuutta Luonto, institutionaalinen tieto ja sukupuolittunut toimijuus, jota johtaa Akatemiatutkija Marja Vehviläinen Tampereen yliopistosta.
Julkaisuja
Åkerman, M., Kilpiö, A. & Peltola, T. (2010). Institutional change from the margins of natural resource use: The emergence of small-scale bioenergy production within industrial forestry in Finland. Forest Policy and Economics 12: 181-188.
Leskinen, L., Peltola, T. & Tervo, K. (2010) Koneyrittäjien miesroolit muuttuvat bioenergiabisneksen myötä. Koneyrittäjä 1/2010.
Karasti, H., Isomursu, M., Peltola, T. & Talja, S. (2010). 'Towards e-research': Preparing the FinLTSER Network for e-Infrastructure era. Zero-In magazine 4/2010.
Peltola, T. & Leskinen, L. (2009). Mies, kone ja metsä: luonto metsäkoneyrittäjän työkäytännöissä. Alue ja Ympäristö 38(2), 25-33.
Peltola, T. & Sireni, M. (2009) Arkielämän luontosuhteet ja sukupuoli. Pääkirjoitus. Alue ja Ympäristö 38(2), 1-2.
Konferenssiesitelmiä
Peltola, T. (2010). Metsikkötalous metsäalan normina. Kutsuttu esitelmä Metsätieteellisen Seuran kevätseminaarissa Eri-ikäisrakenteiset metsät metsätaloudessa, 8.4.2010 Helsinki.
Abstrakti
Sanalla normi on monta merkitystä; sillä viitataan muun muassa 1) standardeihin eli määritelmiin siitä, miten asiat tulisi tehdä, 2) sitoviin toimintaohjeisiin, sääntöihin ja rutiineihin sekä 3) yhteisön moraalikäsityksiin ja yhdessä sovittuihin velvollisuuksiin. Tarkastelen esityksessäni metsikkötaloutta tällaisina yhteiskunnallisina instituutioina, jotka muokkaavat yhteiskunnallista ja taloudellista kehitystä.
Metsikkötalouden malli on vuosikymmeniä yhdenmukaistanut metsien kasvatusta. Hyvän metsänhoidon suosituksilla on tähdätty hoitotoimien oikeaan ajoittamiseen ja normaalimetsän rakenteeseen. Tällaiset standardit ovat sopimuksenvaraisia, mikä viittaa siihen, että normi vakiintuu tai "luonnollistuu" toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi yhteiskunnallisen prosessin ja tavoitteenasettelun tuloksena. Suomalaisessa yhteiskunnassa metsikkötaloudella on oma historiansa ja taustansa: se on ollut keino turvata raaka-aineen tuotanto suuren mittakaavan teolliseen tuotantoon olosuhteissa, joissa metsät ovat lukuisten yksityisten metsänomistajien hallussa. Metsikkötaloutta väitöskirjassaan tutkineen Ari Jokisen mukaan metsikkötalous onkin perustunut pitkälti tarpeeseen hallita metsänomistajien toimintaa. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa metsikkötalousmalli on kytkeytynyt hieman toisenlaiseen tuotannolliseen järjestelmään ja yhteiskunnallisiin tavoitteisiin.
Normit ohjaavat yhteiskunnan ja talouden kehitystä. Standardit ja luokittelut ovat yhtäältä yhteiskunnallista kehitystä vakauttava tekijä, mutta toisaalta muutosvoima. Metsänkasvatuksen yhdenmukaistuminen tuottaa metsäalalle sekä polkuriippuvuutta että "teknologista puskua". Metsikkötalous on suosinut raskaisiin koneketjuihin ja suurtuotannon etuihin perustuvaa tuotannollista järjestelmää ja ohjaa myös tulevaa kehitystä tiettyihin suuntiin. Käynnissä olevassa metsäalan murroksessa voidaankin kysyä, millaista merkitystä metsikkötaloudella on metsäalan tulevien elinkeinojen kannalta? Pohdin tätä kysymystä käyttämällä esimerkkinä mm. metsäenergian käyttöä.
Peltola, T. (2010). Man, machine and forest: nature in the working practices of logging contractors. The 4th Christina Conference on Gender Studies Gender, Nature and Culture, 20-22 May 2010 Helsinki
Abstract
This paper explores masculine action space in transition. Forest work is often associated with masculine control of nature: industrial exploitation of nature, heavy machines, hard work and lonely hours in the wilderness. In this paper I aim to depict how the rising importance of environmental issues, such as renewable energy production or biodiversity, changes forest work both as a material and social practice. The paper is based on interviews with Finnish logging contractors who have recently started bioenergy business. The key analytical concept is affordance which addresses the constraints and possibilities of actors in their social, material and natural working environments. Affordances, enacted through the material and social practices of forest work, make visible distinctions in the working cultures and agency of forest workers. These distinctions reveal tensions and hierarchies between the masculinities of forest workers and their social networks thus highlighting the politics of forest work. Therefore, the analysis of everyday forest work practices of bioenergy production challenges the cultural assumption of forest work as a uniform utilitarian nature-culture relationship.
Peltola, T. (2010). Biodiversiteetti ja ekologinen tieto osana arkisia elämänkäytäntöjä.Aalto Event on Science and Technology in Society 17.-18.2010
Abstrakti
Tieteen- ja teknologiantutkimuksessa on oltu kiinnostuneita tieteestä sosiaalisena käytäntönä eli siitä, miten luontoa koskeva tieto ja faktat syntyvät. Kun tieteentutkijoiden kiinnostus on pikku hiljaa siirtynyt laboratorioiden ulkopuoliseen elämään, on myös tieteen ja muiden sosiaalisten käytäntöjen välinen suhde noussut tarkasteluun. Varsinkin lääketiedettä koskevat tutkimukset ovat kohdentuneet tieteelliseen tietoon osana arkipäiväisiä elämänkäytäntöjä ja näin ollen avanneet uusia tutkimuskysymyksiä. Tästä näkökulmasta kiinnostava tutkimuskohde on ollut muun muassa se, miten tieteellinen tieto ja käytännöt muuttavat ja järjestävät yhteiskuntaa. Samalla tieteen, tiedon ja politiikan välinen suhde on näyttäytynyt uudella tavalla: tiede ei ole poliittista ja yhteiskunnallista vain siinä mielessä, että sosiaaliset intressit vaikuttavat siihen, vaan myös siksi, että se muovaa yhteiskuntaa. Esittelen käynnissä olevaa tutkijatohtorihankettani, jossa tarkastelen ekologisen, luonnon monimuotoisuutta koskevan tiedon jalkautumista osaksi metsätalouden käytäntöjä ja sen parissa toimivien arkipäiväisiä rutiineja. Ekologinen tieto on keskeinen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävän biodiversiteettipolitiikan ulottuvuus. Aikaisemmissa tutkimuksissa onkin pureuduttu tapoihin, joilla globaali huoli elämän perusedellytysten turvaamisesta on kytkeytynyt yhteen sellaisten tietokäytäntöjen kanssa, joiden avulla luonnon monimuotoisuutta on pyritty tekemään hallittavaksi. Pyrin tutkimuksessani laajentamaan käsitystä luontoa koskevan tiedon poliittisuudesta nostamalla esiin tapoja, joilla luonnon monimuotoisuuteen liittyvät tietokäytännöt tuottavat vaatimuksia ja vastuita eri toimijoille ja tätä kautta eroja ihmisten välille.
Peltola, T. (2010). Knowing biodiversity, performing responsible forestry. EASST Conference 2010 Practicing Science and Technology, Performing the Social, 2-4 September 2010 Trento.
Abstract
Following the global concern for the loss of biodiversity, data on nature values has increased tremendously during the last decades. Yet, the loss of biodiversity continues. Obviously, knowing nature better has not helped in fulfilling the conservation goals. For example, it has been reported that nature values have been secured only in 6 % of the valuable sites during loggings in Finland even though ecological knowledge forms the basis of governing forestry. Various regulatory devices including the Forest Act, the Nature Protection Act, forestry recommendations, environmental guidelines of forestry and forestry certificates aim to incorporate nature values into forestry. It is highly unclear even to researchers how scientific knowledge is utilized. According to a European survey, around 50 % of researchers as well as representatives of administration and funding bodies said that they do not know whether scientific knowledge of biodiversity has an effect on decision making.
In this paper I present insights from a study which explores the routines, techniques and institutions through which ecological knowledge is applied in forestry, one of the most threatening socio-economic practices to biodiversity. Nature values are mapped by surveys, inscribed into information systems and guidelines, taught in training courses and negotiated by various organizations at logging sites. These knowledge practices engage citizens, forest owners, forest workers and other professionals including biologists, foresters, legal advisors etc. The study is carried out as a multi-sited ethnography and ecological knowledge is traced in the various contexts it emerges: How are nature values are addressed and worked out at logging sites, offices of forest administration, legal courts? How do forest owners, forest authorities, forest companies and loggers negotiate the interpretation of ecological data? What resources (formal and informal institutions, technologies) are available and applied? What socio-material transformations take place? What debates, procedures and routines have been initiated?
Focusing on knowledge practices through which biodiversity – a profoundly abstract scientific concept – is brought into being in practical situations, I analyze how social actors capable of acting responsibly are enacted. Special attention is paid to the moments when biodiversity does not materialize and nature values cannot be secured. These moments reveal the instability of expertise; expertise is composed or decomposed through access to standardized or informal arrangements, artefacts and practices that make the technoscientific natures comprehensible and liveable to the actors. The idea of expertise embodied in the material and social environment has important consequences. First, the effectiveness of scientific knowledge is dependent on the transformations of the socio-material environment through which cognitive capacities of individuals and organisations are built. Second, and following from the first point, the socio-material arrangements can be seen as empowering elements while social actors take responsibilities for the environment. Responsible action is not a mere matter of choice; it is dependent on constraints and possibilities which determine what turns out a successful behavior. Extending the materially and socially embodied capacities through new resources and practices improves also the effectiveness of environmental policies.
Lisätietoja
Erikoistutkija Taru Peltola, puh. 040 513 3445, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Suomen ympäristökeskus, PL 111, 80101 Joensuu