Hyönteiskantojen seuranta Suomessa

Tausta

Suomessa on kolme hyönteisseurantaa, jotka ovat toimineet yhtäjaksoisesti jo yli 20 vuoden ajan. Nämä ovat Valtakunnallinen yöperhosseuranta (Nocturna, 1993-), Valtakunnallinen päiväperhosseuranta (NAFI, 1991-) ja Maatalousympäristön päiväperhosseuranta (Diurna, 1999-). Pitkäaikaisesta kestostaan huolimatta näillä seurannoilla ei ole ollut vakiintunutta valtion rahoitusta. Nyt nämä pitkäaikaisseurannat on koottu samaan hankkeeseen, jolla turvataan ja kehitetään niiden toimintaa.

Hankkeen tavoitteet

Tämän hankkeen tavoitteena on:

  • Koota maamme tärkeimmät hyönteisseurannat laajemmaksi kokonaisuudeksi, ja samalla kasvattaa ympäristöalan päättäjien ja suuren yleisön tietämystä seurantojen tuotoksista,
  • Vahvistaa hyönteisseurantojen resursseja, jotta ne pysyvät elinvoimaisina ja jotta seurantatuloksia voidaan jatkossa hyödyntää aiempaa laajemmin ympäristöalan päätöksenteossa, sekä
  • Lisätä hyönteisseurantojen välistä yhteistyötä ja synergiaa järjestämällä seurantojen yhteihen palautepäivä havainnoijille.

Hankkeeseen sisältyy seuraavat kolme osiota (suluissa kunkin toteuttajat) sekä niiden yhteinen viestintäosio:

Hanke järjesti eri pölyttäjäseurantojen yhteisen tulosseminaarin19.11.2022 Espoossa, luontokeskus Haltiassa. Alla on tilaisuudessa pidetyt Powerpoint-esitykset PDF-tiedostoina:

Haltian tulosseminaarin esitelmien tekstittämättömät tallenteet olivat katsottavissa tällä verkkosivulla kahden viikon määräajan verran, minkä jälkeen ne piti EU:n saavutettavuussäädösten vuoksi poistaa.

Lisätietoja

  • Hankkeen vetäjä, erikoistutkija Mikko Kuussaari (etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 0295 251 331).
  • Kunkin osaseurannan koordinaattorien yhteystiedot löytyvät em. verkkolinkkien takaa.
Julkaistu 5.5.2021 klo 11.46, päivitetty 4.4.2024 klo 9.29