Suuretkin kevättulvat mahdollisia Pohjanmaan ja Lapin joissa

Tiedote 29.3.2018 klo 10.02

Tulvakeskus tiedottaa

Keväinen joki
© Päivi Tahvanainen

Jokien kevättulvat voivat olla normaalia suurempia Pohjanmaalla ja Lapissa, koska alueilla on runsaasti lunta. Tulvatilanteiden kehittymisen ratkaisee lopulta kevään sateet ja lämpeneminen. Suurimmat lumen vesiarvot, yli 200 mm, ovat Pohjois-Karjalasta Länsi-Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä. Myös Pohjanmaalla lunta on normaalia enemmän. Järvi-Suomen järvissä vesi on nousemassa tavanomaista korkeammalle. Etelä-Suomen jokien kevättulvat jäävät tavallista pienemmiksi.

”Kevään tulvatilanteiden kehittymisen ratkaisee lopulta aina tulva-ajan vesisateet ja lämpeneminen, mutta paikoitellen suuret lumimäärät ja järvien korkeat vedenpinnat enteilevät potentiaalia jopa tulvavahingoille”, toteaa johtava hydrologi Bertel Vehviläinen SYKEstä. Kevättulvat alkavat tämän hetken sääennusteen mukaan Etelä-Suomessa huhtikuun alkupuolella, Pohjanmaalla huhtikuun puolessa välissä ja Lapissa huhti-toukokuun vaihteessa ja toukokuussa. Suuret järvet tulvivat vasta alkukesällä.

Pakkanen pitää pääsiäisenä jokien virtaamat pieninä

Jokien virtaamat pysyvät koko maassa pääsiäisen yli pieninä vuorokauden keskilämpötilan pysytellessä selvästi pakkasen puolella. Etelä- ja Lounais-Suomessa lämpötilan ennustetaan nousevan ensi viikolla plussan puolelle, mikä kääntää rannikon jokivesistöjen virtaamat nousuun. Etelä-Suomessa lunta on hieman tavanomaista vähemmän, ja tämän hetken ennusteen mukaan keskimääräistä pienemmät kevättulvat ovat siellä odotettavissa huhtikuun puolivälin tienoilla.

Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lunta on keskimääräisesti tai enemmän. Sulamisen viivästyminen lisää tulvariskiä, mutta vasta sulamiskauden sää ratkaisee tulvan suuruuden. Ennusteen mukaan tällä alueella on luvassa tavanomaista suurempia kevättulvia huhtikuun loppupuolella. Niihin varaudutaan jo alentamalla säännösteltyjen järvien vedenkorkeutta tavallista enemmän.

Alkukesällä järvien vedenpinnat korkealla

Järvien vedenpinnat ovat Keski- ja Itä-Suomessa jo nyt paikoin korkealla sateisen syksyn ja alkutalven jäljiltä. Suuresta lumimäärästä johtuen useiden Järvi-Suomen luonnontilaisten järvien ennustetaan nousevan tavallista korkeampaan keväthuippuun touko-kesäkuun aikana. Järvien purkautuminen nostaa myös laskujokien virtaamat suuriksi.

Tulvatilannetta koko Suomessa voi seurata lähes reaaliajassa osoitteessa
www.ymparisto.fi/tulvatilanne ja www.ymparisto.fi/ennusteetjavaroitukset

Lisätietoja

  • Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 731 tai 040 561 5533, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 439, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Hydrologi Juho Jakkila, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 215, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

ELY-keskusten tiedotteita

Tulvatilanteen seuranta

Twitter

Tulviin varautuminen

.............................................................................

Tulvakeskus

Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön ELY-keskusten ja pelastuslaitosten kanssa.


Kohderyhmä: