Lauhahiipijä ahdekaunokin kukalla. Kuva: Eeva-LIisa Alanen.

Pitkäaikaisten kesantojen avulla voidaan lisätä sekä kimalaisten että perhosten elintilaa maatalousympäristössä. Kimalaisten määriä lisää mettä ja siitepölyä tarjoavien kasvilajien kylväminen luonnonhoitopellolle. Perhoslajiston monipuolistuminen puolestaan vie useampia vuosia. Ympäristötukijärjestelmän kehittämisessä tulisi pyrkiä pitkäjänteisyyteen, sillä tehtyjen toimenpiteiden hyödyt luonnon monimuotoisuuden kannalta tulevat esille vasta vuosien päästä.

Suomen ympäristökeskuksen ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen kuusivuotisessa kenttäkokeessa selvitettiin luonnonhoitopeltojen merkitystä perhosille ja pölyttäjinä tärkeille kimalaisille. Luonnonhoitopeltojen määrä vaihtelee maassamme vuosittain riippuen esimerkiksi viljanviljelyn kannattavuudesta.

Luonnonhoitopeltojen perhoslajisto monipuolistui vähitellen ja perhosten yksilömäärät kasvoivat kokeen kuluessa. Perhosten, toisin kuin kimalaisten, esiintyminen riippuu paitsi aikuisille perhosyksilöille tarjolla olevista mesilähteistä, erityisesti toukkien ravintokasvien esiintymisestä. Muut suurperhoset levittäytyivät vielä päiväperhosiakin hitaammin ja niiden lajimäärä oli suurimmillaan vasta viidentenä tutkimusvuotena.

"Ympäristötukijärjestelmän kehittämisessä tulisi pyrkiä pitkäjänteisyyteen, sillä luonnon monimuotoisuuden kannalta eri toimenpiteiden hyödyt tulevat esille vasta vuosien kuluttua. Olisikin tärkeää löytää keinoja, joilla viljelijöitä voitaisiin kannustaa pitkäaikaisten kasvustojen perustamiseen.", toteaa tutkija Eeva-Liisa Alanen.

Niittykasviseoksella kylvettyä luonnonhoitopeltoa kokeen perustamisvuonna, jolloin hunajakukka kukki pellolla erittäin runsaana. Kuva: Oskari Härmä.

Kokeessa vertailtiin kasvuston perustamisessa käytettäviä siemenseoksia. Voimakkaasti kilpailevalla heinäseoksella tavoiteltiin nykyisen ympäristötukijärjestelmän monivuotista nurmipeltoa vastaavaa kasvustoa. Heikommin kilpailevalla heinäseoksella puolestaan haettiin harvempaa kasvustoa, jonka alueelle pääsisi luonnostaan taimettumaan tutkituille hyönteisryhmille hyödyllisiä kasvilajeja. Mesi- ja siitepölykasveja sisältävällä niittykasviseoksella tavoiteltiin kasvustoa, joka tukijärjestelmässä vastaa niittykasveilla perustettavaa monimuotoisuuspeltoa.

Niittykasviseos osoittautui houkuttelevimmaksi vaihtoehdoksi kimalaisille, ja niiden yksilömäärät olivat suurimmillaan heti ensimmäisenä tutkimusvuonna hunajakukan kukkiessa. Toisena tutkimusvuonna kukki ruisvirna ja kolmannesta tutkimusvuodesta lähtien ahdekaunokki, joka oli sekä kimalaisten että päiväperhosten suosiossa. Muut hyönteisille tärkeät kasvilajit, kuten hiirenvirna, pelto-ohdake ja niittynätkelmä taimettuivat itsestään kokeen kuluessa, eli ne eivät sisältyneet kylvettyihin siemenseoksiin. Monimuotoisuutta parhaiten edistävien siemenseosten ja etenkin niittykasvien siementen saatavuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Hankkeen tulokset julkaistiin äskettäin arvostetussa englantilaisessa Journal of Applied Ecology –lehdessä: Eeva-Liisa Alanen, Terho Hyvönen, Sami Lindgren, Oskari Härmä & Mikko Kuussaari: Differential responses of bumblebees and diurnal Lepidoptera to vegetation succession in long-term set-aside. Journal of Applied Ecology.

Pölyttäjähyönteisten keskimääräisen lajimäärän ja yksilömäärän kehitys tutkimusruuduilla kuuden tutkimusvuoden aikana.

Lisätietoja

Ulkopuolinen tutkija Eeva-Liisa Alanen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 044 565 5165, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Erikoistutkija Mikko Kuussaari, Suomen ympäristökeskus,
puh. 040 525 6249, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi