Ystävyyden puiston tutkimuskeskus

© Kuva: Pirjo Appelgren

Ystävyyden puisto perustettiin Kuhmon ja Suomussalmen alueelle vuonna 1990 Suomen ja Neuvostoliiton välisen ympäristötutkimusyhteistyön edistämiseksi, Kainuun luonnon suojelemiseksi ja ympäristöntutkimusta – etenkin luonnonsuojelututkimusta ja ekosysteemien tilan seurantaa – varten (Laki ja Asetus Ystävyyden puistosta 1990). Lain edellyttämän tutkimustoiminnan tarpeisiin perustettiin samassa yhteydessä tutkimuskeskus Kuhmon kaupunkiin.

Ystävyyden puiston tutkimuskeskus toimii Suomen ympäristökeskuksen osana 1.1.2010 alkaen.

Tutkimuskeskuksen toiminta alkoi vuonna 1993. Alkuvaiheessa inventointien ja kartoitusten osuus toiminnasta oli suuri. Myöhemmin keskeisiä tutkimusaiheita ovat olleet metsien ja soiden monimuotoisuus, uhanalaiset lajit sekä maankäytön ja ilmastonmuutoksen monimuotoisuusvaikutukset.

Tutkimuskeskuksessa työskentelee neljä vakinaista henkilöä ja heidän lisäkseen määräaikaisia työntekijöitä.

Ystävyyden puiston tutkimuskeskus tekee laaja-alaista yhteistyötä suomalaisten yliopistojen tutkimusryhmien, Pohjois-Karjalan biosfäärialueen, Metsähallituksen, Luonnonvarakeskuksen, Ilmatieteen laitoksen ja Geologian tutkimuskeskuksen kanssa. Tutkimuskeskuksen toimintaa luonnehtii maailmanlaajuinen tutkimusyhteistyö erilaisten yliopistojen, museoiden ja muiden tutkimuslaitosten kanssa.

Toiminnan tuloksena on syntynyt mm. toistakymmentä väitöskirjaa, yli 30 muuta opinnäytetyötä ja yli kaksisataa tieteellistä julkaisua, joista noin 120 asiantuntijatarkastetuissa tieteellisissä sarjoissa. Lisäksi on järjestetty yhteistyöseminaareja ja tieteellisiä symposiumeja, tuotettu tieteellisiä raportteja ja kokoomajulkaisuja sekä rajaseudun luontoa käsitteleviä tietokirjoja, luontoelokuvia ja ympäristökasvatusmateriaaleja.

Yhteystiedot

  • Osoite: Lentiirantie 342 B, 88900 Kuhmo
  • Puh. 0295 251 000
  • Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@syke.fi

Lisätietoja

  • erikoistutkija Gergely Várkonyi, etunimi.sukunimi@syke.fi
  • apulaistutkija Pirjo Appelgren, etunimi.sukunimi@syke.fi
Julkaistu 2.3.2017 klo 9.59, päivitetty 24.5.2023 klo 8.06

Aihealue: