Metsätalouden pohjavesivaikutukset (MEPO)

Suomen luokitellut pohjavesialueet sijaitsevat pääosin metsätalousmaalla. Tietoa ja arvioita metsätalouden vaikutuksesta pohjaveteen tarvitaan, jotta arvokkaat pohjavesivarantomme säilyvät hyvälaatuisina ja hyvässä määrällisessä tilassa. Pohjavesi on yhteydessä pintavesiin ja sen hyvä laatu turvaa siten myös pohjavesimuodostumiin liittyvien pintavesien sekä pohjavedestä riippuvaisten ekosysteemien hyvää tilaa.

Mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden rajoitusten ja suositusten tulee perustua tutkittuun tietoon ja lainsäädäntöön. Pohjavesialueilla toiminta voi olla erilaista kuin muilla alueilla, siksi pohjavesialueita koskevaa koottua tietoa metsänhoitotoimien vaikutuksista ja suosituksista tarvitaan. Toimijoiden tulee löytää tieto helposti ja heille tulee tarjota työkaluja vaikutusten hallintaan ja toimenpiteiden suunnitteluun.

MEPO-hankkeen päätavoitteena on koota vesienhoidon ja merenhoidon järjestämislain tarkoittamiin luokiteltuihin pohjavesialueisiin, käytännössä hiekka- ja soramaihin, sovellettavissa olevaa tutkimustietoa metsätalouden vaikutuksista pohjaveden laatuun ja määrään. Tutkimustiedon pohjalta tuotetaan ohjeistusta ja työkaluja metsätalouden toimenpiteiden hallintaan pohjavesialueilla sekä arvioidaan tarpeet täsmentää pohjavesialueiden metsänhoitosuosituksia. Lisäksi tarkastellaan toimenpiteiden ilmastovaikutuksia.

Metsätalouden pohjavesivaikutusten seurannan osalta hanke selvittää, voitaisiinko muissa yhteyksissä luokitelluilta pohjavesialueilta kerättyä pohjaveden seurantatietoa hyödyntää metsänhoitotoimenpiteiden pohjavesivaikutusten arvioinnissa yhdistämällä eri tahoilla olevaa tietoa mm. paikkatietoja. Tarkastelussa arvioidaan nykyisen seurannan riittävyyttä ja tehdään ehdotus metsänhoidon pohjavesivaikutusten seurannan järjestämisen vastuista.

Hankkeen tulokset julkaistaan Valtioneuvoston julkaisusarjassa.

Työpaketit ja vetäjät

  1. Kunnostusojituksen vaikutus pohjaveteen, Sirpa Piirainen, Luke
  2. Metsätalouden muiden toimintojen vaikutus pohjaveteen, Sirpa Piirainen, Luke
  3. Pohjavesivaikutusten hallinnan työkalut kestävässä metsätaloudessa, Samuli Joensuu, Tapio Oy
  4. Metsätalouden pohjavesivaikutusten seuranta, Janne Juvonen, SYKE
  5. Suositukset ja lisätutkimustarpeet sekä loppuraportointi, Ritva Britschgi, SYKE

Keskeisiä tuloksia

Loppuraportti

Raportti on saatavilla Valtioneuvoston kanslian sivuilla
Metsätalouden pohjavesivaikutukset : MEPO-hankkeen loppuraportti 2021

Tilaisuuksia

18.1.2022 MEPO-hankkeen loppuseminaari
MEPO-loppuseminaarin ohjelma (pdf) 
Britschgi R. Yhteistyökumppaneiden työpakettien ja loppuraportin esittely
Piirainen S. Metsätalouden vaikutukset pohjaveteen
Juvonen J. Metsätalouden pohjavesiseuranta
Joensuu S. Metsätalouteen liittyvät ohjeistukset pohjavesien osalta 
Karvonen T. KUNNOS-työkalu 
Joensuu S. Työkalujen hyödyntäminen

24.-25.11.2021 KUNNOS-työkalun toinen koulutusjakso, tilaisuuden tiedot löytyvät Tapio Oy:n sivuilta

29.9.2021 Sidosryhmätilaisuus metsätalouden pohjavesivaikutuksista
Britschgi R. Hankkeen ja sidosryhmätilaisuuden taustasta ja tavoitteista
Joensuu S. Hankkeessa tarkastellut toimenpiteet
Piirainen S. Kooste toimenpiteiden vaikutustutkimuksista
Juvonen J. Metsätalouden pohjavesiseurannan tilanne
Petäjä-Ronkainen A. Pohjaveden laadun taustapitoisuuksista ja metsäojitusten vaikutuksesta pohjaveden määrään
Joensuu S. Metsänhoidon suositukset yksityismaiden pohjavesialueilla
Otsamo A. Metsähallituksen ohjeistus ja käytännöt pohjavesien osalta
Pasanen H. PEFC Metsäsertifiointi
Huikuri T. FSC-sertifiointi
Jämsén J. Metsäkeskuksen ja ELYjen ohjeistus metsänkäyttöilmoituksiin
Riissanen N. Metsätalouden kannustejärjestelmä

Lisätietoja

Ritva Britschgi, Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@syke.fi

Julkaistu 2.6.2020 klo 16.35, päivitetty 3.4.2024 klo 10.46