Hyppää sisältöön

Suomen ympäristökeskus | Finlands miljöcentral | Finnish Environment Institute

sykefi header valkoinen

Paikkatietopohjainen menetelmä ympäristön hyvinvointitekijöiden tunnistamiseen (StrateGIS)

StrateGIS-menetelmä

Hankkeessa kehitettiin menetelmää, jossa tunnistetaan ja arvotetaan paikkatietojen avulla ympäristön hyvinvointitekijöitä kuntien tai kaupunkiseutujen suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Kehitystyö tehtiin osana Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja hyvinvointijohtamisen kehittämisen verkostohanketta (HYMY).

Menetelmä pohjautuu spatiaaliseen monitavoitearviointiin ja hyödyntää avoimia paikkatieto-ohjelmia (R, QGIS). Menetelmän tavoitteena on kuntien alueellisen hyvinvoinnin suunnittelun tukeminen. Perinteisistä monitavoitearviointiprosesseista poiketen lähtökohtana on ollut luoda yksinkertaistettu menetelmä, joka auttaisi organisaatioiden omassa strategiatyössä. Tavoitteena on, että tuotetun koulutusmateriaalin avulla menetelmä voidaan toistaa itsenäisesti kunnassa tai seutuorganisaatiossa esimerkiksi strategisten painopisteiden vaihtuessa. Työkalu soveltuu käytettäväksi niin yksittäisen kunnan kuin kaupunkiseudunkin näkökulmasta.

HYMY-hankkeessa menetelmää testattiin yhdessä Tampereen seudun kuntayhtymän, Tampereen, Jyväskylän, Lahden, Kuopion, Kangasalan, Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupungin sekä Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnan toimijoiden kanssa

Menetelmän esittely ja koulutusmateriaali

Seuraavassa esityksessä on kuvattu menetelmän soveltamisen perusperiaatteet:

Menetelmästä on koostettu koulutusraportti, joka pohjautuu yhteistyöhön pilottikuntien kanssa. Raporttiin liittyy liitemateriaali, joka sisältää mm. esimerkki-indikaattoreita, pohjat arvopuun muodostamiseen ja indikaattoreiden pisteytykseen sekä GIS-työkalun esimerkkiaineistoineen, jolla pisteytykset yhdistetään paikkatietoihin:

Hyvinvointi

 

Lisätietoja

Tutkija Maija Tiitu, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Arto Viinikka, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Julkaistu 20.3.2020 klo 17.03, päivitetty 31.3.2020 klo 17.43