Kiertotalous ja tuotepolitiikan ohjauskeinot (KITUPO)

Kiertotaloudelle on asetettu monenlaisia tavoitteita, kuten luonnonvarojen säästävä käyttö, tuotteiden pitäminen kierroissa niin pitkään kuin se on ympäristöllisesti perusteltua ja sivuvirtojen ja jätteiden kierrätys raakaa-aineeksi. Eniten ohjausta on kohdistettu viimeksi mainitun tavoitteen edistämiseen erityisesti jätepolitiikan keinoin.

Tuotepolitiikan keinoin on periaatteessa mahdollista edistää kaikkia kiertotalouden keskeisiä tavoitteita. Erityisesti tuotesuunnitteluun kohdennetulla ohjauksella on suuri potentiaali, sillä tuotekehitys kuluttaa yleensä melko vähän resursseja, mutta sen on arvioitu määrittävän noin 80 % ympäristövaikutuksista. Haasteelliseksi ohjauksen tekee kuitenkin tuotteiden valtava määrä, nopea muutos useilla sektoreilla sekä ohjauksen kohdentuminen yritystalouden kannalta erittäin keskeiselle alueelle. Tällöin hankaluutena ovat erityisesti sääntelyohjauksen hitaus ja mahdollinen kustannustehottomuus.

Kiertotalous ja tuotepolitiikan ohjauskeinot (KITUPO) -hankkeessa selvitetään ekosuunnittelun periaatteiden ja laajennetun tuottajavastuun kehittämismahdollisuuksia sekä muiden mahdollisten tuotepolitiikan ohjauskeinojen käyttöä kiertotalouden tavoitteiden edistämisessä. Hankkeessa laaditaan ehdotuksia tuotepolitiikan kehittämiseksi Suomessa ja Suomen tuotepolitiikan kehittämiseksi kansainvälisesti.

 

Lisätietoja

Erikoistutkija Petrus Kautto, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. 358 295 251 272

Julkaistu 25.5.2020 klo 13.53, päivitetty 15.6.2021 klo 11.19

Kohderyhmä: