Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Päätöksenteon tukeminen elinympäristöjen tilan parantamiseksi - MetZo III

Tausta

Ekologiaan pohjaava päätösanalyysi tarkoittaa päätöksenteon tukemiseksi tehtyjä luontoa kuvaavia, useimmiten määrällistä tietoa hyödyntäviä analyysejä. Usein kyse on paikkatiedon hyödyntämisestä, mutta kyseeseen voivat tulla myös esimerkiksi luonnonhoidon toimien tehokkuutta koskevat ei-spatiaaliset analyysit. Ekologisen päätösanalyysin perusosasia ovat tiedot lajien ja elinympäristöjen esiintymisestä, niiden tilasta, kustannuksista, luontoon kohdistuvista paineista ja toimenpiteiden vaikutuksista. Analyysejä on mahdollista hyödyntää esimerkiksi suojelualueverkoston kehittämisen tukena, kaavoituksen apuna tai luonnonhoidon toimenpiteiden kohdentamisessa. Ekologiaan pohjaavaa päätösanalyysiä on Suomessa kehitetty ja hyödynnetty ympäristöministeriön tukemissa MetZo- ja MetZo II -projekteissa, joissa on käytetty mm. Suomessa kehitettyä Zonation-lähestymistapaa ja -ohjelmistoa.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on 1) ylläpitää ja kehittää ekologisen päätösanalyysin kapasiteettia Suomessa, 2) kehittää edellisessä hyödynnettäviä menetelmiä ja analyysejä eteenpäin, 3) soveltaa tuloksia käytäntöön Suomessa ja 4) tehdä yhteistyötä kansainvälisesti.

Toteutus

Käytännössä hanketta toteutetaan itsenäisesti sekä yhteistyössä muiden samojen aihealueiden parissa toimivien hankkeiden ja tahojen kanssa. Aihealueita ovat:

MetZo-hankkeen porukkaa Siikanevan kansallispuistossa tiimiretkellä. © Ninni Mikkonen.

Muita yhteistyöhankkeita

  • IBC-Carbon: Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelu ja hiilen sitominen muuttuvassa ympäristössä
  • SUMI: Suojelualueverkoston suunnittelu muuttuvassa ilmastossa
  • Luontopaneeli

Lisätietoa

  • Hankkeen koordinaattori, suunnittelija Ninni Mikkonen, Suomen ympäristökeskus SYKE ninni.mikkonen ät ymparisto.fi, +358 50 441 8980
  • Tutkimusjohtaja Atte Moilanen, Helsingin yliopisto ja LUOMUS atte.moilanen ät helsinki.fi
  • Erikoissuunnittelija Santtu Kareksela, Metsähallitus, Luontopalvelut santtu.kareksela ät metsa.fi
  • Vanhempi tutkija Niko Leikola, Suomen ympäristökeskus SYKE niko.leikola ät ymparisto.fi
Julkaistu 30.6.2020 klo 16.11, päivitetty 2.7.2020 klo 8.29

Aihealue:
Kohderyhmä: