Suomenlahden riutat ja Saaristomeren kanjonit kolmen aluksen tutkimuskohteina

Tiedote 20.5.2013 klo 10.02

Suomen ympäristökeskus, Helsingin yliopisto ja Turun yliopisto tiedottavat


SYKEn sekä Helsingin ja Turun yliopistojen tutkimusalukset Muikku, Saduria ja Aurelia lähtevät maanantaina ensimmäistä kertaa yhdessä tutkimaan vedenalaista luontoa, mm. Hankoniemen edustan riuttoja ja Saaristomeren kanjoneita.

Kaksiviikkoisen matkan aikana selvitetään Suomenlahden ja Saaristomeren happitilannetta, pohjaeliöstöä ja veden laatua. Ensimmäisellä viikolla Muikku työskentelee Hankoniemen edustalla yhdessä Tvärminnen eläintieteellisen aseman tutkimusalus Sadurian kanssa. Toisella viikolla Muikku liikkuu yhdessä Saaristomeren tutkimuslaitoksen alus Aurelian kanssa.

"Hankoniemen edustalla jännittävintä on selvittää vedenalaisten kallioriuttojen eliöstöä. Nämä matalat alueet ovat etenkin ulkosaariston kalojen, kasvien ja selkärangattomien kannalta tärkeitä”, kertoo Muikun matkanjohtaja, tutkimusprofessori Markku Viitasalo SYKEn merikeskuksesta.

”Toisella viikolla odotan etenkin Saaristomerta halkovien, jopa 100 metriä syvien kanjonien kuvaamista robottikameralla. Tietääkseni niitä ei ole koskaan aiemmin kuvattu, emmekä aivan varmasti tiedä, mitä kameran kuva tulee kertomaan”, Viitasalo toteaa.

Kolmen aluksen tutkimukset kuuluvat Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma VELMUun, johon ympäristöministeriö on myöntänyt tälle vuodelle noin 1,3 miljoonan euron rahoituksen. VELMUn tuottamaa tietoa sovelletaan esimerkiksi pyrittäessä vähentämään soranoton ja ruoppausten ympäristövaikutuksia sekä suunniteltaessa merirakentamisen, tuulivoimapuistojen, väylien ja suojelualueiden järkevää sijoittamista. VELMUn tavoite on edistää Itämeren monimuotoisuuden suojelua ja tukea meren luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Tutkimusalus Muikku palaa Hangon Länsisatamaan 31. toukokuuta 2013.

Lisätietoja:

 

Tutkimusprofessori Markku Viitasalo, Muikun matkanjohtaja
Suomen ympäristökeskus SYKE
Puh. 040 503 4848, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Professori Alf Norkko, Sadurian matkanjohtaja
Tvärminnen eläintieteellinen asema, Helsingin yliopisto
Puh. 050 5686 766, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Asemanjohtaja Jari Hänninen, Aurelian matkanjohtaja
Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto
Puh. 050 4017 838, etunimi.sukunimi@utu.fi

Verkkopäätoimittaja Aira Saloniemi, SYKEn viestintä
Puh. 0400 1488 75, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Hangon edustan tutkimusalue

 

Kuva 1. Tutkimusalue Hankoniemen edustalla. Tutkimuskohteena ovat syvempien pehmeiden pohjien eliöstön lisäksi kallioiset riutat, joita esiintyy alueen matalammilla syvyysvyöhykkeillä (kuvan valkoiset ja vaaleansiniset alueet). Kartta perustuu Turun yliopiston maantieteen laitoksen laatimaan syvyysmalliin.

 

Kuva 2. Tutkimusalueet  Saaristomeren eteläreunalla. Tutkimuskohteena ovat erityisesti Jurmon kaakkoispuolella ja Nauvon eteläpuolella sijaitsevat syvänteet. Kartta perustuu Turun yliopiston maantieteen laitoksen laatimaan syvyysmalliin.

Kuva 2. Tutkimusalueet  Saaristomeren eteläreunalla. Tutkimuskohteena ovat erityisesti Jurmon kaakkoispuolella ja Nauvon eteläpuolella sijaitsevat syvänteet. Kartta perustuu Turun yliopiston maantieteen laitoksen laatimaan syvyysmalliin.

 

 


Kohderyhmä: