Uusi yhteistyö vahvistaa SYKEn kansainvälistä roolia Itämeri-tutkimuksessa

Tiedote 4.2.2011 klo 12.00

Suomen ympäristökeskus SYKE on solminut yhteistyösopimuksen Baltic Nest Instituutin (BNI) kanssa. BNI on tutkimuskonsortio, jonka muita osapuolia ovat Tukholman ja Århusin yliopistot. Sen keskeisenä tehtävänä on koko Itämeren valuma-alueen kattavan arviointijärjestelmän kehittäminen Itämeren suojelun päätöksenteon tueksi. BNI-konsortion kehittämä mallijärjestelmä (Baltic NEST) oli keskeinen työkalu, kun Itämeren toimintaohjelman maakohtaisista ravinnepäästöistä sovittiin vuonna 2007.

"Sopimus vahvistaa entisestään meidän kansainvälistä rooliamme Itämeren tutkimuksessa. Sen myötä SYKE on mukana kehittämässä kansainvälistä Baltic NEST-mallijärjestelmää, jonka avulla määritellään uudet tarkennetut ympäristötavoitteet Itämeren toimintaohjelman jatkolle. Hyvää yhteistyötä BNI:n tutkijoiden kanssa on toki ollut aiemminkin erilaisissa yhteistutkimushankkeissa", toteaa professori, yksikön päällikkö Anna-Stiina Heiskanen SYKEn merikeskuksesta.

Tutkimusta monista näkökulmista

BNI-konsortion yhteiset tutkimus- ja kehityshankkeet käsittelevät Itämeren valuma-alueen prosesseja, meren ekosysteemien toimintaa, suojelutoimenpiteiden kustannustehokkuuden arviointia ja Itämeren suojelun yhteiskunnallista säätelyä.

"SYKEn kannalta on keskeistä yhteistyössä tapahtuva ekosysteemimallien kehittäminen. Juuri näitä malleja käytetään esimerkiksi arvioitaessa ravinnepäästövähennysten vaikutuksia Itämeren tilaan."

SYKE ja BNI antoivat yhdessä vuosi sitten sitoumuksen Baltic Sea Action Summitissa Itämeren tilaan ja ympäristöön liittyvän kansainvälisen havaintoaineiston saatavuuden parantamiseksi sekä yhteistyöstä ravinnepäästörajoitusten tavoitteiden tarkentamisessa.

"Ajantasaisen ympäristötiedon ja havaintoaineistojen vapaa ja helppo saatavuus lisää kaikkien toimijoiden mahdollisuuksia tuottaa ja jalostaa tietoa päätöksentekijöiden arvioitavaksi. Tämä lisää havaintoaineistojen kustannustehokasta käyttöä sekä edistää tutkimusta ja innovaatioita", sanoo Anna-Stiina Heiskanen.

Mallit ovat keskeisiä merentutkimuksessa

Mallit ovat välttämättömiä meren toiminnan tutkimuksessa.

"Ekosysteemimallit kokoavat yhteen paljon tietoa, jota mitenkään muuten ei voitaisi yhtäaikaisesti käsitellä. Ne auttavat muodostamaan kokonaiskuvaa siitä, miten meren ekosysteemi toimii ja miten luonnollinen vaihtelu sekä ihmisen toiminta vaikuttavat siihen", Anna-Stiina Heiskanen kuvaa.

SYKEn merikeskuksen tutkimustyö on pitkälti kansainvälistä. Itämeren alueen yhteistyötä toteutetaan mm. EU-rahoitteisissa hankkeissa, kuten BONUS+. Itämeren tilan parantamiseen tähtäävä tutkimus on mahdollista vain pitkäjänteisen kansainvälisen yhteistyön avulla, ulottuuhan se valuma-alueineen yli kymmenen valtion alueelle.

Lisätietoja

Professori, yksikön päällikkö Anna-Stiina Heiskanen, SYKEn merikeskus
Puh. +358 40 825 8188
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Verkkopäätoimittaja, Aira Saloniemi, SYKEn meriviestintä
Puh. +358 400 148 875
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: