Aranda tutkimaan Itämeren kevätkukintoa

Tiedote 11.4.2012 klo 12.00

Ilmatieteen laitos ja SYKE tiedottavat

Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskus SYKEn tutkijat lähtevät Suomenlahdelle ja varsinaiselle Itämerelle tutkimaan levien kevätkukinnan merkitystä hiilidioksidin ja ravinteiden kierrossa. Kymmenpäiväisellä merentutkimusalus Arandan matkalla kerätään aineistoja tutkimuksiin, joiden tuloksia voidaan hyödyntää ilmastonmuutoksen vaikutusta kuvaavien mallien kehitystyössä. Aineiston avulla tarkennetaan myös sinileväkukinnan kaukokartoituskuvien tulkintaa.

Vaikka Itämeren lahtien perukoilla on huhtikuussa vielä jäätä, etelämpänä meri alkaa jo värjäytyä levien kukinnan seurauksena. Lyhyt, etelästä pohjoiseen etenevä kevätkukintakausi alkaa, kun valoa ja ravinteita on riittävästi.

Meret ovat tärkeä ilmakehään päästetyn hiilidioksidin nielu. Toisaalta lisääntyvä hiilidioksidi aiheuttaa myös merien happamoitumista. Meren ja ilmakehän välisen hiilidioksidin vaihdon mekanismi ei ole vielä kovin hyvin tunnettu. Tämä vaikuttaa ilmasto- ja ekosysteemimallien tarkkuuteen kuvata ilmastonmuutoksen vaikutusta. IL:n tutkijat keräävät matkalla aineistoa tutkimuksiin, jotka selvittävät hiilidioksidin vaihdon prosesseja, erityisesti aallokon merkitystä vaihdossa. SYKEn ekologit mittaavat, miten levät käyttävät ravinteita ja hyödyntävät vielä vähäistä valoa fotosynteesissä. 

Tavoitteena on kehittää tarkempia malleja, joilla tutkitaan ilmastonmuutoksen vaikutusta meren ekosysteemiin. Aineistoa käytetään myös leväkukintojen satelliittiseurannan mittausten tulkinnan kehittämisessä yhä tarkemmiksi.

Meren eläinplankton ja bakteerit käyttävät ravinnokseen vuoden ensimmäistä leväkukintaa sen hiipumisen asti. Ylijäänyt osa leväkukinnasta vajoaa pohjaan. SYKEn sedimenttitutkijat ottavat matkalla näytteitä Itämeren fosforin biogeokemiallisen kierron tutkimista varten. Tavoitteena on selvittää mitkä meren pohjan eli sedimentin ominaisuudet sitovat fosforia tai vapauttavat sitä veteen.

Lisätietoja

Meren ja ilman vuorovaikutus: 
matkanjohtaja, erikoistutkija Heidi Pettersson
Ilmatieteen laitos
Puh. 040 5601534

Ekologiset tutkimukset, leväkukinnot: 
erikoistutkija Stefan Simis
Suomen ympäristökeskus SYKE 
Puh. 0401823319 (englanniksi)

Sedimenttitutkimukset: 
erikoistutkija Kaarina Lukkari
Suomen ympäristökeskus SYKE 
Puh. 0401823249

Viestintä:
tiedottaja Eija Vallinheimo
Ilmatieteen laitoksen viestintä
Puh. 050 5303 871

verkkopäätoimittaja Aira Saloniemi
SYKEn viestintä, Itämeri-asiat
Puh. 0400 148875


Kohderyhmä: