Ehkäise merirokkokasvusto - puhdista veneen pohja nyt!

Tiedote 25.7.2012 klo 12.00

Merirokkokasvustoa. 
Kuva: Maiju Lehtiniemi

Merirokon toukat kiinnittyvät veneiden pohjiin ja muihin koviin pintoihin heinäkuun lopussa ja elokuun alussa. Ne on helppo poistaa painepesurilla tai harjaamalla parin viikon kuluessa kiinnittymisestä. Sopiva aika merirokkojen poistamiseen alkaa olla käsillä juuri nyt.

Pienikokoisia kiinnittyneitä toukkia on aluksi vaikea havaita paljain silmin, mutta käsin kosketeltaessa ne tuntuvat veneen pinnan epätasaisuutena.

Elokuun aikana toukista kehittyy vaikeasti irrotettavia aikuisia merirokkoja, jotka rumentavat veneitä, hidastavat niiden kulkua ja lisäävät polttoaineen kulutusta.

Pohjamaalattuja veneitä ei kuitenkaan tule pestä vesillä, sillä haitallinen maali irtoaa hangattaessa ja päätyy luontoon.

Ruotsissa tehtävässä merirokkoseurannassa merirokon toukkia on viime vuosina ollut eniten heinäkuussa. Jos tämä kesä on samankaltainen, veneen pohjan puhdistus kannattaa ajoittaa elokuun alkuun, jolloin todennäköisesti pääsee eroon suurimmasta osasta kiinnittyviä merirokkoja.

Merirokko eli näkki (Balanus improvisus, ruots. havstulpan, engl. bay barnacle) on pieni siimajalkainen vieraslajiäyriäinen, joka on levinnyt Itämerelle Pohjois-Amerikasta laivojen mukana 1800-luvulla. Aikuinen merirokko elää koviin pintoihin kiinnittyneenä pyydystäen eläinplanktonia siimallaan.

Lisätietoja

Tutkija Leena Karjala, SYKEn merikeskus
Puh. 040 182 3186
Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi


Kohderyhmä: