Valtakunnallinen leväkatsaus 9.6.2016: Sinilevän määrä edelleen vähäinen

Tiedote 9.6.2016 klo 12.44
Aava meri
© Riku Lumiaro

Sinilevästä on edelleen vain vähäisiä havaintoja. Sisävesillä kuudella havaintopaikalla on havaittu hieman sinilevää. Merialueilla ei ole havaittu sinileväkukintoja. Pintavedet ovat viilentyneet lähelle ajankohdan tyypillisiä lukemia.

Järvillä vasta vähän sinilevää

Sinilevää on havaittu järvillä edelleen hyvin vähän, mikä on tyypillinen alkukesän tilanne. Hieman sinilevää on havaittu kuudella valtakunnallisella havaintopaikalla. Runsaita tai erittäin runsaita sinilevien pintakukintoja ei ole todettu. Myöskään kansalaisilta Järviwikin kautta tulleissa lisähavainnoissa ei ollut havaittu sinilevää. Sinilevien pintaesiintymiä havaitaan yleensä runsaimmin heinä-elokuun lämpiminä ajanjaksoina.

Pintaveden lämpötilat ovat viilentyneet edellisviikosta kylmän ja tuulisen sään seurauksena ja ovat nyt lähellä ajankohdalle tyypillisiä lukemia. Maan etelä- ja keskiosassa pintaveden lämpötilat ovat enimmäkseen 12-18 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 12-14 astetta ja Lapissa 5-12 astetta.

Merialueilla ei sinileväkukintoja

Merialueilla ei vielä ole havaittu sinileväkukintoja, mikä on ajankohdalle tyypillistä. Meriveden lämpötila on jonkin verran laskenut voimakkaiden tuulten sekoitettua pintakerrosta. Pohjanlahdella vesi on alle 10 asteista, Suomenlahdella pääasiassa 10 astetta tai hieman yli, paitsi rannikolla paikoin 15 asteen tuntumassa.

Runsaimmin sinileviä esiintyy Itämerellä yleensä heinä- ja elokuussa. Näin alkukesästä siitepöly voi paikoin värjätä veden pintaa ja rantoja muistuttaen erehdyttävästi sinileväkukintaa. Sinilevän voi varmuudella tunnistaa ainoastaan mikroskooppitutkimuksella, joten veden värjäytymiin tulee aina suhtautua asianmukaisella varovaisuudella.

Iso kartta viikon 23 levätilanteesta

Leväkukintojen riskiarvio

Valtakunnallinen levätiedotus

Lisätietoja:

Merialueilta

Tutkija Heidi Hällfors, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 114, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Sisävesiltä

Tutkija Minna Kuoppala, Suomen ympäristökeskus SYKE (12.6. saakka)
puh. 0295 251 324, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Erikoistutkija Marko Järvinen, Suomen ympäristökeskus SYKE (13.6. lähtien)
puh. 0295 251 241, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: