Tulvien mallintaminen, kartoittaminen ja arviointi mahdollistavat tehokkaan tulvariskien hallinnan

Tulvariskien kartoittaminen on edellytys tehokkaalle tulvariskien hallinnalle. Tulvakarttojen ja niiden pohja-aineistona käytettäviä virtausmallien avulla voidaan tunnistaa mahdollisia tulvahaavoittuvia alueita ja varautua mahdollisimman tehokkaasti alueiden käytön suunnittelussa, pelastustoiminnassa ja tiedottamisessa. Virtausmallien avulla voidaan mallintaa esimerkiksi vesistöön päässeiden vaarallisten aineiden kulkeutumista.

 

Voit tutustua Suomesta laadittuihin tulvakarttoihin sivulla
www.ymparisto.fi/tulvakartat

Hydraulinen mallinnus ja tulvakartoituspalvelut -video (48 sek. englanniksi)
 

Suomen ympäristökeskuksessa on kattava tulvamallinnus ja -kartoitusosaaminen. Olemme kehittäneet kansallisen tulvariskien hallinnan tarpeisiin uusia menetelmiä ja soveltaneet laajasti olemassa olevia ratkaisuja, joita hyödynnetään kansallisesti ja kansainvälisesti tulvariskien hallinnassa. Pystymme tuottamaan harvinaisiin ja hankaliinkin tapauksiin epävarmuudet huomioivia ratkaisuja. Osaamisemme kattaa mm.:

  • virtausmallinnukset (mm. virtavesien HEC-RAS 1D- ja 2D -mallit, patomurtumat, kulkeutumismallinnus).
  • paikkatieto-osaaminen (ArcGis, QGIS)
  • tulvavahinkojen arviointi
  • jääpato-asiantuntemus
  • säännöstelyosaaminen

Voimme tarvittaessa räätälöidä kattavan tulvakoulutuspaketin tai tarjota osaamistamme vain yksittäisiin työvaiheisiin liittyen. Koulutus voidaan laatia asiakkaan omasta aineistosta sekä tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan avoimia ohjelmistoja käyttäen. Näin oppimisprosessi ja siitä saatava hyöty konkretisoituvat nopeasti.

 

Paljon kokemusta erityyppisistä hankkeista

Kokemuksemme hankkeissa ulottuu yksittäisistä uomaosuuksista laajoihin vesistökohteisiin. Tunnemme oman virastomme lisäksi ELY-keskukset, kuntakentän sekä alan keskeiset toimijat ja meillä on kokemusta kansainvälisistä hankkeista. Saamamme palaute ELY-keskuksien ja kansainvälisten yhteistyötahojen koulutuksista on ollut erittäin positiivista.

Olemme pitäneet laajoja koko tulvakartoitusprosessin, virtausmallinnuksesta valmiiseen tulvakarttapalveluun, kattavia koulutuksia 2010-luvulla:

  • Latvia (Flood Information System acquisition and integration into Integrated Environmental Information system in Latvia. Latvian Environment, Geology and Meteorology Centre.  2015)
  • Georgia (Adaption to climate change in Georgia through improved capacities on flood risk management 2012-2014)
  • Etelä-Amerikka (PRASDES 2016)
  • Kiina (Guangdong Hydropower Planning and Design Institute 2014)
  • lukuisia HEC-RAS ja tulvakarttakoulutuksia ympäristöhallinnolle

Edellä mainittujen lisäksi olemme pitäneet lyhyempiä yhden päivän koulutuksia tai luentoja tulvista ja niihin varautumisesta eri tahojen tilaisuuksissa (esim. Seinäjoen ammattikorkeakoulun vesitalouden täydennyskoulutus). Tilaisuuksia on järjestetty mm. ELY-keskuksille, yliopistoille ja kunnille.

 

Lisätietoja                                                                                                                 

Juha Aaltonen                       +358 295 251 051
Tanja Dubrovin                     +358 295 251 751
Mikko Huokuna                     +358 295 251 189
Antti Parjanne                       +358 295 251 494
Mikko Sane                            +358 295 251 617

tulvakartoitus@syke.fi tai etunimi.sukunimi@syke.fi

 

Julkaisut

Julkaistu 27.9.2016 klo 13.07, päivitetty 29.3.2021 klo 13.25

Kohderyhmä: