Itämeren ravinnekuorma edelleen liian suuri, myös ilmaston lämpeneminen lisää sinileväkukintojen riskiä

Tiedote 17.7.2018 klo 12.55
Levälautat Itämerellä 16.7.2018 satelliittikuvassa.
Sinilevätilanne 16.7.2018 satelliittikuvalta: Sinilevä on tyynen sään ja tuuliolosuhteiden vuoksi pakkautunut erityisesti Suomen rannikkovesien alueelle. Avomerellä on levälauttoja läntisellä ja keskisellä Suomenlahdella. Lähde: ESA Copernicus Sentinel Data 16.7.2018, prosessointi SYKE. Iso versio kuvasta (17 Mt)

Suomenlahdella ja osassa Saaristomerta on viime päivät vallinnut poikkeuksellisen laaja sinileväkukinta. Sääennusteen mukaan erittäin lämmin sää jatkuu koko viikon ja sinileväkukinnan odotetaan jatkuvan voimakkaana lähipäivien ajan erityisesti eteläisillä merialueilla. Myös järvillä on esiintynyt runsaita sinileväkukintoja.

Leväennusteen riskiarvio toteutui

Kesäkuun alussa SYKE julkaisi merialueiden leväennusteen, jossa ennakoitiin suureen osaan Suomenlahtea huomattavaa sinileväkukintojen riskiä. Ennuste on nyt toteutunut, mutta ennakoitua laajempana. Tyyni ja helteinen sääjakso on voimistanut sinilevälauttojen muodostumista.

”Kukinta ei johdu ensisijaisesti Suomenlahden oman valuma-alueen fosforipäästöistä, jotka ovat alentuneet tällä vuosituhannella enemmän kuin missään muualla Itämeren alueella. Sen sijaan Itämeren pääaltaan hapeton ja hyvin fosforipitoinen syvävesi vaikuttaa nyt koko Suomenlahden tilaan. Osittain tilanne johtuu Itämereen vuosina 2014–2016 tulleista suolapulsseista, jotka ovat työntäneet vanhaa suolaista ja fosforipitoista pääaltaan syvävettä Suomenlahdelle”, SYKEn erikoistutkija Seppo Knuuttila valottaa ilmiön syitä.

Ilmaston lämpeneminen hidastaa Itämeren toipumista

Itämeren ravinnekuormitus ylittää edelleen Itämeren suojelukomissio HELCOMin vuoden 2013 ministerikokouksessa päivitetyt tavoitteet, vaikka fosforikuorma on alentunut 60 % ja typpikuorma 40 % 1980-luvulta, lähinnä jätevesien puhdistuksen ansiosta. Vuosikymmeniä jatkuneesta liiallisesta ravinnekuormituksesta toipumista hidastaa eniten syvänteiden hapeton ja hyvin fosforipitoinen vesimassa. Sen tilavuus kohosi Ruotsin SMHI- tutkimuslaitoksen mukaan syksyllä 2017 tähänastiselle ennätystasolleen. Maailman merialueilla hapettoman vesimassan tilavuus on nelinkertaistunut vuoden 1950 jälkeen tammikuussa 2018 Science-tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan. Pääasialliset syyt ovat ihmisen aiheuttama ravinnekuormitus ja ilmaston lämpeneminen

”Myös Itämeren alueen lämpeneminen lisää tulevaisuudessa sinileväkukintojen riskiä. Vesimassan voimistuva kerrostuminen voi aiheuttaa hapettomien alueiden laajenemista, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjilta. Yleistyvät talviset vesisateet huuhtovat enemmän ravinteita mereen valuma-alueelta.”

Jokainen voi vaikuttaa omaan Itämeri-jalanjälkeensä

Itämeren hyvän tilan saavuttaminen edellyttää jatkossa ilmaston lämpenemisen hillitsemisen ohella erityisesti suurimman ravinnekuormittajan, ruoantuotannon päästöjen merkittävää vähentämistä. Ruoantuotanto aiheuttaa noin 60 % suomalaisen keskimääräisestä Itämeri-jalanjäljestä. Tällä hetkellä eläinpohjaisen ravinnon tuotannon käytössä on noin 70 % Suomen peltoalasta. Tehokkaimmin omaa Itämerijalanjälkeään pystyy pienentämään vähentämällä lihankulutusta ja korvaamalla sitä Itämerestä pyydetyllä luonnonkalalla. Ilmaston lämpenemistä aiheuttavien kasvihuonekaasupäästöjen määrää mittaavaan hiilijalanjälkeensä voi vaikuttaa tehokkaimmin vähentämällä fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energian käyttöä liikkumisessa ja asumisessa sekä ylipäätään kulutusta.

”Ruuantuotannon päästöillä ja ilmastonmuutoksella on selkeä yhteys rehevöitymiseen. Kuluttajien valinnoilla ja politiikkatoimilla läpi yhteiskunnan on merkittävä vaikutus tulevaan rehevöitymiskehitykseen. Suomi toimii seuraavat kaksi vuotta puheenjohtajana HELCOMissa, joten meillä on nyt hyvät mahdollisuudet edistää päästöjen vähentämistä kaikissa Itämeren maissa”, Seppo Knuuttila uskoo.

Leväseurantaa ja tiedotusta siitä 20 vuoden ajan

Suomen ympäristökeskus on tiedottanut kesäkaudella levätilanteesta viikoittain jo 20 vuoden ajan. Seuranta ja tiedotus aloitettiin vuoden 1997 pahan leväkesän jälkeen. Kuluvan kesän sinileväkukinta on vuosikymmenen voimakkain Suomenlahdella. SYKE tehostaa tiedotusta levätilanteesta niin kauan kuin hankala levätilanne jatkuu. Levistä viestitään tiedottein, torstain valtakunnallisessa leväkatsauksessa ja sosiaalisessa mediassa. Kansalaisten havainnot ovat tärkeitä levätilanteen seurannassa ja niitä voi tallentaa Järvi-meriwikiin.

Linkkejä

Valtakunnallinen levätiedotus

Itämerilaskuri

  • Itämeri-laskurilla kuluttaja ja voi selvittää kulutustottumustensa vaikutuksia Itämeren ravinnekuormitukseen eli oman Itämeri-jalanjälkensä.

Kuvia

Lisätietoja

Itämeren tila ja kuormitus

Erikoistutkija Seppo Knuuttila, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 286, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ajankohtainen sinilevätilanne

Merialueet: Tutkija Sirpa Lehtinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 353, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Sisävedet: Limnologi Sari Mitikka, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 430, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintä

Viestintäpäällikkö Sirpa Pellinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 502, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: