Öljypäästöjä ei havaittu kolmen maan valvontaoperaatiossa

Tiedote 13.5.2013 klo 14.07

Yhtään öljyksi varmennettua päästöä ei löytynyt Suomen, Ruotsin ja Viron lentovalvontaoperaatiossa Itämerellä viime perjantaina. Sen sijaan koneet raportoivat kahdesta muusta päästöstä, joista toinen näkyi myös satelliittikuvassa.

MiniCEPCO-operaatiossa kolmen maan valvontalentokoneet partioivat perjantaina tehostetusti pohjoisen Itämeren laivaväyliä yli 12 tunnin ajan. Lisäksi öljyä tarkkailtiin neljän satelliittikuvan avulla.

Suomen perjantaina koordinoima MiniCEPCO-operaatio oli osa Itämeren suojelukomissio HELCOMin merellisten öljypäästöjen valvontayhteistyötä, jota on tehty jo 1980-luvun loppupuolelta saakka. Öljypäästöhavaintojen lukumäärä on Itämerellä vähentynyt tasaisesti säännöllisen valvonnan ja tehostuneen lainsäädännön myötä. HELCOMin tilastojen mukaan valvontalentokoneet havaitsivat vuonna 2011 Itämerellä yhteensä 122 öljypäästöä.

Vuosittain Suomen, Ruotsin ja Viron koneet valvovat Itämerta yhteensä noin 3500-4000 lentotunnin ajan. Kaikissa MiniCEPCO-operaatioon osallistuneissa valvontalentokoneissa on hiljattain uudistetut laitteistot, joilla voi havaita öljypäästöjä yli 30 km päästä koneen reitistä. Myös alukset voidaan tunnistaa usean kilometrin etäisyydeltä. Satelliittikuvat öljypäästövalvonnan tueksi saadaan Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSAlta.

Öljyn tai öljypitoisen aineen päästäminen Itämereen on kielletty. Itämeren suojelukomissio HELCOM on asettanut tavoitteeksi, että Itämeren öljypäästöt saadaan kokonaan loppumaan vuoteen 2021 mennessä.

Kuva: Rajavartiolaitos. Suomen rajavartiolaitoksen valvontakone.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Suomen rajavartiolaitoksen valvontakone. Kuva: Rajavartiolaitos.

 

Lisätietoja

Ylitarkastaja Kati Tahvonen
Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0400 148 754

Verkkopäätoimittaja Aira Saloniemi
SYKEn viestintä
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0400 148 875


Kohderyhmä: