Äänestä vuoden 2017 innostavinta vesistötekoa – äänestysaikaa 18.9.2017 asti

Tiedote 7.9.2017 klo 9.29
Iloiset soutajat
Osallistujia vuoden 2016 Silakkasoudussa. © Kuva: Pasi Koivusaari

Suomen rotarit, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto, valtakunnallinen vesistökunnostusverkosto ja Suomen ympäristökeskus SYKE käynnistivät alkuvuodesta Suomi100-juhlavuoden ohjelmaan kuuluvan 100 suomalaista vesistötekoa -kampanjan. Sen tavoitteena on ollut lisätä tietoisuutta Suomen vesistöjen tilasta ja niiden kunnostustarpeista sekä kannustaa meitä kaikkia vaalimaan tätä merkittävää kansallisomaisuuttamme.

Ilmoituksia vesistöteoista kerättiin elokuun loppuun asti ja mukaan saatiinkin vaikuttava lista erilaisia . Esiraati on nyt valinnut niistä äänestykseen kymmenen ehdokasta. Valinnat olivat vaikeita, sillä kaikki ilmoitetut teot ovat hienoja osoituksia siitä, miten ympäristössä saadaan yhdessä tehden aikaan merkittäviä parannuksia.

Valinnoissa painotettiin innostavuutta ja ympäristökasvatuksellisia näkökohtia. Ehdokkaat pyrittiin lisäksi valitsemaan niin, että ne edustavat erilaisia kunnostuskohteita ja tapahtumia eri puolilta Suomea.

Eniten ääniä saaneet kolme tekoa palkitaan Helsingissä 1.10.2017 järjestettävän Silakkasoutu-tapahtuman yhteydessä. Töölönlahdelta Kauppatorille suuntaava soututapahtuma on rotarien järjestämä hyväntekeväisyystempaus, jolla kerätään varoja vesiensuojelutyöhön. Tapahtuman suojelijoiksi ovat lupautuneet tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio.

Ehdokkaiksi valitut 10 vesistötekoa

  • Haja-asutusalueen käymälä- ja pesuvedet -tiedotusvideo
  • Honkalanrannan luonnonsuojelualue
  • Hormajärven kunnostus
  • Iijokisoutu
  • Itämeri kiittää – Östersjön tackar 2016-18
  • Jäälinjärven talkookunnostukset
  • Pitkäniitun kosteikko
  • Söderfjärdenin maatalousmaiden säätösalaojitushanke
  • Vapaaehtoistoiminta suuren öljyonnettomuuden torjunnassa Natura-vesistössä
  • Vetelin Räyringin osakaskunnan kunnostushankkeet

Ehdokkaina olevista vesistöteoista voi lukea lisää sähköisen äänestyslomakkeen kuvauksista – samalla kun valitsee joukosta oman suosikkinsa

Äänestysaikaa on maanantaihin 18.9.2017 asti.

Suomi 100
 

Yhteystietonsa antaneiden äänestäjien kesken arvotaan kolme Silakkasoutu-tapahtuman ohjausryhmän lahjoittamaa risteilylahjakorttia.


Lisätietoja

100 suomalaista vesistötekoa -kampanja:

  • Vesistökunnostusverkoston koordinaattori, tutkija Mirjami Kuoppala, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 644, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Silakkasoutu:

  • Markku Juhola, Hausjärven-Riihimäen Rotaryklubi, puh. 0400 444 714, etunimi.sukunimi@kolumbus.fi
  • Hannele Kauranne, Finlandia Hall Rotaryklubi, puh. 0400 618 439, etunimi.sukunimi@gmail.com


Kuvia ja linkkejä tiedotusvälineiden käyttöön


Kohderyhmä: