Leväseurannan 15. vuosi käynnistyy, kansalaisilta toivotaan havaintoja

Tiedote 7.6.2012 klo 12.00

Kesän 2012 leväseuranta alkaa tänään 7. kesäkuuta ja jatkuu syyskuulle. Suomen ympäristökeskus SYKE on seurannut sinilevätilannetta vuodesta 1998, joten nyt on alkamassa seurannan 15. vuosi.

Kansalaiset voivat tänäkin kesänä ilmoittaa levähavaintojaan internetissä ja älypuhelimella Järviwiki- ja Levävahti-palveluiden kautta. Yleisöltä saadut havainnot ovat tärkeitä, sillä ne täydentävät ja täsmentävät viranomaisten tekemiä levähavaintoja.

Levähavainnot viikoittain yli 320 pysyvältä havaintopaikalta

Valtakunnallisen sinileväseurannan havainnot tehdään yli 320 pysyvältä havaintopaikalta. Havaintopaikat ovat erilaisia rehevyysasteeltaan, kooltaan ja syvyydeltään ja ne sijaitsevat eri puolilla Suomea sisävesillä, rannikkoalueilla ja avomerellä. Havainnoitsijoina toimivat viranomaiset ja koulutetut yksityiset havainnoitsijat.

Suomen ympäristökeskus SYKE toteuttaa seurannan yhteistyössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja kunnallisten ympäristöviranomaisten kanssa.

Merialueilla levätilannetta seurataan lisäksi tutkimusaluksilla, kauppalaivoihin asennetuilla automaattisilla mittauslaitteilla, Rajavartiolaitoksen lennoilla sekä satelliittikuvista. SYKE julkaisee valtakunnallisen leväkatsauksen kesällä joka torstai puoliltapäivin kesäkuun alusta elokuun loppuun asti. Levätilanteen mukaan katsauksia julkaistaan myös syyskuussa.

Uudet ja vanhat havainnot Järviwikissä

Sinileväseuranta toteutetaan viime vuoden tapaan Järviwiki-verkkopalvelussa.  Viranomaiset ilmoittavat havaintonsa suoraan Järviwikiin, jossa ne näkyvät saman tien levätilannekartalla. Myös kansalaiset voivat ilmoittaa havaintonsa Järviwikissä ja perustaa sinne omia havaintopaikkojaan. Asiantuntijat hyödyntävät kansalaisten havaintoja arvioidessaan levätilannetta.

Järviwikiin on avattu Leväarkisto, jossa voi muistella menneitä leväkesiä ja vertailla vuosia keskenään. Arkisto sisältää kaikki sinileväseurannan havainnot vuodesta 1998 alkaen.

SYKE perusti Järviwikin yhteisölliseksi verkkopalveluksi viime vuonna. Järviwikissä kuka tahansa voi kirjoittaa tai keskustella järvistä, vesistöistä yleensä tai merialueista, lisätä valokuvia, ilmoittaa tapahtumista tai ylläpitää omaa havaintopaikkaa.

Havaintojen ilmoittaminen Levävahdilla vaivatonta

Levävahdin viime vuonna alkanutta pilotointia jatketaan tänä vuonna. Levävahti on älypuhelinsovellus sinilevä- ja rakkolevähavaintojen ilmoittamiseen. Levävahdin voi tällä hetkellä ladata Symbian- ja Android-ohjelmilla varustettuihin älypuhelimiin.

Tänä kesänä ohjelmisto ottaa askeleen kohti vuorovaikutteisuutta. Uudessa Android-versiossa käyttäjä näkee paitsi omat, myös muiden tekemät havainnot kartalla sekä kymmenen uusinta havaintoa.

Havainnon voi lähettää helposti muutamalla klikkauksella sen jälkeen, kun on ladannut sovelluksen omaan puhelimeensa. Ilmoitukseen voi liittää myös valokuvan. Älypuhelimen kautta ilmoitetut havainnot ovat nähtävissä Järviwikissä.

Tänä vuonna levävahtia ovat olleet kehittämässä SYKEn lisäksi muun muassa VTT ja CLEEN MMEA.

Kansalaishavainnointi on tärkeää

Kansalaisilta saadut havainnot ovat tärkeitä, sillä ne täydentävät ja täsmentävät viranomaisten tekemiä levähavaintoja. Kansalaishavaintoja hyödynnetään tiedotuksessa, tutkimuksessa ja päätöksenteossa. Niiden avulla suomalaiset saavat entistä paremmin tietoa järvi- ja merivesien tilasta.

Lisätietoja

Tiedotustilaisuuden materiaaleja

Kesän 2012 leväseuranta
Erikoistutkija Marko Järvinen SYKEn vesikeskus
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0400 148 758

Järviwiki
Verkkotoimittaja Matti Lindholm SYKEn viestintä
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0400 148 555

Levävahti-puhelinsovellus
Erikoistutkija Jari Silander SYKEn vesikeskus
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 040 747 3881

Viestintä
Verkkopäätoimittaja Aira Saloniemi, SYKEn viestintä, Itämeri-asiat
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0400 148 875


Kohderyhmä: