Selvitys ympäristöonnettomuuksista ja luontovahingoista vuosina 2006-2012 (ONSE)

Hankkeessa selvitetään ympäristöonnettomuuksien ja luontovahinkojen lukumäärää, laatua, syitä, vaikutuksia sekä kustannuksia ja niiden maksajia vuosina 2006–2012. Tarkastelu kohdistuu onnettomuuksiin ja äkillisiin vahinkoihin.

Ympäristöministeriö on aiemmin teettänyt ympäristöonnettomuuksien lukumäärästä ja vahingoista kolme selvitystä. Niiden avulla on saatu yleiskuva ympäristöonnettomuuksien merkityksestä yhteiskunnan kannalta. Tämän selvityksen rajaus poikkeaa aiemmista kolmesta selvityksestä, sillä mukaan on otettu myös öljyn aiheuttamat ja ympäristövastuudirektiivin tarkoittamat vahingot.

Tavoitteena on tuottaa raportti, johon on koottu tietoa ympäristöonnettomuuksista ja merkittävistä luontovahingoista Suomessa vuosilta 2006–2012. Lisäksi hankkeen aikana kerätään Euroopan komissiolle ympäristövastuudirektiivin 18 artiklan ja sen liitteen VI mukaiset tiedot. Saatujen kokemusten pohjalta tehdään ehdotuksia seurannan kehittämisestä.

 

Lisätietoja

Jouko Tuomainen, Suomen ympäristökeskus SYKE
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 6.9.2013 klo 18.08, päivitetty 1.9.2023 klo 14.31

Kohderyhmä: