SEVIRA-hankkeen hydrologien ensimmäinen virtuaalinen seminaari

Uutinen 26.11.2020 klo 12.16

Koronapandemia on vaikuttanut SEVIRA-hankkeessa hydrologian osalta erityisesti yhteisseminaarien ja maiden yhteisten maastomittauskäyntien järjestämiseen. Syksylle 2020 suunnitellut hydrologisen seurannan yhteiset maastomittauskäynnit Venäjälle ja seminaari Pietarissa jouduttiin perumaan koronan vuoksi. Pietarin peruuntuneen seminaarin sijaan pidettiin marraskuun puolivälissä hydrologien ensimmäinen virtuaalinen puolen päivän seminaari, jossa oli yhteensä 20 osallistujaa (SYKE, ELY, NW AHEM).

Etäyhteyksillä toteutettu seminaari onnistui erittäin hyvin: yhteydet toimivat, videokuva ja ääni pelasi ja esitykset pyörivät moitteetta. Seminaarissa pidettiin esityksiä hydrologisen seurannan laadunvarmennuksen käytäntöihin liittyen Suomessa ja Venäjällä, keskusteltiin hankkeen jokien mittaus- ja datatilanteesta, mittaustietojen vaihdosta sekä vaihdettiin kokemuksia korona-ajan vaikutuksista työntekoon yleensä ja hankkeen etenemiseen.

Virtuaalista alustaa aiotaan käyttää seuraavassakin tapaamisessa ensi helmikuussa, koska koronatilanne ei näytä mahdollistavan matkustusta Venäjälle vielä vähään aikaan.

Varsinaiseen hydrologiseen seurantaan Suomessa koronalla ei hankkeen osalta ole ollut vaikutusta. Venäläisten osalta koronatilanne on hieman hankaloittanut maastomittauksia.

Virtaaman mittausta Hounijoen hydrologisen seurannan asemalla. Kuva Jari Silander.

Kohderyhmä: